Lasten kanssa matkaaminen on oma lukunsa. Nälkä, jano, vessahätä ja tekemisen puute ovat onneksi asioita, joita voi ennakoida – jotta kaikkien matka sujuu mukavammin.
Kesällä lisähaastetta voivat aiheuttaa myös kova helle ja pyhien ruuhkaliikenne.
Yllättäviin tilanteisiin, kuten auton renkaan puhkeamiseen tai ajoreitin muuttamiseen tietöiden vuoksi onkin hyvä varautua etukäteen. Muista tarkistaa myös auton kunto ja varusteet ennen ajoon lähtöä. Katso TÄÄLTÄ, mitä autosi turvavarusteisiin tulisi sisältyä.
Lapsiperheen auto täyttyy vaivihkaa ja varkain kaikesta tarpeellisesta ja tarpeettomasta.
Joskus on vaikea hahmottaa, mikä oikeasti on oleellista.
Suunnittele, ennakoi ja minimoi
Täydellisessä maailmassa reissuun mukaan tarvitsisi vain hammasharjan ja luottokortin. Käytännössä taas lapsiperheen matkoilla tarvitsee jos jonkinmoista.
Valitettavan usein pakkaaminen jää äidin vastuulle. Kun on jo valmiiksi paljon muistettavaa ja tehtävää, urakka voi tuntua järkälemäiseltä ja erittäin stressaavalta.
Suosittelenkin aloittamaan hyvissä ajoin, pienissä erissä, mikäli vain mahdollista. On myös hyvä pitää mielessä, että yleensä tavaraa tulee otettua liikaa. Vähemmän on siis enemmän tässäkin tapauksessa.
Tässä postauksessa pyrin auttamaan sinua pakkaamisessa.
Seuraavaksi listaan tärkeimmät lapsiperheen varusteet kesän automatkoille.
Voit ottaa listasta vaikka kuvan puhelimeesi muistin tueksi. Oma listasi voi toki näyttää erilaiselta, koska meillä kaikilla on erilaiset mieltymykset, tarpeet, perheet ja matkakohteet.
Pidemmittä puheitta, aloitetaan!
Ota kesän autoreissuille mukaan ainakin nämä!
Äidille mukaan reissuun
- lompakko, puhelin ja laturi
- mahdolliset asiakirjat, kuten passi tai muut dokumentit
- langattomat kuulokkeet
- aurinkolasit
- lippis, hattu tai huivi
- langattomat kuulokkeet
- tabletti/kannettava, mahdollisesti reititin, jos ei mobiilidataa. Netin voi jakaa myös puhelimesta, mutta se saattaa, riippuen käytöstä, kuluttaa reilummin puhelimesi akkua.
- Mahdollisesti varavirtalähde tai adaptori
- lehtiä ja kirjoja
- deodorantti, hammasharja, tahna ja lankaimet
- kosmetiikka ja meikit, kuten shampoo, hoitoaine, ripsari, BB-voide, silämämeikinpoistoaine ja käsivoide
- topseja ja vanulappuja
- hiusharja
- siteitä tai tamponeja
- mahdolliset reseptilääkkeet kuten e-pillerit tai tyroksiini
- mahdolliset muut tarvitsemasi lääketieteelliset apuvälineet kuten inhalaattori, Epipen tai vaikkapa verensokerimittari
- mahdolliset lisäravinteet/vitamiinit
- kondomeja tarpeen mukaan
- mahdolliset muut lääkevalmisteet kuten särkylääke tai allergialääke
- 2-3 varavaatekertaa reissun pituuden, kohteen ja ajanvietteiden mukaan. Valitse monikäyttöisiä ja yhteensopivia asuja, niin pääset helpommalla. Muista ainakin sukat ja alushousut! Ota mukaan ainakin yhdet mukavat kengät.
- Uima-asu ja pyyhe
- Vesipullo ja/tai termos
- pientä mieluista evästä matkalle
Autoon varataan matkalle mukaan
- wc-paperia ja talouspaperia, pienten lasten kanssa myös kosteuspyyhkeitä
- käsidesiä tai desinfioivia käsipyyhkeitä
- roskapusseja (tulevat yleensä jossain vaiheessa tarpeeseen!)
- varaviltti
- auton oma ensiapulaukku
- täydennä auton ensiapulaukkua ottamalla mukaan esimerkiksi kyypakkaus ja matkapahoinvointilääkettä sekä haavanpuhdistusainetta
- aurinkorasvaa
- hyttysmyrkkyä
- tarvittaessa kylmälaukku, jossa kylmäkalleja tai verkkovirralla toimiva cooleri
- mökin avain?
Lapsille pakataan automatkalle ainakin nämä
- juomapullot
- pillimehut, vaikkakaan eivät hammashoitajan suosikkeja, ovat käteviä kesähelteillä ja nirsompikin lapsi suostuu yleensä niitä nauttimaan. Myös väsynyt vanhempi voi virkistyä mehutauon aikana.
- vaippoja, tutteja, puklurättejä
- maidon korviketta, jos käytät
- vauvanruokaa matkan ajaksi
- varavaatteet matkan ajaksi vauvalle
- pulloja/nokkamukeja
- pientä syötävää
- lempilelut/unilelut
- mahdolliset lasten tarvitsemat lääkkeet tai lääketieteelliset apuvälineet
- hammasharjat, vanulappuja, hiusharja, hammastahna, nenäfriida, nenäliinoja tms
- aurinkolasit ja hatut tai lippikset
- uimavaatteet ja pyyhkeet
- vähintään 2-3 varavaatekertaa, riippuen matkan pituudesta, säästä ja kohteesta
- luettavaa ja ajanvietettä, esimerkiksi tabletti, fidget-lelu tai lehtiä (lomalla kirpputoreilta saa isoja kasoja esimerkiksi Nalle Puh-lehtiä, jotka voi myöhemmin halutessaan kierrättää)

Valinnaisia juttuja tien päälle
- petivaatteet koko perheelle
- juhlavaatteet ja juhlakengät koko perheelle
- lahja/kortti kesäjuhlan päähenkilölle
- mökille ajanvietteeksi kesäpelejä kuten mölkky, tikkataulu, kahluu-allas tai uimalelut
- ruoka-ostokset. Mitä helpommin pilaantuvaa, sitä herkemmin kannattaa välttää ennalta ostamista. Esimerkiksi kalaa ei kannata roudata toiselta puolelta Suomea, ellei ole varma riittävästä kylmennyksestä. Kaikkein iiseintä on käydä kaupassa vasta paikan päällä, mikäli mahdollista.
- juomavesi mökille? Saako veden esimerkiksi lähteestä paikan päällä?
Helposti säilyviä pikkueväitä ovat ainakin:
- meetwurstileivät tuoreleikkeleen sijaan
- välipalapatukat ja keksit
- hedelmäpatukat
- pähkinät
- suolattomat pehmonaksut perheen pienimmälle
- omenat, kurkku/porkkanaviipaleet
- viinirypäleet
- kaupan kuivahyllystä löytyvät vanukkaat
- proteiinipatukat
- kuivahedelmät ja rusinat
- kuivaliha tai salamipatukat
- riisikakut, korput ja muut kuivaleivät
Mitä muuta kannattaa muistaa tien päällä?
- Taukoja tarpeeksi usein
- riittävä nesteytys ja välipalojen nauttiminen
- välillä koko perheen on hyvä jaloitella
- maltti on valttia ja nopeutta tärkeämpää on turvallinen matkanteko
- navigaattorista voi olla iso apu myös tutummissa paikoissa, jos muisti pätkii. Onneksi paperikarttojen aika alkaa olla ohi.
- Älä riitele ratissa
- varaa tarpeeksi tekemistä lapsille
- älä vedä aikataulua liian tiukalle vaan varaa ainakin yhdestä kahteen tuntia ylimääräistä aikaa matkantekoon yllättävien tilanteiden varalle
- kahvitauko vanhemmille
Lopuksi
Mitä pidit tästä postauksesta? Onko listastani apua vai jäikö jokin oleellinen puuttumaan?