Elämä ei aina mene niin kuin olet suunnitellut tai haaveillut.
Meillä ihmisillä on usein tapana korostaa omaa osuuttamme elämän onnistumisissa ja menestyksessä.
Epäonnistumiset, vastoinkäymiset, haasteet ja hankaluudet taas koetaan jonakin, joka meille vain langetetaan ylhäältäpäin.
Saatat myös ajatella, että kaikkien muiden elämä on helpompaa kuin sinun.
Itse ainakin myönnän syyllistyneeni ajattelemaan, että kaikkien muiden kotiäitien elämän täytyy olla paljon helpompaa ja mukavampaa, jopa vaivatonta.
Riippumatta siitä, mitä ajattelet kummin kaiman tai vaikka sisaresi elämästä, kenenkään elämä ei ole erityisen helppoa. Koska elämä on.
Jokaisella on aina omat murheensa. Raha, omaisuus, terveys ja rakkaus voi helpottaa elämää huomattavasti, mutta nekään eivät tee siitä ikuista auvoa.
Vai mitä mieltä olet?
Raha ja menestys
Ei ole montaa kuukautta siitä, kun Britney Spears vapautettiin holhoussopimuksesta isänsä alaisuudesta.
Yksi maailman varakkaimmista naisista ei päässyt sitä ennen kulkemaan vapaasti, käyttämään varojaan, tekemään lapsia tai näkemään todellisia ystäviään yli 13 vuoteen.
Elämä jatkuvan tarkkailun alla ei liene herkkua myöskään vaikutusvaltaiselle ja äveriäälle Kardashianin perheelle.
Veikkaan, että he saattaisivat maksaa omaisuuden yhdestä vapauden päivästä, jolloin paparazzit eivät seuraa heitä joka paikkaan.
Raha ja menestys ei estänyt Steve Jobsia menehtymästä syöpään.
Michael Schumacher ei tällä hetkellä pysty täysillä nauttimaan keräämästään omaisuudesta.
Dubaista pakoa yrittänyt prinsessa Latifa elää miltä luultavimmin tälläkin hetkellä omassa kultaisessa häkissään.
Esimerkkejä on paljon. Rikkaus ei vielä tuo mukanaan onnea.
Äärimmäinen köyhyys taas tuo mukanaan takuuvarmasti osattomuutta, nälkää, kurjuutta ja mielenterveyden ongelmia.

Abraham Maslown tarvehierarkia
Ihminen ei tarvitse paljoa ollakseen tyytyväinen, mutta perustarpeiden tulee olla täytetyt: lämpöä, ravintoa, turvaa ja kyllä, rakkauttakin.
Kun perustarpeet on tyydytetty, ihminen alkaa havittelemaan seuraavan tason asioita. Asioita, jotka tekevät onnelliseksi myös pidemmällä aikavälillä.
Abraham Maslown tarvehierarkian alimmalla tasolla ovat ihmisen fyysiset tarpeet, turvallisuuden tunne ja läheisyyden ja rakkauden tarve.
Niitä seuraavat arvostuksen tarve, esteettiset ja älylliset tarpeet ja ylimpänä taas tulevat jokaisen yksilön itsensä toteuttamisen tarve.
Ollakseen täydellisen onnellinen ihmisen tulee saada kaikki tarvehierarkian tasot täytettyä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että onnellisuus pysyvänä olotilana on miltei mahdottomuus. Onnellisuus onkin usein välähdyksenomaista ja hetkellistä.
Tyytyväisyys olotilana on helpommin saavutettavissa.
Vaikka olisit maailman rikkain ihminen mutta vailla rakkautta, et todennäköisesti olisi onnellinen.
Jos sinulla on maailman ihanin perhe ja rakkautta, mutta ei ruokaa ja suojaa, et voi olla onnellinen.
Vaikka puolisosi tekisi kaikkensa, että sinulla ja lapsilla on kaikki mitä haluat, et todennäköisesti olisi onnellinen, ennen kuin saat toteuttaa itseäsi sinulle mielekkäällä tavalla.
Me ihmiset olemme monimutkaisia olentoja. Toisin kuin eläimille, meille ei tietyn ajan päästä riitä enää perustarpeiden tyydyttäminen.
Vaan haluamme enemmän. Ehkä siinä piileekin ihmiskunnan saavutusten salaisuus. Olemme aina pyrkineet parempaan ja enempään.
Miten tämä kaikki sitten liittyy sinuun?
Sinunkin elämässäsi on varmasti haasteita, epämukavuutta, vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia. Jos ei olisi, et olisi ihminen vaan robotti.
Tässä artikkelissa haluan nostaa esille erilaisia, hedelmällisempiä tapoja suhtautua vastoinkäymisiin ja epäonnistumisiin. Jotta jaksaisit taistella tavoittelemiesi asioiden eteen ja pitää yllä toivoa.
Kukaan ei tietenkään halua, että asiat menevät pieleen. Mutta siitä huolimatta näin voi käydä silloinkin, kun olet tehnyt parhaasi. Eikä syy ole välttämättä sinussa.
Koska vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia tulee aina olemaan myös sinun elämässäsi, paras tapa suhtautua niihin onkin opetella elämään niiden kanssa parhaalla mahdollisella tavalla.
Eikö totta?
Opettele siis kääntämään vastoinkäymiset voitoksi tai opetukseksi, josta hyödyt seuraavalla kerralla. Jokaisesta vaikeudesta ja epämukavuudesta opit jotain.
Ne ovat kuin pikkukiviä upeissa kengissä, jotka kävellessäsi muistuttavat, että elämään kuuluvat sekä hyvät että huonot asiat.
Ilman vaikeuksia ja onnettomuutta emme yksinkertaisesti osaisi arvostaa hyviä asioita elämässämme.
Oletko samaa mieltä?
Jos söisimme jouluherkkuja jokaisena vuoden päivänä, jouluateria ei tuntuisi kovin erikoiselta. Jos emme ikinä menettäisi rakkaitamme, emme osaisi arvostaa heitä, jotka jäävät jäljelle.
Jos onnistuisimme kaikessa mitä teemme, turtuisimme hyvin äkkiä ja mikään ei enää tuntuisi miltään.

Onko ylämäki parempi kuin alamäki?
Suositussa lastenlaulussa kysytään, onko ylämäki parempi kuin alamäki. Kun mietit asiaa, ylämäki on raskaampi kulkea kuin alamäki, jossa omaa vaivannäköä tarvitaan hyvin vähän.
Mutta ylämäki vie aikanaan huipulle, kun taas alamäki väistämättä johtaa pohjalle jossain vaiheessa.
Toinen kysymys on: opitko mitään alamäkeen lasketellessasi? Ylämäki taas vaatii jatkuvaa pinnistelyä ja sitkeyttä.
Tällä hassulla vertauskuvalla yritän sanoa: vaikka ylämäki on raskas kulkea ja välillä voi tuntua, että se ei ikinä lopu, sitä kulkiessasi olet kuitenkin matkalla ylöspäin. Kehityt ja vahvistut.
Elämän vaikeudet ja haasteet ovat ajattomia ja koskevat aivan jokaista. Ryan Holidayn menestysteoksessa Vastoinkäymiset voimavaraksi (Basam Books 2021) käsitellään antiikin stoalaisten oppien mukaisesti vastoinkäymisten kääntämistä voimavaraksi.
Tiivistettynä stoalaisuus tarkoittaa sitä, että niistä asioista, joille emme voi mitään, ei kannata välittää. Toki tämä on helpommin sanottu kuin tehty.
Stolaiset eivät myöskään arvostaneet turhia ja hallitsemattomia mielenilmauksia ja tunteita.
Stoalaisuus voidaankin nykyihmisen silmissä nähdä myös eräänlaisena välinpitämättömyytenä tai turtumuksena, mikä ei suinkaan ole suotavaa.
Mutta jos keskitymme stoalaisuuden hyviin puoliin: opin mukaan ainoa asia, mihin voimme vaikuttaa, on suhtautumisemme asioihin. Tämä pätee edelleen melko pitkälti.
Nykyaika on yksilökeskeinen ja kannustaa jokaista tavoittelemaan omia unelmiaan. Elämä on kuitenkin edelleen perusolemukseltaan mielivaltaista ja arvaamatonta. On siis asioita, joihin voimme vaikuttaa, ja asioita, jotka eivät millään tavalla ole käsissämme.

On siis turha murehtia asioita, jotka eivät ole käsissämme. Voimme vain tehdä parhaamme sen kanssa, mitä voimme muuttaa.
Niin antiikin filosofit kuten Marcus Aurelius ja Epiktetos kuin nykypäivämme Barack Obama ovat kaikki hyötyneet stoalaisten opeista.
Kirjan mukaan elämän vastoinkäymiset tulee kohdata ei vain haittoina, vaan mahdollisuuksina oppia ja kehittää itseään paremmaksi, vahvemmaksi ja kyvykkäämmäksi. Vastoinkäymisetkin voivat avata uusia ovia.
Samoja oppeja on aikanaan käyttänyt hyväkseen myös Arnold Schwarzenegger.
Maailman tunnetuimman kehonrakentajan, Kalifornian entisen kuvernöörin ja elokuvatähden itävaltalainen poliisi-isä oli erittäin ankara. Nuorempana Arnold jopa kärsi isänsä kovuudesta.
Mutta sittemmin Arnold on oppinut kiittämäänkin isänsä kovuutta. Ilman isänsä oppeja hän ei olisi kyennyt saavuttamaan kaikkea hyvää elämässään.
Näin ollen ne elämän vaikeimmat asiat voivat opettaa meille valtavan paljon. Kivun hetkellä et tietenkään osaa olla kiitollinen ja arvostava. Haluat kivun vain väistyvän. Mutta jokin päivä saatat huomata olevasi vahvempi versio itsestäsi juuri tuon asian vuoksi.
Roomalainen filosofi Seneca oli stoalaisen ajattelun ja moraalin puolestapuhuja. Häneltä löydät satoja lukuisia sitaatteja, jotka rohkaisevat ja havahduttavat vielä nykypäivänä. Tämäkin lainaus on 2000 vuoden takaa:

Sitaatin ydin on, että asiat ovat usein vaikeampia omassa mielessämme kuin ne ovat todellisuudessa.
Mielenhallinnan tärkeydestä kertoo tämä sitaatti:
He is most powerful who has power over himself.
Kuinka osuva onkaan tuo lainaus. Jos hallitset oman mielesi ja kykenet olemaan stoalaisen tyyni tilanteessa kuin tilanteessa, kukaan ei pääse järkyttämään sisäistä rauhaasi. Sillä tunnet itsesi ja kykysi. Tiedät selviäväsi mistä vain.
Paratiisin hedelmät löytyvät helvetin keskeltä
Pekka Hämäläisen loistava kirja Yllättävä voima – lähempänä kuin arvaatkaan (Saga Egmont 2021) käsittelee tärkeää aihetta: kuinka löytää voimaa selviytymiseen, kun kohtaa yllättävän kriisin tai epäonnistumisen?
Tällaisia perusturvallisuutta ravisuttavia kokemuksia voivat olla esimerkiksi avioero, läheisen kuolema tai työttömyys.
Hämäläisen teos lähestyy aihetta lämpimällä ja lohduttavalla tavalla. Hän ottaa myös esille konkreettisen esimerkin omasta elämästään: hirvikolarin, joka vei hänet hyvin lähelle kuolemaa aivan tavallisena päivänä.
Henki oli hiuskarvan varassa.
Tuo tapahtuma muutti Hämäläisen tavan suhtautua elämään. Hänestä tuli herkempi ja avoimempi elämälle ja muille ihmisille. Hän ymmärsi, kuinka haavoittuvainen meidän jokaisen elämä on.

Kirjassa kerrotaan paratiisin hedelmien löytyvän helvetin keskeltä. Sillä Hämäläinen tarkoittaa, että kun ihminen haluaa tavoittaa jonkin suuren, merkityksellisen asian, hän usein joutuu elämän järjestämään loppukokeeseen.
Loppukoe voi olla onnettomuus, taloudellinen takaisku tai vaikka sairastuminen.
Hetkessä tuntuu, että elämä murenee silmissä. Ihmisen tulee kuitenkin löytää voima kulkea tuon vastoinkäymisen läpi, jotta voi lopulta nauttia työnsä hedelmistä. Hämäläisen sanojen mukaan arvokkailla palkinnoilla on hintansa ja se hinta on aina maksettava etukäteen. Oikotietä ei ole.
Usein ihmisen sisäinen voima löytyykin noissa todella kovissa paikoissa.
Älä jää tuleen makaamaan. Älä anna vastoinkäymisten lyödä sinua vaan nouse ylös uudestaan ja uudestaan. Arvioi tilanne tarvittaessa uudestaan ja tee uusi suunnitelma, jotta pääset perille.
Mutta älä anna vastoinkäymisten nujertaa sinua. Käytä niitä voimavarana. Sisuunnu, kiroa ja pyydä apua.
Vastoinkäymiset voimavaraksi – keskellä keskitysleiriä
Itävaltalainen neurologi ja psykiatri Viktor Frankl tunnetaan logoterapian perustajana. Logoterapia on henkistä, tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa.
Frankl’sta puhuttaessa voidaan puhua todellisesta resilienssistä ja toiveikkuudesta.
Hän nimittäin vietti vuosia toisen maailmansodan keskitysleireillä kuten pahamaineisessa Auschwitzissa ja Dachaussa ja selvisi.
Kirjallisuudessaan Frankl korostaa tarkoituksen löytämisen merkitystä ihmisen selviytymisessä vaikeista ajoista ja kärsimyksistä. Tuota samaa ajatusta, punaista lankaa hän käytti voimavarana omassa selviytymisessään keskitysleirillä.
Frankl näki vahvojenkin miesten menehtyvän leireillä.
Kurjissa olosuhteissa ja kuoleman ja toivottomuuden läsnäollessa selviytyminen saattoi olla kiinni niin pienestä asiasta kuin toivo paremmasta ja siihen kiinnittyminen.
Jos vanki ei nähnyt elämälleen enää mitään muuta tarkoitusta kuin kuolla leirillä, näin myös todennäköisesti kävi. Ihminen ikään kuin luovutti.
Kyllä Frankl sai oman osansa kurjuudesta. Hän menetti rakastettunsa, kärsi nälästä ja kylmyydestä ja näki päivittäin kauheuksia. Hän kävi lähellä kuolemaa.
Frankl alkoi kuitenkin tietoisesti etsiä merkitystä elämälleen, syytä jatkaa kaikesta huolimatta.
Frankl keskittyi vallitsevien olosuhteiden (mitä) sijaan siihen, miten voisi löytää vaikeissakin olosuhteissa itselleen tarkoituksen (miten).
Hän siis keskittyi ratkaisuihin ongelmien sijaan. Logoterapia keskittyykin positiiviseen. Melkoinen haaste keskitysleirillä, eikö totta?

Frankl on myös antanut muutamia vinkkejä paremman sisäisen asenteen omaksumiseksi vaikeuksissa:
- Valitse toivo
- Kysy itseltäsi, miksi olet elossa. Löydä siis vastaus omaan Miksi-kysymykseesi. Mikä on tarkoituksesi?
- Opi itkemään. Itku on merkki inhimillisyydestä.
- Älä tyydy olemaan osa ihmisjoukkoa.
- Elä tunteella.
- Täytä päiväsi hyvillä teoilla.
- Katso itsesi ulkopuolelle. Mitä enemmän unohdat itsesi, sitä enemmän kasvat ihmisenä.
- Tunne muiden kipu. Empatia on tärkeä taito ja opettaa paljon.
- Voimme muuttua vaikka elämä on vaikeaa. Voit luoda itsellesi tarkoituksellisen elämän vaikeuksista huolimatta.
Nietzschen mukaan ihminen, jolla on syy elää, tulee melkein aina löytämään keinon.
Mielen tyyneydestä myrskyn keskellä
Jos olet yhtään seurannut Tytti Yli-Viikarin oikeudenkäyntiä, olet huomannut, että hänellä oli useimmiten kainalossaan kirja. Usein antiikin filosofien aikainen elämänopas.
Yksi näistä oppaista oli Plutarkhoksen Mielen tyyneydestä.
Osuvasti valittu kirja kertoo, kuinka säilyttää tyyni mielentila kriisitilanteissa. Kirja muun muassa opastaa, miten välttyä vihan purskahduksilta.
Kaksi tuhatta vuotta vanha mielenhallinnan opas jos mikä kertoo selvästi, että ihminen on ihminen kautta aikain. Kärsimme, koemme vääryyttä, tunnemme vihaa ja kaipaamme lohtua. Lähde
Jollain tapaa ihmisen perusluonteen ajattomuus on myös lohdullinen ajatus: et ole ainoa, joka tuntee tuskaa.
Näin ollen voit myös löytää käyttöösi ajattomia apuneuvoja ja mielenhallinnan keinoja. Voit tietoisesti opetella ajattelemaan vaikeuksia mahdollisuutena oppia jotain itsestäsi ja elämästä.
Elämä ei ole aina reilu tai emme aina saa, mitä haluamme. Mutta voimme itse päättää, miten asioihin suhtaudumme ja miten jatkamme eteenpäin.

Korona
Korona-aika on valitettavasti saanut aikaan sen, että yhteiskuntamme on jakautuneempi kuin aikoihin. Vastakkainasettelu on kuitenkin viimeinen asia, mitä vaikeassa tilanteessa tarvitsemme.
Nyt olisi aika puhaltaa siihen kuuluisaan yhteen hiileen. Seistä yhtenä rintamana ja tukea toinen toistamme. Auttaa hädässä olevia ja antaa lohtua niille, joilla ei ole voimia jatkaa yksin. Ei jätetä veljeä tai siskoa.
Nyt ei ole aika ryhmitellä, kategorisoida ja syytellä.
Suomalaiset ovat selvinneet paljon pahemmastakin ja niin selvitään myös tästäkin.
Lopuksi
Elämä on täynnä vastakohtia: sinun tulee joskus kärsiä, jotta kykenisit olemaan onnellinen. Sinun on ensin annettava, jotta voit saada. Sinun on rakastettava ensin itseäsi, jotta voit rakastaa muita. Ja niin edelleen.
Usein elämä osaa myös olla täynnä ironiaa. Pitää osata varoa, mitä pyytää, sillä sen voi saada. Mutta ei siinä muodossa, missä kuvittelit.
Usein saatkin sen, mitä tarvitset mutta et välttämättä halunnut.
Elämäsi parhaat lahjat ja opit saattavat yhtä lailla tulla luoksesi rumissa paketeissa.
Esimerkiksi avioero saattaa olla vuosien repivä kokemus. Sen jälkeen sinulle saattaa kuitenkin avautua ovi uusiin upeisiin mahdollisuuksiin.
Ehkä haitallisinta, mitä voit itsellesi tehdä, on pitää kynsin hampain kiinni kokemistasi vääryyksistä.
Anteeksianto ja mahdollisesti unohtaminenkin on lopulta suurin palvelus sinulle itsellesi, ei anteeksiannettavalle.
Joskus ei ole ketään, ketä syyttää. Elämä vain.
Jatkuva katkeruus, viha ja turhautuminen syö sisältä. Älä siis jää asumaan ikäviin tunteisiin vaan pyri tietoisesti pois niistä.
Ihminen voi selvitä uskomattomista asioista ja löytää onnen ja merkityksellisyyden.
Niin voit sinäkin. Olet sitkeämpi kuin ikinä arvaisitkaan ja palaat entistä vahvempana takaisin.
Throw me to the wolves and i will return leading the pack.
-Seneca-
Joskus elämä heittää tiellesi vastoinkäymisiä, joista voi olla miltei mahdoton nousta. Silloin aika on paras lääke.
Time heals what reason cannot.
-Seneca-

Mikä sitten on elämän tarkoitus?
Aika usein ajattelemme, että elämän tarkoitus on olla onnellinen. Mutta mitä jos elämän tarkoitus onkin antaa omastaan ja rakastaa?
Vastoinkäymiset tuovat sinulle kokemusta, ymmärrystä ja syvällisyyttä elämän eri väreihin. Osaat olla empaattinen, rakastava ja läsnä myös niille, jotka sitä eivät ensisilmäykseltä ehkä ansaitsekaan.
Tämä näkökulman muutos tuo mukanaan yhden tärkeän oivalluksen: olemme kaikki tavalla tai toisella yhtä ja samanlaisia.
Rakastamme, suremme ja elämme elämäämme vaikeuksista huolimatta.
Olemme kaikki selviytyjiä ja oman elämämme sankareita.
Eino Leinon lähimmäisenrakkautta ja inhimillisyyttä korostava Hymyilevä Apollo ehkä kertoo sen parhaiten:
Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,
käy kulkukin helpommaks.