Mistä äiti saa omaa aikaa?
Kas siinäpä hyvä kysymys. Kun olosuhteet ovat mitä ovat ja lapset pieniä, on sinun oltava kekseliäs löytääksesi omaa aikaa.
Aina puolisonkaan ei ole mahdollista auttaa tai tukiverkosto voi olla suppea tai olematon.
Onneksi nykyään on olemassa lukuisia erilaisia tapoja esimerkiksi kotitöiden ulkoistamiseen. Lastenhoitoapuakin on pienellä vaivalla ja rahallisella panostuksella saatavissa.
Oman ajan saaminen vaatii aina myös tietoista oman ajan ”ottamista”ja itsesi laittamista etusijalle.
Jos jäät aina odottamaan vuoroasi, saatat joutua odottamaan pitkään…siksi ehdotan seuraavaksi erilaisia tapoja löytää edes pieni hetki päivässä itsellesi.
Saatat kiinnostua myös tästä postauksestani: https://aidinomahuone.fi/100-tapaa-toteuttaa-itseasi-ja-unelmiasi-arjessa/
50 tapaa saada omaa aikaa
Tässä postauksessa esittelen 50 erilaista vaihtoehtoa saada lisää omaa aikaa, jotta voit toteuttaa itseäsi ja unelmiasi. Osa vinkeistä vaatii viitseliäisyyttä, osa jonkin verran rahaa. Osa taas vaatii rutiinienmuutosta.
Osa tavoista taas liittyy mindsettiin ja asenteeseen, joka myös on tärkeä tekijä äidin hyvinvoinnille.
Kaikki vinkit eivät ole kaikkia varten, mutta olet vapaa valitsemaan niistä juuri sinulle sopivimmat.
- Herää aikaisemmin.
- Mene nukkumaan aikaisemmin.
- Toisin sanoen: hoitakaa perheen nukkuminen kuntoon! Se on kaiken A ja O, mutta toki usein haastavampaa kuin kuvitellaan.
- Ulkoista kotityöt ja kaikki mahdollinen: käytä siivoojan tai kotiapulaisen palveluita hyväksi.
Esimerkiksi vaasalainen Kiffel Pesula tarjoaa apua pyykinpesussa
- Osta ruoat kotiinkuljetuksella.
- Osta valmisruokia: niitäkin on olemassa terveellisinä versioina.Valmista edullista ruokaa ja leivonnaisia saatat saada myös ammattikouluopiskelijoiden harjoituskeittiöiden valmistamina päivän päättyessä.
Esimerkiksi Tampereen ammattiopisto myy pullaa ja ruokaa edullisesti päivittäin.
- Pidä yllä koko perheen terveyskassaa. Vaikka julkinen terveydenhuolto pelaisi, voit joutua odottamaan tarpeettoman kauan vuoroasi ja asiointiin kuluu aikaa.
Säästä siis rahaa terveyskassaan, jotta voit tarvittaessa varata ajan pikaisesti yksityiseltä lääkäriasemalta sekä säästyt turhalta stressiltä. Vaasalaista Inmediä kehutaan paljon vaasalaisäitien keskuudessa, eikä suotta.
- Vietä vähemmän aikaa puhelimella.
- Vietä vähemmän aikaa tabletilla tai tietokoneella.
- Vietä vähemmän aikaa tv:n ääressä.

- Jos olet työelämässä, ota selvää, voisitko tehdä lyhyempää työpäivää tai työviikkoa. Onko osa-aikaisuus mahdollista tai voisitko välillä tehdä etäpäiviä?
- Hoida autoilut järkevästi: Älä autoile turhaan vaan pyri hoitamaan asiat jonkin toisen askareen yhteydessä.
- Jos haluat opiskella ja etäopiskelu on mahdollista, käytä hyväksesi puhelinta ja kuulokkeita samalla kun teet jotain muuta, mikäli opiskelu ei vaadi ehdotonta läsnäoloa.
- Pese pyykkiä harvemmin ja lyhyillä ohjelmilla. Käytä kuivuria tarvittaessa.
- Jaa kotityöt tasan puolison kanssa.
- Säästä ja sijoita. Taloudellinen turva tuo mukanaan mahdollisuuksia, valinnanvaraa ja vaihtoehtoja.
- Pidä koti siistinä ja luovu turhasta tavarasta. Kun tavaraa on vähemmän, on siivoaminenkin nopeampaa ja helpompaa. Meillä äideillä kuluu aika paljon aikaa jo esineiden siirtelyyn paikasta toiseen!
- Uskalla laittaa itsesi ykkössijalle. Aina kun mahdollista, tee ensin omat asiasi ja siirry sitten vasta kodinhuoltoon, paperiasioihin, ruoanlaittoon tms.
- Älä pyri tekemään kaikkea yhtä aikaa ja olemaan täydellinen. Sotkuinen koti ei ole niin vakava asia.
- Hanki apua! Jos sinulla ei ole tukiverkkoa omasta takaa, ota yhteyttä vaikkapa Mannerheimin lastensuojeluliittoon, joka tarjoaa lastenhoitoapua
- Opeta lapset omatoimisiksi ja reippaiksi, jolloin et joudu passaamaan ja kulkemaan perässä turhaan.
- Ulkoilkaa tarpeeksi, jolloin lapset väsyvät helpommin illalla.
- Hyödynnä paikkoja, joissa tarjotaan lastenhoitopalvelua kuntoilun, shoppailun, ruokailun tms ajaksi.
- Jos olet kotiäiti, pyrkikää käymään muuallakin kuin kotona. Virikkeet ja vaihtelu tekevät hyvää sinulle ja lapsille ja myös väsyttävät lasta hyvällä tavalla.
- Luokaa toimiva päivärutiini koko perheelle. Pitäkää siitä kiinni.
- Osta robotti-imuri.
- Etsi harrastus, jota voit tehdä kotoa käsin: kehonpainojumppa, lukeminen, puutarhatyöt, pizza-ilta ystävien kesken, pelaaminen, käsityöt, nikkarointi, maalaaminen, viinin/oluenmaisteluillat, lenkkeily, kahvakuula, jooga, meditaatio ja niin edelleen.
Kotitreenikin onnistuu helpommin ohjatusti vaikkapa Yogaian avulla
- Järjestä lapsellisten ystäviesi kanssa leikkitreffejä, jolloin lapset leikkivät keskenään ja te saatte kahvitella.

- Jos käyt töissä, käytä hyväksesi kahvi-ja lounastauot. Ulkoile tai tee minitreeni, hoida pakollisia asioita tai vain rentoudu ja ole tekemättä yhtään mitään.
- Etsi lapselle mieluinen harrastus. Aina harrastamisen ei tarvitse tapahtua kodin ulkopuolella ja vaatia kuljetuksia. Myös kotona tai kodin läheisyydessä voi harrastaa.
- Ainainen kotona kykkiminen alkaa nyppiä nopeasti ja lähileikkipuistokin voi alkaa kyllästyttää. Pyri käymään lasten kanssa edes kerran viikossa jossakin, kaupassa, kylässä, kirjastossa, metsässä, kauppakeskuksessa, mummulassa, urheilukentällä, uimahallissa ja niin edelleen.
Vaikka lähteminen on usein haastavaa, päivän päätteeksi harvoin harmittaa.
- Ole ennakkoluuloton ja avoimin mielin. Itseään voi toteuttaa monella eri tavoin ja aina sinun tapasi ei välttämättä ole se perinteisin. Tunne siis itsesi ja tarpeesi ja uskalla olla omanlainen!
Kukaan muu ei tiedä sinun tarpeitasi yhtä hyvin kuin sinä. Yhdelle sopii manikyyrissä istuminen kun taas toinen haluaa hajottaa seiniä lekalla.
- Kyseenalaista säännöllisesti perinteiset sukupuoliroolit vanhemmuudessa. Jos sinulla on puoliso, joka voi jakaa vastuun, jutelkaa asiasta ja pyrkikää jakamaan tehtävät TEILLE sopivaan tapaan.
- Ajattele positiviisesti. Sinusta voi tuntua siltä, että elämässäsi ei ole edes hetken rauhaa olla omissa ajatuksissa. Mutta kun pilkot vuorokauden paloihin ja mietit, mitä teit esimerkiksi viimeisen 30 minuutin aikana saatat huomata, että istuit sohvalla ja pläräsit puhelinta lapsia välillä silmäillessäsi.
- Tuon 30minuutin aikana voi myös tehdä: a) pikaisen kotitreenin b)lukea kirjaa c)soittaa kaverille d)käydä suihkussa ja hoitaa itseäsi e)tehdä jalkahoidon f)suunnitella tämän vuoden henkilökohtaista tavoitettasi… ja niin edelleen. Ymmärrät kyllä.
- Tätä en väsy ikinä toistamaan: hanki samasta asiasta kiinnostunutta vertaistukea elämääsi. Positiiviset, innokkaat ja asiaan intohimoisesti suhtautuvat ihmiset saavat sinutkin uskomaan siihen, että kaikki on mahdollista!
Ajattelepa vaikka bikinifitness-kisaajia: he palkkaavat AINA valmentajan (elleivät itse ole alan rautaisia ammattilaisia jo valmiiksi). Miksi sinä siis tyytyisit tavoittelemaan unelmaasi yksin ja vailla tukea? Ryhmässä on hauskempaa ja saatat saada kullanarvoisia vinkkejä oman unelman tavoitteluun.
- Älä välitä kritisoijista ja ankeuttajista. Sinulla on oikeus elää omaa elämääsi ja tavoitella omia unelmiasi.
- Muista, että ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla äiti. Hyvän äidin ei tarvitse joka ikinen hetki hössöttää ja pitää lapsia jalustalla.
- Kun tavoittelet omia unelmiasi ja pidät yllä jaksamisestasi, myös lapset saavat hyvän mallin elämään.
- On tärkeää, että sinä ja puoliso molemmat olette samalla puolella ja kannustatte toisianne ottamaan omaa aikaa ja autatte mahdollistamaan oman ajan ottamisen. Vuoroin vieraissa.
- Jos mikään muu ei auta, hanki laadukkaat vastamelukuulokkeet ja sulkeudu tilaan, jossa kukaan ei häiritse sinua hetkeen. Jo 15 minuuttia omassa rauhassa on parempi kuin ei mitään.
- Verkostoidu. Esimerkiksi Mothers in Business tarjoaa paljon hyödyllistä tietoa perhe-elämän eri vaiheissa oleville äideille, jotka haluavat yhdistää uran ja perheen.
- Yksinhuoltajilla oman ajan saaminen on vielä haasteellisempaa. Pienperheyhdistys järjestää toimintaa ja tapahtumia yksinhuoltajille, yhteishuoltajille, yksinodottaville, vuoroviikkovanhemmille ja leskille eli käytännössä kaikille, joiden perusarki sujuu yhden vanhemman voimin.
Kurkkaa tästä Pienperheyhdistyksen blogiin
- Tunnista oma ”paras aikasi”ja käytä se hyväksesi. Itse tykkään herätä aamulla ennen lapsia ja keskittyä silloin blogiin. Aamut ovat minulle sekä mieluisinta että tehokkainta aikaa. Toki tämä vaatii, että takana on hyvin nukuttu yö.
Toisille paras aika saattaa olla myöhään illalla tai vaikkapa iltapäivästä. Joka tapauksessa koita sovittaa (mahdollisuuksien mukaan) edes vähän omaa aikaa tuohon hetkeen.

- Jos isovanhemmat ovat halukkaita ja kykeneviä auttamaan, sovi heidän kanssaan etukäteen ajankohta, jolloin lapset ovat heidän hoidossaan. Kun asian sopii ajoissa, se tulee myös helpommin toteutettua.
- Selkeä ja toistuva päivärutiini on lapsille hyväksi ja todennäköisesti myös nukkumaanmeno iltaisin on helpompaa.
- Tee lapsille ”puuhakaappi”, josta he voivat omatoimisesta hakea erilaisia virikkeitä, kuten vesivärit, muovailuvahaa, legoja, palapelejä ja niin edelleen. Kannusta heitä olemaan omatoimisia ja myös siivoamaan jälkensä itse.
- Kun olet lasten kanssa, keskity heihin. Omat lapseni huomaavat heti, jos keskityn vain puoleksi yhteiseen leikkiimme.
Yhteinen aika vanhemman kanssa on tärkeää ja yhteisen puuhastelun jälkeen lapsi todennäköisimmin haluaa viettää myös jonkin aikaa itsekseen, jolloin sinä voit tehdä tovin omia juttujasi.
- Jaa myös lapsille omat kotityönsä heti kun se on mahdollista.
- Vanha toimiva konsti on viedä leluja välillä varastoon. Jonkin ajan kuluttua lelut tuntuvat taas kuin uusilta.
- Lasten kanssa voi harjoitella rauhoittumista ja meditaatiota. Youtubesta löytyy esimerkiksi lapsille tarkoitettuja ASMR-harjoitteita.
Lopuksi
Mistä sinä löydät omaa aikaa?
Kerro kommenteissa:)
Katso myös tämä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/10/08/vanhempi-mista-loydat-omaa-aikaa-nama-10-keinoa-auttavat-sinua-tunnistamaan-ja
ja tämä: https://www.nainen.com/hanki-itsellesi-omaa-aikaa/
Mannerheimin lastensuojeluliitto vanhemman ajanhallinnasta, suosittelen lukemaan:
MLL:n valmis perheen viikkokalenteri-pohja löytyy yllä olevan linkin kautta sivuston alareunasta. Voit tulostaa pohjan erikseen jokaiselle viikolle.