Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä, jotka on merkattu *-merkillä.
Artikkelia päivitetty 31.01.2022.
Tänään se tapahtui. Sain postitse tilaamani *Twistben tuotteet, joista kerroin edellisessä postauksessani.
Kuten kyseisen postaukseni lukeneena ehkä tiedät, pointtina on laittaa oma naama kuntoon kaikkien laiminlyötyjen ihonhoitorutiinien ja vuosien piittaamattomuuden jälkeen.
Samalla haluan jakaa oman tieni kohti (toivon mukaan) parempaa ja terveempää ihoa.
Postauksella on kuitenkin syvällisempikin merkitys. Vuosien piittaamattomuuteni oman ihoni terveyttä ja kauneutta kohtaan nimittäin kertoo monisäikeistä tarinaa.
Tässä artikkelissa kerron pian, mitä tilaamani paketti sisälsi.
Ennen kuin pääsen avaamaan Twistben pakettia kanssasi, kerron kuitenkin vähän lisää tuosta monisäikeisestä tarinasta ihonhoitorutiinieni takana.

Kotiäidin ihonhoito on muutakin kuin pelkkää ihonhoitoa
Yksi tarinan osa on se ilmeinen, että kiireisessä arjessa en ole yksinkertaisesti jaksanut välittää. Tai en vain ole saanut itsestäni irti keskittyä tunnolliseen ihonpuhdistukseen.
Toinen osa taas kertoo, kuinka tiukassa rahat voivat olla kotiäidin tuloilla. Silloin ei paljon luksusmerkkejä ostella. Markettituotteet (jos nekään) saavat kelvata.
Kolmas osa tarinaa on kuitenkin se syvällisin. Miksi olen kokenut, että ihonhoitorutiinit ja laadukkaisiin tuotteisiin panostaminen eivät ole minua varten? Miksi olen kokenut sen turhuutena tai jopa luksuksena?
Enkö ole edes toimivien kosmetiikkatuotteiden arvoinen? Enkö ansaitse kauneutta?
Pitääkö aina olla käytännöllinen ja asettaa perheen muiden jäsenten etu omani edelle?
Ansaitseeko kotiäiti aina viimeisenä jotain omaa? Jotain, mikä ei ole välttämätöntä mutta voi tuoda ympärilleen kauneutta, terveyttä ja iloakin?
Koska olen ”vain” kotiäiti, enkö voi panostaa kauneuteen? Eikö se ”reipas ja kiltti tyttö” (nykyisin kotiäiti) joka aina olen ollut, ansaitse edes kunnon ihonhoitotuotteita?
Ja mikä tärkeintä, täytyykö kaikki hyvä aina ANSAITA?
Yllä oleva kuvastaa luonnollisesti ainoastaan omaa kieroutunutta suhdettani ihonhoitoa ja kauneudenhoitoa kohtaan.
Onneksi omaa asennettaan voi muuttaa milloin vain. Laadukkaisiin ihonhoitotuotteisiin panostaminen onkin yksi lukuisista tavoista asetta itsensä ykkössijalle.
En tietenkään väitä, että elämäsi muuttuu radikaalisti, jos ostat arvokkaan ihonpuhdistusmaidon tai kalliin yövoiteen.
Mutta se voi olla yksi pieni askel itsesi arvostamiseen ja siihen, että aidosti sallit itsellesi hyviä asioita. Usein me naiset odotamme ja toivomme turhaan puolisolta lahjoja tai pieniä rakkauden eleitä. Joskus turhaankin.
Mitä jos itse palkitsisitkin itsesi?

Kotiäiti jää aina viimeiselle sijalle?
Myös kotiäidillä on oikeus panostaa kauneuteen ja ennen kaikkea itseensä. Kuinka usein sinä laitat oman, akuutinkin tarpeesi hankintoja tehdessä viimeiselle sijalle?
Kun äiti tarvitsee lämpimät talvikengät juuri samaan aikana kun kuopus tarvitsee uuden villahaalarin, villahaalari tuppaa painamaan joka kerta enemmän vaa’assa. Lasten tarpeet ovat luonnollisesti etusijalla.
Mutta kysymykseni on: Tuleeko sinun vuorosi ikinä, ellet tietoisesti laita itseäsi ensimmäiselle sijalle?
Jos tämä kirjoitukseni kolahti sinuun, ymmärrät luultavasti, että ihonhoito ei aina ole vain ihonhoitoa. Se on myös itsensä arvostamista ja itsensä rakastamista.
Kotiäidille se voi myös olla yksi päivän harvoista hetkistä, jolloin voi laittaa itsensä etusijalle itsestä huolehtimisen kautta.
Huh, nyt mentiin aika syvällisiin juttuihin.
Katsotaan seuraavaksi, mitä tilaukseni sisälsi.
Ihonhoitorutiini uusiksi?
Tilasin *Twistbeltä nämä sekaihoiselle suositellut tuotteet:
- Puhdistusmaidoksi Apeiron hellävarainen puhdistusmaito 100 ml 14,90 euroa
- Kasvovedeksi Bybi Mega Mist kasvovesi 30 ml 22,50 euroa
- Kosteusvoiteeksi Apeiron intensive care kasvovoide 50 ml 24,90 euroa
- ”Kuorintaan” ja epäpuhtauksiin The Konjac Sponge Company vihreä savi konjac-sieni 12,90 euroa
Kokemukseni Twistbeltä tilaamisesta
Itse tilaaminen oli Twistben verkkokaupassa tuotteet valittuani nopeaa ja vaivatonta. Iloiseksi yllätykseksi sain myös 10% alennuksen kassalla, kun tilasin 4 saman ihotyypin tuotetta kerralla.
Pakettini saapui lähikaupan pakettiautomaattiin nopeasti parissa päivässä tilauksesta. Valitsemani toimitustapa maksoi 4,90 euroa.
Kaiken kaikkiaan verkkokaupassa asiointi, tilauksen tekeminen ja maksaminen sekä paketin toimitus oli erittäin sujuvaa ja miellyttävää.

Kuin kirsikka kakun päällä oli kaunis liila paketti. Tuotteet oli pakattu violettiin silkkipaperiin Twistben tarralla koristeltuna. Tuotteet oli myös pehmustettu asiantuntevasti.
Päällimmäisenä paketissa oli iloinen yllätys, 5 euron lahjakortti verkkokauppaan liilalla rusetilla koristeltuna:) Lisäksi rusetin alla lepäili kasvojenpuhdistusbalsamin tuotenäyte!
Tilausluettelo, jossa oli käsinkirjoitettu kiitosviesti pakkaajalta, lämmitti mieltäni. Vaikka en esteetikoksi tunnustaudukaan, kauniin ja tavallisesta eroavan paketin avaaminen oli miellyttävä kokemus.
Pienet extrat kuten kiitosviesti, lahjakortti ja tuotenäyte saavat minut taatusti palaamaan kaupan asiakkaaksi. Koin siis todellakin saavani lisäarvoa tilatessani tuotteet juuri *Twistbeltä. Täydet pointsit siis tässä vaiheessa Twistbelle!

Koska paketti saapui vasta tänään, en ole vielä päässyt tuotteita testaamaan. Mutta aamulla aion ottaa itselleni pienen kauneudenhoitohetken uusien ihanien tuotteideni parissa.
Ihonpuhdistus – mitä käytin aikaisemmin
Tässä vaiheessa on varmaankin hyvä mainita, mitä tuotteita olen tähän asti käyttänyt. Käytännössä olen käyttänyt alla mainittuja tuotteita vajaan kuukauden ajan.
Sitä ennen en puhdistanut ihoani yhtikäs millään oikeastaan pariin vuoteen ja kasvovoidekin oli mitä milloin.
Puhdistus: Nyt olen kehno bloggaaja koska en kuolemaksenikaan muista, mitä tuotemerkkiä olen käyttänyt!
Olen heittänyt pakkauksen menemään aikoja sitten. Kyseessä on kuitenkin kaoliinisavi(?)pala kasvoille. Ainakin haalean pinkistä väristä päätellen.
Olen ostanut tuotteen aikoja sitten ja se on välillä unohtunut kaappiinkin. Saippua on tuntunut puhdistavan huokosia tehokkaasti. Joskus vähän liiankin hyvin, koska iho on ollut nitisevän puhdas pesun jälkeen.
Miia Johanssonin mukaan tavoite ei ikinä ole puhtautta natiseva iho, vaan iholle saa mielellään jäädä tunne ohuesta kalvosta.
Kosteutus: LV:n 48h kosteuttava kasvovoide (erittäin kosteuttava hyaluronihappo & karitevoi), joka sopii myös herkälle iholle ja on vegaaninen.
Tarkkaa hintaa en valitettavasti muista, mutta S-marketista ostettuna noin 5-6 euron paikkeilla.
Ollut kyllä hyvä tuote pääsääntöisesti mutta en ole varma, riittääkö kosteutus iholleni. Ei kuitenkaan ärsytä tai haise voimakkaasti.
Kuorinta: Organic Shopin Organic ginger & cherry cleansing face scrub. Valmistettu sertifioiduista luonnonmukaisista ainesosista. Tämäkin S-marketista.
Hinta taisi olla vähän vajaa kolme euroa, ellen aivan väärin muista. Hyväntuoksuinen tuote eikä ärsyttänyt ihoani.
Olen kuitenkin Miia Johanssonin blogia luettuani alkanut epäillä, että mekaaninen kuorinta ei ole iholleni se paras mahdollinen vaihtoehto.
Juuri tästä syystä tilasinkin kokeeksi tuon Konjac-sienen, jos se olisi hellävaraisempi tapa kuoria ihoani.
Tilaamani ihonhoitotuotteet
Tässä tilaamani tuotteet kuvineen.

- Puhdistusmaidoksi Apeiron hellävarainen puhdistusmaito 100 ml 14,90 euroa

- Kasvovedeksi Bybi Mega Mist kasvovesi 30 ml 22,50 euroa

- Kosteusvoiteeksi Apeiron intensive care kasvovoide 50 ml 24,90 euroa

- ”Kuorintaan” ja epäpuhtauksiin The Konjac Sponge Company vihreä savi konjac-sieni 12,90 euroa
Ihonhoitorutiini kuntoon!
Aloitan uuden ihonhoitorutiinini heti aamulla. Odotan jännityksellä, mitä saan raportoida viikon, kahden tai kuukauden kuluttua tuotteiden käytön aloittamisesta!
Kolmannessa ihonhoitopostauksessani kerronkin, miltä uusi ihonhoitorutiini on vaikuttanut ja tuntunut.
Onko selvinnyt huteja tai ilmennyt täyden kympin tuotteita?
Se selviää pian!