Pidin miltei kahden kuukauden sometauon.
Joku voisi sanoa, että niin pitkä tauko on sisällöntuottajalle vahingollinen.
Kaikki unohtavat ja hylkäävät sinut. Reaalimaailman parin kuukauden poissaolo vastannee somen maailmassa vuotta. Sinut unohdetaan hyvin nopeasti. Aina on uutta ja jännempää tarjolla.
Elämme visuaalisessa ja hätäisessä maailmassa, jossa saamme kaiken nyt ja eilen, 24/7. Nopeat syövät hitaat.
Kaipaamme ärsykkeitä, viihdettä, nautintoja ja välitöntä hyötyä. Joskus tuntuu, että elämme karusellissa, joka ei pysähdy edes yöaikaan.
Siinä onkin syy, miksi päädyin pitämään noin dramaattisen pitkän tauon kaikesta blogiin ja someen liittyvästä. Uuvuin.
Toki taustalla oli myös uuden vaativan työn opettelu, haastava vaihe lasten kanssa ja intensiivinen kesä työn merkeissä. Tästä äidistä alkoi tuntua, että vaatimukset odottavat joka nurkan takana. Niinpä koin parhaaksi tehdä täyspysähdyksen.
Sometauko ja itsetutkiskelun paikka
Äidin oma huone keskittyy mielellään positiiviseen, vaikka ei kaihdakaan myös vaikeista aiheista puhumista. Siksi voin vilpittömästi tunnustaa, että myös minulla on vaiheita, jolloin käyn todella alamaissa.
Tuollainen alamäki edelsi myös sometaukoa. Minkäänlaisen sisällön tuottaminen tuntui vastenmieliseltä ja vaikealta ajatukselta. Olinhan luvannut, että autan sinua toteuttamaan itseäsi ja unelmiasi äitiyden lomassa. Mitä minulla olisi annettavaa?
Takki oli tyhjä. Huijarisyndrooma puski päälle. En kyennyt edes uuteen työhön, jonka niin innoissani aloitin.
Hyvin alkanut ura IT-alalla ei ollutkaan minua varten.
Tapanani ei ole jäädä harmittelemaan, joten nyt suuntaan kohti uusia haasteita.
Ehkäpä kerron niistä jossain vaiheessa.
Usein vaikeinta on katsoa peiliin. Olen kuitenkin oppinut, että haastavina aikoina se on yksi tärkeimmistä asioista, joita voit tehdä. Pysähdy. Hiljenny ja mieti. Mistä tuulee. Mitä on toimintasi taustalla? Miksi jokin asia on niin kovin vaikeaa? Ja mikä tärkeintä, toistuuko sama kuvio säännöllisin väliajoin?
Itsetutkiskeluun minulla onkin suorastaan viha-rakkaus-suhde.
On ihana miettiä ja toistella omia vahvuuksiaan. Mutta niiden heikkouksien, epäonnistumisten ja vaikeiden kokemusten ja totuuksien läpikäyminen? Ai että. Ei niitä vain halua katsoa silmiin. Se voi tehdä kovinkin kipeää.
Oletko samaa mieltä?
Lue myös tämä postaukseni: https://aidinomahuone.fi/aiti-ja-aitipositiivisuus/
Häpeä
Peiliin katsoessani törmäsin vanhaan tuttuun häpeään. Sosiaalinen käytökseni ei mielestäni ole häveliästä. Mutta kun lähdetään tutkimaan elämäni pieniä ja vähän isompia valintoja, huomaan, että niissä toistuu häpeä.
Häpeä siitä, että olen aina ollut pienituloinen. Häpeä siitä, että en ole tietynnäköinen. Häpeä siitä, että en sovi johonkin tiettyyn viiteryhmään tai muottiin, vaikka yritän.
Häpeä siitä, että sosiaalinen kanssakäynti onnistuu kyllä, mutta en aina nauti siitä vilpittömästi vaan olisin mieluummin kotona lukemassa kirjaa.
Häpeä siitä, että en ole minkään alan asiantuntija vaan ”pelkkä” humanisti. Häpeä siitä, että en vielä nelikymppisenäkään ole menestynyt tai saavuttanut mitään erikoisempaa. Häpeä siitä, että en edelleenkään osaa nauttia äitiydestä samalla tavoin kuin ”kaikki muut”.
Yllä kuvaamani tilanteet kuulostavat ehkä vähäpätöisiltä tai naurettavilta, mutta kasaantuessaan vuosien ajan ne ovat ohjanneet pitkälti kulkemaani polkua.
Häpeä myös vaikuttaa negatiivisesti siten, että ihminen pienentää helposti itseään: Kyllä minulle tämä riittää/kelpaa. En minä tarvitse enempää. En minä voi tuota tehdä/hakea tuollaista työtä.
Nuo asiat ovat vain muita varten. Minä elän tässä pikkuriikkisessä laatikossani, kyllä kiitos tämä riittää, ei minun tarvitse ikinä astua ulos tunkkaisesta ja ahtaasta laatikostani.
Kuten sanoin, tietoisella käytökselläni en ilmennä häpeää. Saatan vaikuttaa hyvinkin itsevarmalta. Mutta sisäinen epäilijä on kyllä paikalla.
Huijarisyndrooma
Häpeä liittyy läheisesti myös toiseen yleiseen ilmiöön, nimittäin huijarisyndroomaan. Yllättävän moni luovan alan ammattilainen on julkisesti myöntänyt ainakin ajoittain kärsivänsä huijarisyndroomasta.
Huijarisyndroomassahan ihminen ei kaikista todistetuista saavutuksistaan huolimatta usko olevansa taitava, osaava tai riittävän pätevä. Hän uskoo menestyksensä johtuvan silkasta tuurista, muiden avusta tai vaikkapa ajoituksesta.
En tarkoita, että minä olisin erityisen menestynyt. Mutta joka ikinen saavuttaa elämässään asioita päivittäin. Miksei niistä osaa olla ylpeä ja onnellinen?
Erityisesti täydellisyyteen taipuvainen suorittajaluonne on kova itselleen. Joskus myös muille, erityisesti läheisille.
Jotta asiat eivät kävisi liian yksinkertaisiksi, myös tunnelukot voivat vaikuttaa haitallisesti ajatteluumme ja siten toimintaamme.
Tunnelukot
Mielenterveystalon mukaan tunnelukot ovat lapsuudessa tai nuoruudessa opittuja haitallisia kokemisen tapoja. Tunnelukkojen syntyyn voi vaikuttaa esimerkiksi se, että vanhemmat eivät ole ottaneet kasvavan lapsen tunteita vastaan terveellä tavalla. Tai tietyt tunteet on jopa kielletty.
Tunnelukot voivat ilmetä esimerkiksi vaikeutena ilmaista tai säädellä omia tunteita ja usein ne johtavat haasteisiin ihmissuhteissa. Jos siis törmäät ihmissuhteissa aina samaan ongelmaan, taustalla voi olla jonkinlainen tunnelukko.
Elina Väänänen esittelee 18 erilaista tunnelukkoa. Niitä ovat esimerkiksi vaativuuden tunnelukko, pessimistisyyden tunnelukko, riittämättömän itsekontrollin tunnelukko ja kietoutuneisuuden tunnelukko. En ala tässä esittelemään lukkoja enempää, sillä Elina on esitellyt ne kattavasti yllä olevassa linkissä.
Kannustan tutustumaan tunnelukkoihin, jos yhtään tuntuu siltä, että ajatuksissasi ja toiminnassasi toistuu tietty vahingollinen kaava, jota et aivan ymmärrä.
Kognitiiviset vinoumat
Kognitiivinen vinouma (cognitive bias, suomeksi myös kognitiivinen vääristymä tai harha)
on Wikipedian mukaan:
psykologinen käsite, jolla tarkoitetaan ihmisillä esiintyviä taipumuksia hahmottaa ja painottaa havaintojaan, tulkintojaan ja informaatiota tietyillä tavoin. Kognitiiviset vinoumat voivat johtaa virhearviointeihin tiedollisten syiden takia.
Lähde: Wikipedia
Näitä kognitiivisia vääristymiä ovat esimerkiksi:
- konsensusvaikutus, jossa muiden mielipiteet vaikuttavat vahvasti siihen, miten asiat koemme ja näemme.
- yksimielisyysharha, joka on konsensusvaikutuksen vastakohta. Siinä uskomme muiden kokevan ja näkevän asiat täsmälleen samoin kuin itse teemme.
- Cheerleader-vaikutus, jossa asiat näyttävät paremmalta isoissa ryhmissä kuin yksinään.
- Strutsiefekti, jossa jätämme huomiotta epämiellyttävät totuudet tai ilmiöt.
- Huomiointivinouma, jossa näemme asiat värittyneenä sen hetkisen mielentilamme mukaan, esim. huonona päivänä ”kaikki” menee pieleen.
Nyt en tietenkään tarkoita, että sinun pitäisi alkaa listaamaan, mitä kaikkia kognitiivisia vinoumia sinulla on.
Mutta jälleen on hyvä tiedostaa esimerkiksi huomiointivinouman vaikutus arkisessa elämässä. Toiset meistä tuppaavat näkemään kaiken vähän harmaiden lasien läpi vaikka elämässä on paljon hyvääkin. Toiset taas yltiöpositiivisesti, vaikka jokin asia elämässä olisi suistumassa raiteiltaan.
Katso myös tämä: https://aidinomahuone.fi/kavin-kerran-epamukavuusalueellani-enka-tykannyt-siita-eli-asiaa-uuden-oppimisesta/
Alitajuiset uskomukset
Ihan jokaisella meistä on myös lapsuudesta, lähipiiriltä, kokemuksen kautta tai ihan vain opittuja uskomuksia asioista. Usein pidämme noita uskomuksia faktoina, vaikka ne eivät läheskään aina pidä paikkaansa.
Esimerkiksi, että kaikki rikkaat ihmiset ovat pahoja ja/tai ahneita. Jos kuitenkin haluat saada rahaa, on pakko päästä eroon uskomuksesta, että rahan haluamisessa on jotain pahaa, eikö totta?
Alitajuisten uskomusten vaikutusta vaurastumiseen avataan osuvasti sivustolla Vauras elämä.
Muita alitajuisia uskomuksia voivat olla esimerkiksi sisarussuhteisiin liittyvät lokeroinnit, jotka voivat jatkua pitkälle aikuisikään asti. Saatamme jokainen tietämättämme vahvistaa ajatuksillamme ja toiminnallamme näitä haitallisia rakenteita.
Keskimmäinen lapsi esimerkiksi saattaa ajatella, että hänen on ”aina” oltava se itsenäinen ja riippumaton, reipas lapsi.
Kuopusta taas on saatettu aina kohdella vähän silkkihansikkain. Toiset saattavat olla tästä jopa kateellisia mutta kuopus itse on kärsinyt siitä, että hänen taitoihinsa ei luoteta sen verran, että annetaan vastuuta. Ja se onkin melkoinen vastuu kannettavaksi.
Esikoinen taas on saattanut ottaa vastaan vertauskuvallisesti pahimmat kolhut. Ensimmäisenä häneltä on ehkä vaadittu eniten.
Tosiasiassa nämäkin sisaruskatraan sisäiset ja väliset lokeroinnit ovat keinotekoisia ja opittuja.
Meillä jokaisella on oikeus ja vapaus toimia ja ajatella, miten haluamme. Ja myös muuttaa toimintaamme milloin haluamme. Meillä on oikeus vetää rajat ja sanoa ei.
Toki, jos koko perhe on oppinut uskomaan näiden lokerointien mukaisesti, vaatii niistä irtipääseminen aikaa ja tahtoa.
Tai joskus vain se, että esimerkiksi kuopus avaa suunsa ja sanoo: ”En aio enää hyväksyä sitä, että minua kohdellaan näin. Olen fiksu aikuinen ja osaan tehdä omat päätökseni.”
Siinäpä oli muutama esimerkki alitajuisesta uskomuksesta.
Leimaaminen ja rajoittaminen suomalaisissa sananlaskuissa
Harmi kyllä, moni suomalainen sanonta perustuu vahingolliseen leimaamiseen ja rajoittamiseen. Esimerkkeinä:
- Suutari pysyköön lestissään.
- Kellä onni on se onnen kätkeköön.
- Mies se tulee räkänokastakin muttei tyhjännaurajasta.
- Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa.
- Kärsi kärsi, kirkkahamman kruunun saat.
Onneksi sanonnoista löytyy myös kannustavia helmiä:
- Ei kukaan ole seppä syntyessänsä.
- Ei ole koiraa karvoihin katsominen.
- Ei sa jäädä tulee makaamaan.
- Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
- Joka vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki.
- Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
- Vahingosta viisastuu.
Lopuksi
Lapsena luulin, että aikuisena sitä on valmis ja tietää ja osaa kaiken. Nyt nelikymppisenä huomaan ihmetteleväni itseäni ja maailmaa yhä enenevässä määrin. Minä tai maailma ei tule ikinä valmiiksi.
Vapauttavaa on kuitenkin huomata, että minulla on lupa ja valta kehittyä haluamaani suuntaan. Voin myös muuttaa itseäni, uskomuksiani ja tavoitteitani.
Sometauko tekikin hyvää. Hiljensin ulkopuolisen metelin ja yritin kuunnella itseäni. On hyvä valmentautua, ottaa mallia ja kuunnella mentoreita.
Mutta tärkein opas unelmiesi elämään olet kuitenkin SINÄ itse.
Ja tässä kohtaa peliin astuu itsetuntemuksen tärkeys. Ole siis rehellinen itsellesi ja uskalla kohdata ne epämiellyttävätkin totuudet. Sillä vasta siitä kaikenlainen eheytyminen ja eteneminen voi alkaa.
Olisi kiva kuulla sinun mielipiteitäsi tästä pohdiskelevasta postauksesta.
Onko sinulla esimerkiksi kokemusta sisarusten välisestä lokeroinnista?
Entä oletko viime aikoina havahtunut johonkin haitalliseen uskomukseen, joka ei tosi asiassa pidä ollenkaan paikkaansa?
Kerro ihmeessä kommenteissa, niin keskustellaan lisää!
Kiitos kun luit ja jaa ihmeessä kaverille, jos koit tämän postauksen hyödylliseksi!
Lähteet:
