Äidin rakkaus on pyyteetöntä, epäitsekästä ja syvää. Äitiä huudetaan apuun haavereissa, kiukuttaessa ja silloin, kun suru valtaa puseron.
Äitiä saatetaan anoa apuun vielä pitkälle aikuisikään.
Äidin rooli ei pääty lapsen kasvettua aikuisikään. Ei pääty isänkään mutta jostain syystä vielä nykypäivänäkin koetaan, että hyvä isä ansaitsee toiminnastaan oikein erityiskiitoksen.
Äidiltä taas ei muuta odotetakaan kuin uhrautuvaa äitiyttä omat toiveet ja haaveet sivuuttaen.
Olisikohan jo aika päivittää pölyttyneitä käsityksiä siitä, mitä hyvä äitiys on?

Äitiys ja myytit
Katsotaan seuraavaksi läpi muutamia yleisiä ja tahallisesti provosoivia uskomuksia äitiydestä.
Valitettavasti ne elävät yhä sitkeästi muun muassa somessa ja keskustelupalstoilla ja luovat äideille aivan turhaa sisäistä ristiriitaa oman identiteetin ja äidin roolin yhdistämisessä.
- Äidin tulee laittaa AINA lapsensa etusijalle ja itsensä viimeiselle sijalle. Ei ole väliä, vaikka kuljet pää kainalossa 40 asteen kuumeessa ja olet loppuun palanut äitiyteen, hermoromahduksen partaalla.
Itse olet lapsesi synnyttänyt ja heidät maailmaan toivonut. Tätähän se äitiys on, etkö tiennyt? Ja sitä paitsi, kyllä se viimeistään kouluikään mennessä helpottaa!
- Äidin tulee sietää ja jaksaa ja olla kärsivällinen kaikkien muidenkin puolesta, se nyt vain on naisen ja äidin rooli.
- Hyvä äiti ei valita. Jos valitat, niin olisiko kannattanut miettiä kahdesti, ennen kuin teit niitä lapsia?
Kuinka olit niin tyhmä, ettet tiennyt, mitä äitiys oikeasti on? Olisit kiitollinen. Taidat olla uusavuton ja itsekäs ihminen.
- Hyvä äiti tekee samoin kuin muutkin. Koska se, miten minä olen lapseni hoitanut täytyy toimia myös teidän perheessä.
Kyllä se uhmaikäinen hiljenee kun vain tomerasti käsket. Imettää pitää, koska se nyt vaan on oikein. Ja eikö teidän Jesper ole vieläkään oppinut potalle?
Meidän Wilma ei ole ikinä tuttia käyttänytkään, onpas kummallista että teidän Urhoa ei ole vieläkään opetettu pois tutista! Ja mitenkäs se muuten on noin ihmisarka, kyllä kannattaisi jo tuossa iässä laittaa päiväkotiin.
- Äidin pitää näyttää äidiltä muttei liikaa äidiltä. Koska äiti ei saa kulkea raitapaidassa ja verkkareissa tukka pesemättä nutturalla ja ylipainoakin näkyy olevan, pitäisit painostasi huolta.
Voisit vähän kiinnittää huomiota ulkonäköösi vaikka sylivauvan äiti oletkin. Jaa niin ei saa sitten näyttää liian seksikkäältäkään, koska olethan kuitenkin ÄITI. Eli napapaita, minihame ja korkokengät ei kyllä käy.
Ja jos treenaat tosissasi niin olet kyllä todella itsekeskeinen ja pinnallinen, ei sopivaa äiti-ihmiselle.
- Töihin pitäisi mennä mahdollisimman pian eikä olla kotona yhteiskunnan ja veronmaksajien tai miehen elättinä.
Mutta liian pian et saa palata töihin etkä varsinkaan hyväpalkkaiseen uraputkeen koska silloin olet kylmä ja piittaamaton äiti.
Koitapa siinä sitten luovia, että tsemppiä vaan!
Miltä ajatuksia nämä uskomukset sinussa herättävät? Oletko törmännyt niihin äitinä ollessasi? Oletko kokenut, että tapaasi olla äiti on arvosteltu?

Meille on annettu voima ja valta
Lauri Viidan Alfhildia mukaillen, meille äideille on annettu voima ja valta.
Meille on annettu voima ja valta olla tuomitsematta toisiamme, tukea toisiamme hädän hetkellä ja saada vastavuoroista apua.
Meille on myös valitettavasti annettu voima ja valta kritisoida, syytellä ja tuomita.
Sinä itse päätät, kumpaa valtaa käytät, toisia nostattavaa vai toisia maahan tallaavaa?
Olisiko aika olla äitipositiivinen ja kannustaa erilaisiin tapoihin olla hyvä äiti?
Äiti – Sinä riität!
Tapoja olla äiti on monia. Jokaisen äidin takana on yksilö omine toiveineen, tarpeineen ja ominaisuuksineen.
Äidit eivät ole kaikki samaa massaa, kuten eivät ole kaikki eläkeläiset, nuoret tai miehetkään.
Älä siis tuomitse ketään ensinäkemältä ellet ole ensin kulkenut hänen kengissään.
Sinä riität sellaisena kuin olet.
Anna siis muidenkin äitien toteuttaa äitiyttään haluamallaan tavalla.
Anna neuvoja jos niitä pyydetään.
Älä kuitenkaan yritä korjata sellaista, mikä ei ole rikki.
Liputetaan äitipositiivisuutta, äitiyden kirjoa ja äitien voimaa ja valtaa.
Koska me äidit olemme aina jonkun ihmisen tärkeimpiä ihmisiä. Ja se ei olekaan aivan pikku juttu!
Yhdessä olemme vahvoja. Äidit, pidetään yhtä.
