vasynyt-aiti

13 tapaa saada omaa aikaa

Sanotaan, että kallein resurssimme on aika.

Aikaa ei saa mistään lisää, koska sitä on jokaisella meistä sama määrä, 24 tuntia vuorokaudessa. Tästä syystä onkin harhaanjohtavaa jakaa vinkkejä, miten äitinä voit saada LISÄÄ aikaa.

Aikaa ei saa mistään lisää.

Puhutaanpa siis käytettävissä olevan aikasi uudelleen järjestelystä ja asioiden priorisoinnista. Oikeastaan kyse on siis ajanhallinnasta ja ongelmanratkaisusta.

Aivan kuten työelämässäkin, paremmat päätökset ja rutiinit johtavat parempiin tuloksiin.

No okei, myönnän, työpaikalla sinua eivät häiriköi pienet ihmiset vaatimuksineen, sotkuineen ja itkuineen, mutta kotonakin on mahdollista tehdä asiat pikkuisen järkevämmin.

Jotta saat aikaa myös omaan käyttöösi.

Onko äidin ajanhallinta mahdollista?

Äitiys on melko pitkälti kaaoksenhallintaa ja epävarmuuden sietämistä, organisointia ja johtamista – joko itsesi johtamista tai perheenjäsenten johtamista.

Vaikka ruuhkavuosien täyttämät päiväsi usein ovatkin yhtä sekamelskaa, on niissäkin omat toistuvat rutiininsa.

Vaikka olosi on välillä avuton, uupunut ja masentunutkin: muista, että sinä aikuisena olet kapellimestari! Voit ohjailla päivääsi pienin muutoksin parempaan suuntaan.

Jotta sinun päiväsi olisi sujuvampi ja vähemmän stressaava, annan sinulle tässä artikkelissa erilaisia vinkkejä, joilla saat arkeen lisää joustoa.

Lue myös:5 yleistä virhettä, joiden takia äidillä ei ikinä ole omaa aikaa!

13 tapaa saada omaa aikaa:

  • Ulkoista. Äidin ei tarvitse tehdä kaikkea itse. Käytä hyväksesi siivousapua, pesulapalveluita, ruokalähettejä, kauppojen kotiinkuljetuksia ja niin edelleen. Alustatalous kukoistaa joten miltei mitä tahansa saa nykyään tilattua kotiovelle asti tai kotiin auttamaan.

On totta, että kovin pienituloisella tähän ei välttämättä ole varaa. Mutta ehkä voit hemmotella itseäsi kerran kuukaudessa siten, että ulkoistat jonkin itsellesi epämieluisan tehtävän ja käytät siihen normaalisti kuluvan ajan itseesi?

  • Ennakoi. Jos satavarmasti tiedät, että jokin asia toistuu joka ikinen päivä lasten kanssa, ennakoi se. Lasten päiväkotivaatteet voi laittaa vaikkapa lattialle pukemisjärjestyksessä valmiiksi odottamaan aamua. Kahvinkeittimen voi ladata valmiiksi, jotta pääset käyntiin.

Jos taas tiedät, että huomenna on käytävä kaupassa, tee kauppalista etukäteen edellisenä iltana ja lastaa kauppakassit tai kori valmiiksi autoon. Huomattavan edun saat, kun kirjoitat kaupasta ostettavat tuotteet järjestyksessä, esimerkiksi jos hedelmät ja vihannekset tulevat kaupassa ensin, aloitat niistä, sitten seuraavaksi liha/kalatiski ja kuivatuotteet ja niin edelleen.

Itselleni on tärkeää käydä aina samassa kaupassa, koska sieltä löydän tuotteet nopeasti ja helposti. Isossa ja vieraassa marketissa aikaa kuluu helposti aivan turhaan ja ostoskärryihin eksyy ties mitä suunnittelematonta. Tai sitten vain tilaat ruoat kotiinkuljetuksella.

Voit ennakoida myös ruoanlaitossa. Laita illalla sämpylätaikina nousemaan jääkaappiin. Kun pääset töistä ja/tai päivän velvollisuudet on hoidettu, leikkaat hyvinjauhotetusta taikinasta pötkylöitä sellaisenaan pellille ja kuumaan uuniin. Pyöritys tai nostattaminen ei ole tarpeen. Ruokaa odottaessa voitte syödä tuoreita sämpylöitä ja kerrata päivän tapahtumia.

aidin-oma-aika
  • Automatisoi. Vanhemmuus on tosi kuluttavaa. Sinullakin pyörii varmasti päässäsi lista asioista, joita pitäisi ja joita haluaisit tehdä. Lista on käsivarren mittainen. Jotkut asiat jäävät aina listan häntäpäähän. Ja ennen kuin huomaatkaan, vuosi on kulunut ja asia on edelleen tekemättä.

Tällainen jatkuvasti ”unohtuva” asia voi olla esimerkiksi lapsille säästäminen tai sijoittaminen. Olette ehkä yhdessä sopineet asiasta ja innokkaina aloittamassa säästämään tai sijoittamaan lasten tulevaisuutta varten.

Mutta se käytännön toteutus. Aina on liikaa muuta. Kun lapset viimein nukkuvat, väsyttää liikaa.

Erityisesti raha-asioissa lapsiperhettä auttaa rahasiirtojen automatisointi. Esimerkiksi rahastosäästämisen voi automatisoida, jolloin sinun ei tarvitse murehtia, muistitko siirtää rahaa vaiko et.

Suosittelen myös avaamaan useita eri tilejä eri tarkoituksia varten, jolloin budjetointi ja oman talouden seuraaminen helpottuu huomattavasti.

  • FIFO. First in, First Out-periaate. Se on peräisin järjestelmäteoriasta ja laskennasta ja tuttu ainakin kaupan työntekijöille. Ruokakaappi ja jääkaappi kannattaa ehdottomasti järjestään FIFON mukaan, jotta vältyt hävikiltä.

Mutta mikset soveltaisi FIFOA myös omaan elämääsi? Kun asioita pitää priorisoida, voit kysyä itseltäsi, mikä asia on odottanut toteuttamistaan kauiten? Onko se asia edelleen tärkeä? Onko se kiireellinen?

  • Ajanhallinnassa voit käyttää apuna myös Eisenhowerin matriisia, jonka mukaan kaikki tehtävät asiat luokitellaan tärkeisiin ja kiireellisiin (tee heti), tärkeisiin mutta ei kiireellisiin (aikatauluta), kiireellisiin mutta ei tärkeisiin (delegoi) ja ei kiireellisiin ja ei tärkeisiin (hylkää). Jos voit tehdä jonkin asian heti ja se ei vie aikaasi kuin 10-15 minuuttia, tee se heti kun mahdollista.
  • Aseta tavoitteita ja tee pitkän aikavälin suunnitelmia. Tämä vinkki on lainattu suoraan Marja Hintikalta . Kun kirjoitat ylös omia lyhyemmän ja pidemmän aikavälim tavoitteitasi ja myös puhut perheellesi niistä, sitä todennäköisemmin ne myös onnistutaan järjestämään.

Jos taas aina vain jäät odottamaan, että milloin sinun vuorosi tulee, saatat joutua odottamaan pitkään.

Pidä siis huoli siitä, että sinäkin saat toteuttaa itseäsi. Tämä koskee niin pieniä juttuja kuten kävelylenkkejä pari kertaa viikossa kuin kerran vuodessa suunnittelemaasi tyttöjenviikonloppua vähän kauemmas.

  • Merkitse omat juttusi perheen yhteiseen kalenteriin. On hyvä idea käydä läpi seuraavan viikon tapahtumat, kuljetukset, lääkärit, harrastukset ja asioinnit etukäteen puolison kanssa. Lasten iästä riippuen myös heidät voi ottaa mukaan suunnitteluun.

Kun tärkeimmät asiat on merkattu, varaa kalenterista aikaa itsellesi. Esim: keskiviikkona klo 18-19 äiti ottaa omaa aikaa ja lukee kirjoja yksin huoneessa.

Liian usein me äidit tyydymme vihjailemaan oman ajan tarpeesta, kun vain voisimme sanoa puolisolle, että nyt minä teen tämän, katsohan lasten perään.

  • Jos kotona on aina kova meteli ja haluat hetken lukea mieluisaa kirjaa tai tehdä vaikka hommia koneella, hanki kunnolliset vastamelukuulokkeet. Pyydät miestä tai ystävää katsomaan lapsia sen aikaa, että saat syventyä omaan harrastukseesi.

Voit kokeilla myös erilaisia tähän tarkoitukseen suunniteltuja sovelluksia, joista on myös pöytäkoneversionsa. Esimerkiksi myNoise tarjoaa erilaisia äänitaustoja, kuten sateen, valkoisen kohinan (white noise) tai meren huminan ääniä, jotka kätkevät mukavasti alleen taustalta kuuluvan häiriön. Monet käyttävät näitä taustoja myös nukkuakseen paremmin.

Oma suosikkini on tämä ”avaruusaluksen” valkoinen kohina. Tai mikset kuuntelisi tätä kahvilan puheensorinaa?

aidin-lepohetki
  • Kirjoita ylös yksi sinulle tärkeä asia, jonka aiot saavuttaa tänä vuonna. Onko se parempi fyysinen kunto? Onko se pieni puskuri säästötilille? Onko se haaveilemasi käynti kylpylässä parhaan ystäväsi kanssa? Onko se uuden taidon opettelu? Onko se uuden lemmikin hankinta?

Mistä tahansa unelmoitkaan, päätä tehdä se asia tänä vuonna. Aloita mahdollisimman pian, ei ensi maanantaina.

Varaa itsellesi aikaa tavoitella tuota asiaa joka viikko. Sitoudu suunnitelmaan kuten töissäkäyntiin tai muuhun velvollisuuteen. Tällä kertaa kuitenkin panostat itseesi.

  • Luovu pienistä arjen aikasyöpöistä. Laita puhelin nukkumaan mennessä tarpeeksi kauas, jotta sinulla ei ole kiusausta tuhlata arvokasta lepoaikaasi somessa tai netissä surffatessa. Kiität itseäsi aamulla.

Muita arjen aikasyöppöjä voivat olla esimerkiksi telkkarin ääreen jumittuminen tai asioiden tekeminen turhan vaikeasti, esimerkiksi: siivoat lasten lelut mnta kertaa päivässä, vaikka tiedät, että ne ovat hetken päästä taas hujan hajan.

  • Älä tee asioita ”väärään aikaan”. Itse syyllistyn tähän usein. Siivoan silloin, kun lapset nukkuvat. Yritän itsepäisesti tehdä omia juttuja silloin, kun lapset kaipaavat huomiota ja virikkeitä.

Toimiva päivärutiini auttaa tässä ja lapsetkin tykkäävät, kun osaavat ennakoida asioita ja tapahtumia.

Erityisesti herkille lapsille tämä ennakoinnin helppous on tärkeää ja tuo turvallisuuden tunnetta. Samalla myös sinä opit, että oma hetkesi tulee kyllä, mutta tehdään asiat parhaiten toimivassa järjestyksessä.

  • Älä yritä olla täydellinen. Saman päivän aikana et vain ehdi kaikkea. Sinulla ja lapsilla tulee olemaan sekä huonoja että erinomaisia päiviä.

Ole siis kärsivällinen ja muista, että mikään tunne ei kestä ikuisesti. Itse hätkähdän joka kerta, kun maailman huonoimman päivän jälkeen koittaakin uusi, ihana ja toiveikas päivä ja iloiset lapset.

  • Lowered expectations. Pedantit ja tarkat suorittajaluonteet vaativat usein itseltään ja läheisiltään täydellisyyttä ja omien odotusten mukaan toimimista. Mutta elämähän ei ole mikään peli, jossa kaikki nappulat kulkevat sinun sääntöjesi mukaan?

Anna siis elämän yllättää (sen se tekee joka tapauksessa) ja läheisten ja rakkaiden tehdä asiat omalla tavallaan. Sinä et voi eikä sinun tulekaan hallita kaikkea.

Joinakin päivinä kaikki menee pieleen. Seuravaana päivänä aurinko paistaa ja mielesi on kevyt.

Älä jumitu huonoon hetkeen. Hengitä ja päästä irti jatkuvasta kontrollista.

Lue myös tämä artikkelini: Äitiys, suorittaminen ja intensiivinen vanhemmuus

Mitä pidit tästä postauksesta? Jos tykkäsit, jaathan myös ystävälle:) Kiitos!

Lähde:

Näin saat itsellesi omaa aikaa – Marja Hintikan vinkit ruuhkavuosiin

Ruuhkavuodet hautaavat alleen monen naisen oman ajan. Sen voi kuitenkin saada takaisin. Juontaja Marja Hintikka paljastaa toimiviksi havaitsemansa keinot.

https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/nain-itsellesi-omaa-aikaa-marja-hintikan-vinkit-ruuhkavuosiin

Mitä mieltä olet, kommentoi niin jutellaan lisää!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: