vihainen-nainen

Äidin kielletyt tunteet – nainen ja viha

Postaus sisältää affiliatelinkkejä. Linkit on merkattu *-merkillä.

Naisen viha on kiehtova aihe.

Meissä naisissa on uskomatonta vahvuutta ja kovuuttakin aina silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Silti vihan osoittaminen voi olla meille todella vaikeaa. Miksi?

Vihainen nainen on vielä nykyäänkin jollain tasolla tabu. Jos nainen on vihainen, hänet mielletään usein luonnottomaksi, hankalaksi tai joko kuukautis-tai menopaussivaivoista kärsiväksi riivinraudaksi.

Jotenkin kummallisella tavalla vihainen mies on olevinaan luonnollisempi ilmestys kuin vihainen nainen. ”Mikä sua nyt vaivaa?” saatat kuulla, jos et hymyile.

Naisen vihaa ja raivoa hyssytellään, vähätellään ja aliarvioidaan. Naisen oikeutetullekin vihalle saatetaan nauraa.

Naisen viha arjessa

Naispoliitikko ei saa olla liian kaunis ja mukautuva. Toisaalta, jos hän on hymytön, vaatimattoman näköinen ja päättäväinen, hänet koetaan hirveäksi vihaiseksi akaksi.

Perinteisesti naisvaltaiset alat ovat yleensä joko hoivaavia tai asiakaspalveluun liittyviä. Kummassakaan negatiivisia tunteita ei oikein saisi julkisesti näyttää vaan ne tulee padottua sisälle.

Ehkäpä asiaan vaikuttaa myös tapa, jolla meitä naisia kasvatetaan pienestä tytöstä aikuisiksi: ”Hyvä tyttö, kiltti tyttö”. Kun taas pojille voidaan todeta, että ”hienosti ajettu” tai ”oletpa taitava”.

Usein tyttöjen luonnetta tai ulkoista olemusta kehutaan tai moititaan, kun taas pojilla kehujen tai haukkujen kohteena on helpommin heidän tekemisensä.

”Miksi niin vihainen?”

Tunteena viha mielletään useimmiten negatiiviseksi. Sillä voi kuitenkin olla myös positiivisia vaikutuksia kuten toimeen ryhtyminen, asioiden kehittäminen paremmaksi ja omien rajojen vetäminen ja niiden noudattaminen.

On myös erittäin tärkeää kysyä, mistä viha saa alkunsa. Vihan tunteelle on aina juurisyynsä.

Ehkä sinua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti? Tai sitten olet menneisyydessä kokenut jotain, joka on aiheuttanut sinuun pysyvät jäljet. Kun kohtaat asian uudelleen myöhemmin, reagoit tunteella.

Luonnollisesti myös jokaisen yksilöllinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten reagoimme asioihin.

Samoin krooninen sairastelu, stressi tai muut haastavat elämänvaiheet vaikuttavat tapaan, jolla reagoimme.

Lue myös tämä postaukseni

Nainen ja vihan patoaminen

Erityisesti kilttien tyttöjen on todella hyödyllistä (ja joskus myös nautinnollista) löytää omat vihavarantonsa ja tutustua niihin.

Jos kerta toisensa jälkeen tukahduttaa ja patoaa agression tunteensa, on jonain kauniina päivänä luvassa alkuräjähdys silloin, kun sitä vähiten odotit.

Vihan ja kaunan tunteiden peittäminen voi pahimmillana johtaa jopa vääriin valintoihin tai laittomuuksiin. Jos aina yrittää tehdä mieliksi toisille eikä ikinä ilmaise tyytymättömyyttään, ei lopulta enää tunne itseään ja valintojaan.

Ruususen lailla saattaa herätä 20 vuotta myöhemmin ja miettiä, miten ihmeessä tähän elämään päädyin?

On muuten tutkittu, että negatiivisten tunteiden patoaminen voi edesauttaa autoimmuunisairausten puhkeamista ja etenemistä. Lähde (sis. linkin tieteelliseen tutkimukseen).

Ensimmäisen kerran törmäsin väittämään katsoessaniThe Case Against Cosby-dokumenttia, jossa käsitellään koomikko Bill Cosbyn raiskaus-ja hyväksikäyttösyytöksiä.

Ainakin 60 naista on tullut julkisesti esille ja syyttänyt miestä raiskauksista ja hyväksikäytöstä vuosien mittaan.

Dokumentissa eräät uhreista kokoontuvat käsittelemään hyväksikäytön vaikeaa teemaa. Erään terapiaistunnon aikana terapeutti kertoo, kuinka tunteiden sisällä pitäminen ja kieltäminen sairastuttaa etenkin naisia.

Terapeutti kannustikin naisia tuomaan todelliset tunteensa esille, niin vaikeaa kuin se voi ollakin.

Dokumentti on löydettävissä ainakin Cmorella.

vihan-kasittely

Vihan käsittely rakentavasti

Onneksi emme ole muuttumattomia.

Jokainen meistä kehittyy ja muuttuu vuosien kuluessa. Emme useinkaan halua, siedä, tarvitse, unelmoi tai tavoittele samoja asioita kuin kaksikymppisenä.

Opimme koko ajan enemmän rajoistamme, tarpeistamme ja luonteestamme. Opimme säätelemään tunteitamme ja punnitsemaan ja analysoimaan tilanteiden vakavuutta ja reagointia.

Opimme elämästä.

Omien tunnelukkojen tutkiskelu voi auttaa myös vihan tunteen käsittelyssä. *Tunnelukoista on kirjoittanut Kimmo Takanen: Tunne lukkosi- vapaudu tunteiden vallasta (WSOY, 2011).

Apuvälineitä vihan käsittelyyn äitiydessä

Äitiydessä koko laaja tunnekirjo on käytössä miltei päivittäin. Vihan tunne omaa lastakin kohtaan voi olla hetkellisesti todella vahva.

Kaikki tunteet ovat vanhemmuudessakin sallittuja, mutta missä menee terveen ja epäterveen vihan raja äitiydessä?

Usein asiasta vaietaan, koska se on niin henkilökohtainen, hävettävä ja väärältä tuntuva asia. Onneksi on olemassa ennaltaehkäisevää apua!

Maria Akatemian Tunnevaaka on ehdottoman hyvä työkalu kaikille äideille, jotka kokevat vihan tunteita ja kokevat jäävänsä asian kanssa yksin: Tunnevaaka

Maria Akatemia tarjoaa myös paljon muuta tietoa, virtuaalitreffejä, koulutuksia ja luentoja aiheen tiimoilta. Lisäksi Maria Akatemia tekee ehkäisevää väkivaltatyötä.

Minkälaiset vihan tunteet ovat sallittuja äitiydessä? Lue tunneterapeutti Heli Pruukin haastattelu äidin vihasta TÄÄLTÄ

Vihan tunteiden käsittelyyn ja tunnistamiseen on myös paljon kirjallisuutta.

Naisen vihasta ovat Suomessa kirjoittaneet mm. Heli Pruuki ja Terhi Ketola-Huttunen teoksessaan Vihainen nainen. Löydät kirjan esimerkiksi TÄÄLTÄ.

Aiheesta on kirjoittanut myös psykoanalyytikko Elina Reenkola kirjassaan Nainen ja viha – aggressio voimavaraksi (2008, Minerva kustannus). Kirjassa kerrotaan myös äitiyden piilotetusta vihasta. Jotakin aiheen tärkeydestä kertoo, että Minervalla kirja on loppuunmyyty.

Reenkola on kirjoittanut muuten myös kirjan Äidin voima ja valta, jossa mm. käsitellään äitiä lapsen elämän ensimmäisenä vallankäyttäjänä ja opastaa, miten otat äitivoiman positiiviseen käyttöön haasteista huolimatta.

Jos lukeminen ei huvita, voit aina kuunnella podcastia:

Naisen kosto-podcastissa voit kuunnella lisää naisen vihasta, vierailijana Elina Reenkola.

Voiko kuka vain äiti tuntea voimakasta vihaa lastaan kohtaan? Katso erään äidin tarina:

Erään äidin kokemus korona-aikana heränneistä vihan tunteista omaa lasta kohtaan

Katso myös tämä postaukseni: https://aidinomahuone.fi/20-merkkia-joista-tunnistat-olevasi-uupunut-aitiyteen/

naisen-raivo

Naisen viha ja fiktio

Raamatussa ja mytologiassa naisella on perinteisesti kolme roolia: uhri, madonna (eli hyveellinen ja pyyteetön äitihahmo) sekä maksullinen nainen.

Kaikki kolme roolia nivoutuvat vahvasti tavalla tai toisella naisen seksuaalisuuteen ja erilaisiin tapoihin ilmentää sitä.

Naisen seksuaalisuus onkin edelleen aihe, joka puhuttaa. Seksuaalisesti vapautunut nainen nähdään usein muutoinkin rohkeana ja suunsa puhtaaksi puhuvana, jopa miehisenä.

Seksuaalisesti vapautunut nainen sekä kiehtoo että paheksuttaa.

Myös fiktiiviset, vihaiset naishahmot elokuvia ja kirjoja myöten ilmentävät häpeämättömästi omaa naiseuttaan ja koko tunneskaalaansa. Nämä naiset eivät pidättele.

Ehkä mieleenpainuvimpia naisen vihaa käsitteleviä, verellä mässäileviä ja raflaavia elokuvia on Quentin Tarantinon Kill Bill. Siinä Uma Thurman esittää kostoretkelle lähtevää morsianta. Hän antaa turpaan ja saa turpaan, mutta on kova muija.

Toinen mieleenpainuva hahmo on tietysti ikoninen Linda Hamilton Sarah Connorina elokuvassa Terminator – Tuomion päivä. Mielisairaalaan suljettu, poikaansa suojeleva äiti treenaa kovaa ja osaa käyttää asetta.

Sekä todellisuudessa että fiktiossa naisen vihan lähteenä on usein mies ja hänen tekemänsä vääryys. Tai sitten äiti suojelee lapsiaan. No, Terminatorissa taistellaan koneiden valtaannousua vastaan, mutta ymmärrätte idean.

Kauhukirjailijana kuuluisuuteen noussut, fantasiaa ja sittemmin myös dekkareita kirjoittanut Stephen King on käsitellyt naisen vihaa useaan eri otteeseen kirjoissaan.

King on käsitellyt naisen patoutuneita vihan ja raivon tunteita mm. näissä kirjoissa:

  • Naisen raivo (engl. Rose madder). Kirjassa rajua perheväkivaltaa vuosikausia kokenut Rose päättää eräänä päivänä jättää poliisimiehensä.

Hän astuu pelokkaana ulos ovesta ja aloittaa uuden elämän. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sekä todellisuuteen että rinnakkaismaailmaan, johon Rose pääsee ostamansa, voimaannuttavan taulun avulla.

Fantasiamaailmassa Rose kohtaa myös oman pimeän puolensa ja patoutunut viha pääsee viimein ulos.

  • Dolores Claiborne. Dolores asuu pienellä saarella pahoinpitelevän miehensä ja tyttärensä kanssa. Dolores toimii myös kotiapulaisena rikkaalle rouvalle.

Doloreksen mies katoaa täydellisen auringonpimennyksen aikaan mystisesti. Miten tytär ja rikas rouva Donovan liittyvät asiaan?

  • Julma leikki (Gerald’s game). Pariskunta päättää kokeilla astetta kovempaa seksiä syrjäisellä kesämökillään järven rannalla. Vaimo lähtee kokeiluun mukana vastentahtoisesti ja päätyy vahingossa aiheuttamana miehensä kuoleman.

Valitettavasti vaimo on myös käsiraudoista kiinni sängyssä, eikä mailla ole ristin sielua.

Maatessaan sängyssä hän joutuu kohtaamaan synkimmät pelkonsa ja mustimman vihansa lähteen, joka myös aiheutti onnettoman tapaturman.

Kaikista ylläolevista on tehty myös elokuvaversio.

hysteerinen-nainen

Hysteeriset naiset ja parannuskeino

1900-luvun alussa naiset alkoivat länsimaissa vaatia yhtäläisiä oikeuksia miesten kanssa. Usein heidät leimattiin tämän pyrkimyksensä takia aiheetta hysteerikoiksi.

Kun koti ja perhe ei enää riittänyt naiselle ja tämä ilmaisi sen, koitettiin tämä parantaa.

Naisten mielenilmaukset koettiin sairaudeksi. Kautta aikain naisen seksuaalisuus on koettu sekä kiehtovana, pelottavana että tuomittavana yhtä aikaa.

Erilaiset avunhuudot, tyytymättömyys vääryyksiin ja mielenilmaukset diagnosoitiin hysteerisiksi kohtauksiksi, näihin mukaan lukien naisen haluttomuus ja/tai seksuaalinen aktiivisuus.

Naiset joutuivatkin erilaisten kyseenalaisten, usein myös kyseenalaisten muka-lääketieteellisten kokeiden kohteeksi.

Hysterian alkulähteen ajateltiin olevan kohdun häiriö ja tämän teorian mukaan myös ns. vaeltava kohtu oli syynä naisen hysterialle.

Hoitokeinoksi suositeltiin yhdyntää. Genitaalialueiden hieronta sekä myöhemmin vibraattorit koettiin myös tehokkaaksi hoidoksi.

Aiheesta on tehty huumorimielessä elokuva Hysteria.

Katso myös tämä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/09/kommentti-huora-uhri-vai-madonna-naisen-seksuaalisuudesta-puhutaan-aina-vaarin

Lopuksi

Ajat muuttuvat. Me Too on nostanut monia tabuja päivänvaloon puitavaksi ja se on hyvä.

Etenkin nuoret naiset oppivat nyt kulttuuriin, jossa epäasiallisesta kohtelusta sanotaan heti ja suoraan.

Vaatii kuitenkin vielä paljon työtä, jotta naisen oikeutettu viha otetaan tosissaan.

Edelleenkään matalapalkkaisen ja ylikuormitetun hoitoalan henkilökunnan vihaa ei monen mielestä koeta oikeutetuksi.

Mitä mieltä sinä olet?

  • Otetaanko vihainen nainen tosissaan?
  • Entä onko sinun helppo ilmaista vihaa vai kavahdatko konflikteja?
  • Saako äiti olla vihainen?

Jos koit tämän postauksen mielenkiintoiseksi, jaa mielellään myös ystävälle, kiitos!

Mitä mieltä olet, kommentoi niin jutellaan lisää!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: