Töihin paluu vanhempainvapaalta ei aina suju mutkattomasti.
Eikä mikään ihme. Muutama vuosi kotona lasten kanssa vaikuttaa käsitykseen omasta identiteetistä ja osaamisesta hurjasti.
Tässä artikkelissa haluan keskittyä sinuun, jolla ei ole valmista työpaikkaa odottamassa vanhempainvapaan päättyessä. Syitä voi olla useita.
Korona-aika on saattanut vaikuttaa radikaalisti alasi työllisyystilanteeseen.
Tai sitten sinun työtaustasi on pirstaleinen ja koostuu lähinnä määräaikaisista osa-aikatöistä.
Voi myös olla, ettet itsekään tiedä, mitä oikein osaat.
Olet tehnyt sitä sun tätä ja osaat vähän kaikkea mutta et ole minkään alan asiantuntija.
Tai sitten haluat vaihtaa alaa.
Kotiäidin osaaminen ja ansiot
Tässä postauksessa käyn läpi, miten selvität omat vahvuutesi ja osaamisesi. Jotta osaat hakeutua sinulle sopivien työtehtävien pariin ja tuoda osaamisesi esille töitä hakiessasi.
Joskus sinusta voi tuntua siltä, että et osaa mitään. Saatat ajatella, että vuodet kotiäitinä ovat vieneet sinulta kyvyn palata osaksi työelämää.
Vaikket välttämättä nauttisikaan enää kotona olosta, voi se monin tavoin olla ”helpompi” valinta silloin kun ammatillinen itsetunto on alhaalla.
Usko pois, muutkin äidit taistelevat samojen aiheiden kanssa.
Hetkessä olet kipeän lapsen oksennusta siivoava homssuinen äiti. Seuraavassa sinun tulisi vakuuttaa haastattelussa olevasi juuri oikea, pätevä ja sitoutunut henkilö hommaan.
Päässäsi risteilee enemmän kysymyksiä kuin vastauksia: miten ihmeessä hoidan tämän kaiken?
Onneksi äitiys ja vanhemmuus opettavat taitoja, joita mikään ammatillinen tai akateeminen koulutus ei takaa.
Sinä voit ja saat itse määrittää oman äitiytesi ja oman identiteettisi. Voit olla mitä haluat, omien unelmiesi ja jaksamisesi rajoissa.
Mistä siis lähteä liikkeelle?
Kun luet tämän postauksen loppuun, opit, miten tunnistaa oma osaamisesi ja miten tuoda se parhaiten esiin työhakemuksessa ja työnhakutilanteessa.
Ennen sitä kerron sinulle kuitenkin erään äidin tarinan. Hän yhdistää luovasti äitiyden ja yrittäjyyden.
Lue myös tämä: Opittu avuttomuus – älä vain lankea sen ansaan!
Yrittäjä – äiti kohtaa ennakkoluuloja
Yrittäjä Anna Bertills Vöyriltä on neljän lapsen äiti. Hän on sitä mieltä, että äiti voi ja saa tehdä kaikkea mitä haluaa. Anna on aina rakastanut töiden tekemistä. Hän on henkilökohtaisesti kokenut myös kritiikkiä ja kyseenalaistamista äitiyden ja uran yhdistämisestä.
Kun Anna oli aikanaan vaaliehdokkaana, kyseenalaisti miespuolinen toimittaja hänen kykynsä toimia sekä äitinä että ehdokkaana, koska mainoskuvassa näkyi raskausvatsa. Kommentti satutti aidosti ja Anna ajatteli tuolloin olevansa kauhea äiti.
Tuskin kukaan kommentoi miespuoliselle kansanedustajalle, että mitenkäs nyt hoidat työmatkat eduskuntaan, kun perheeseen on syntynyt uusi lapsi?
Anna Bertills taisteleekin osaltaan tasa-arvoisemman työelämän puolesta. Hän tietää muun muassa, että naiset harvemmin neuvottelevat palkankorotuksesta kuin miehet.
Yleisessä tiedossa on myös se, että naiset edelleen käyttävät suurimman osan vanhempainvapaista.
Ja mikäs siinä, jos se todellakin on oma tahtosi.
Mutta lopulta tulee aika, jolloin haluat palata työelämään muodossa tai toisessa. Tai vaikka et halua, niin taloudellinen tilanteesi pakottaa sinut siihen. Kotona oleminen kun ei ole taloudellisesti mikään kannattava kauppa.
Annan ratkaisu neljän lapsen äitiyden ja yrittäjyyden yhdistämisessä on ollut koetella rohkeasti rajoja. Lapset ovatkin kulkeneet usein mukana äidin palavereissa ja jopa työmatkoilla.
Bertills on sitä mieltä, että koska nykypäivän työt joka tapauksessa tulevat kotiin asti, on myös perhe-elämän saatava tulla välillä työpaikalle.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että työt voisi tehdä miten haluaa. Pikemminkin Anna alleviivaa sitä, että myös esimiehen tehtävä on ottaa ja antaa vastavuoroisesti.
Itse olen sitä mieltä, että fiksu esimies näkee äideissä piilevän voiman ja moniosaamisen ja opettelee hyödyntämään sitä myös työpaikalla.
Yksi työelämän suurista muutoksista ja trendeistä onkin joustavuus.
Yleistyvät etätyöt, digitalisaatio, alustatalous ja jakamistalous luovat uusia mahdollisuuksia myös kotiäidille, joka palaa mammalomalta työelämään. Yhä useampia tehtäviä voi tehdä täysin virtuaalisesti. Yrittäjäyyden ja palkkatyöläisen raja hälvenee entisestään tulevaisuudessa.
Lue Ukko.fi:n määritelmä alustataloudelle ja jakamistaloudelle
Lue lisää alustatalouden vaikutuksesta työelämään
Katso myös: 10 testattua tapaa miten voit olla päämäärätietoisempi ja saavuttaa unelmasi

Kotiäidin paluu työelämään – miten tunnistaa oma osaaminen ja vahvuudet?
Onko äitiys mullistanut ja kääntänyt ympäri kaiken sen, mitä aiemmin ajattelit olevasi?
Netti on onneksi pullollaan hyödyllistä tietoa, jonka avulla löydät itsesi ja osaamisesi uudelleen.
Mamabreikki-sivusto tarjoaa sinulle tukea ja valmennusta monenlaisiin äitiyden ja vanhemmuuden aiheuttamiin haasteisiin. Suosittelenkin lämpimästi tutustumaan Karoliina Beckmanin tarinaan ja sivuston tarjoamaan monipuoliseen ja ammattimaiseen tukeen lapsiperheen elämän solmukohdissa.
Työterveyslaitoksen kokoama Perhevapaalta työelämään-työkirja sisältää tehtäviä, joiden avulla hahmotat ja määrittelet omaa osaamistasi ja vahvuuksiasi.
Kannustan myös tutustumaan ELY-toimiston kokoamaan Perhevapaalta työelämään-oppaaseen: . Opas sisältää muun muassa muistilistan sujuvampaan arkeen vanhemmuuden ja työelämän yhdistyessä.
Perhevapaalta työelämään-hanke on Työ-ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Uudenmaan ELY-keskuksen koordinoima valtakunnallinen hanke vuosina 2021-2022. Siihen on mahdollista ilmoittautua Turun, Kuopion, Helsingin, Oulun, Tampereen ja Lapin maakunnan alueilta.
Mothers in business, MiB ry tarjoaa tietoa, vertaistukea ja mentorointiapua äideille, olit sitten lasta odottava, perhevapaalla tai töissä käyvä äiti.
Nyt kun sitten tunnistat oman osaamisesi, miten hyödynnät sitä työnhaussa?
Miten hyödyntää omaa osaamistaan työnhakutilanteessa?
- Ole luova. Piste. Älä tyydy matkimaan muita ja kulkemaan keskitietä.
- Rakenna itsellesi brändi. Pyydä tarvittaessa apua läheisiltäsi: missä olet hyvä, suorastaan luonnonlahjakkuus? Miten he kuvailisivat sinua?
- Oletko esillä somessa? Tämä on oiva mahdollisuus tuoda esille omaa osaamistasi ja ainutlaatuisuuttasi.
Muista kuitenkin miettiä kahdesti, mitä somessa kirjoittelet siltä varalta, että tuleva esimiehesi näkee julkaisusi.
- Voit halutessasi tarjota jopa palkatonta työnäytettä, jotta saat todistettua osaamisesi.
- Ole sinnikäs. Sinulle tullaan sanomaan ei kiitosta, mutta joku jossakin tulee myös lopulta sanomaan kyllä kiitos.
- Älä aseta itsellesi keinotekoisia rajoituksia. Uskalla astua ulos vanhasta, pölyisestä boksistasi. Sinussa on valtavasti potentiaalia ja taitojasi voi aivan varmasti hyödyntää monessa eri työtehtävässä.
Uskalla siis rohkeasti hakea myös tehtäviä, jotka ovat joko mukavuusalueesi ulkopuolella tai eivät täysin vastaa osaamistasi. Mitä enemmän haet, sitä paremmaksi kehityt myös siinä.
- Muista hyödyntää ns. pehmeitä arvoja (soft skills) hakutilanteessa. Pehmeiden arvojen merkitys korostuu työelämässä entisestään, mitä useammat tehtävät korvataan roboteilla tai tekoälyllä.
Ihmisen pehmeitä arvoja ei nimittäin niin vain korvatakaan. Pehmeitä arvoja ovat esimerkiksi empatia, luovuus, kyky ratkaista ristiriitatilanteita, tiimityöskentelytaidot ja vuorovaikutustaidot. Äitinä hallitset nämä kaikki.
- Voit kokeilla sissimarkkinointia osaamisesi ”myynnissä”.
Suomen kokenein tuotteistaja Jari Parantainen saattaa olla eri mieltä, siitä, onko persoonallinen työnhakulomake sissimarkkinointia vai ei, mutta kerron silti:
Sinäkin olet ehkä kuullut urbaanilegendan työnhakijasta, joka laati hakemuksen Fazerin tehtaaseen Fazerin sinisen suklaalevyn käärepaperiin. Hän osui maaliin persoonallisella ja erottuvalla hakemuksellaan ja sai töitä.
Totta vai tarua, en osaa sanoa, mutta silti luova tapa hakea töitä. Nykyään toki hakemukset ovat pääasiassa sähköisiä, joten konstit erottua ovat hieman erilaisia.

- Päivitä osaamistasi esimerkiksi täydennyskoulutuksella tai omaehtoisella, itsenäisellä opiskelulla verkossa, vaikkapa avoimen yliopiston kaikille avoimilla MOOC-kursseilla.
- Hakeudu niiden asioiden pariin, joista olet aidosti kiinnostunut ja mitä haluat tulevaisuudessa olla – voit luoda itsesi uudestaan, mikäli haluat. Älä ikinä pienennä itseäsi.
Toki jostakin on aina aloitettava ja jollakin on elettävä. Tähtää kuitenkin aina eteenpäin ja kohti omia unelmiasi.
- Älä väheksy harrastusten, mielenkiinnon aiheiden tai esimerkiksi vapaa-ajan vastuutehtävien merkitystä ansioluettelossasi, sillä ne kertovat, millainen ihminen todellisuudessa olet.
- Käytä hyväksesi sosiaalisia suhteita ja kontakteja. Älä pelkää pyytää apua, neuvoja tai vinkkejä.
- Älä tyydy latelemaan tylsiä ja ulkoaopittuja kuvauksia itsestäsi työhakemuksessa: olen luotettava, sosiaalinen, ihmisläheinen, vastuullinen ja ahkera…TYLSÄÄ!
Noiden sanojen sijaan, koita keksiä keino näyttää konkreettisesti, että olet kaikkea noita asioita! Esimerkiksi jos pidät vapaaehtoisesti huolta naapurin mummon ruokahuollosta, kirjoita se hakemukseesi= olet siis ihmisläheinen ja luotettava.
- Keskity siihen, millaisen ensivaikutelman annat. Jo annettua ensivaikutelmaa on hidas, ellei mahdoton muuttaa. Jos astut sisään haastattelutilanteeseen kuolemanvakavana, pää alaspäin ja kättelysi on veltto ja voimaton, et todennäköisesti tule saamaan paikkaa.
Sama pätee videohaastatteluissa: ole mieluummin hieman liian eläväinen ja innokas kuin passiivinen ja puhumaton.
- Keskity olemaan paras versio itsestäsi. Älä yritä olla jotain, mitä et ole.
- Valmistaudu vastaamaan sujuvasti seuraaviin kysymyksiin: Miksi haet kyseistä työtä? Onko sinulla jotain kysyttävää? Millaista osaamista tai erityistaitoja voit tarjota työnantajalle?
Lopuksi
Elät juuri nyt taitekohdassa, jossa olet ainakin osittain poistumassa äitikuplastasi muiden ihmisten ilmoille ja takaisin työelämään. Sinua saattaa jännittää, pelottaa tai huolestuttaa moni asia. Olet uuden äärellä.
Samaan aikan töihin paluu on loistava mahdollisuus luoda itsesi uudelleen. Mitä ja kuka haluat olla?
Kannustan sinua suhtautumaan muutokseen avoimin ja ennakkoluulottomin, positiivisin mielin. Sinun ei tarvitse vielä nähdä perille asti, riittää kun otat askeleita oikeaan suuntaan.
Kuten kovia kokenut mummoni tapasi sanoa, asiat menevät omalla painollaan ja niillä on tapana järjestyä.
Mitä pidit tästä artikkelista? Saitko hyödyllisiä neuvoja? Kerro ihmeessä mielipiteesi ja jaa postaus myös kaverillesi, kiitos!
Lue myös tämä: Yrittäjäksi ryhtyminen – mistä tietoa yrittämisestä? Lue parhaat vinkkini!
Lähteet:
Företagaren Anna Bertills: Jag blev ifrågasatt när jag ville jobba – och ha fyra barn
https://svenska.yle.fi/a/7-10001065
Ukko.fi:n määritelmä alustataloudelle ja jakamistaloudele: https://www.ukko.fi/yrittajyyskoulu/fintech-alustatalous-jakamistalous-mita-tarkoittavat/
Sissimarkkinointi tarkoittaa muutakin kuin oivaltavia mainoksia:
Kotiäiti madaltaisi kynnystä työelämään – asiantuntijat: äitiyslomalla voi kehittyä huippuorganisaattoriksi ja konfliktinratkaisijaksi
https://yle.fi/uutiset/3-10866780
Mamabreikki: https://mamabreikki.fi/mamabreikin-syntytarina-karoliina-beckman
Mothers in business MiB ry perheen ja työn yhdistämisestä: https://www.mothersinbusiness.fi/perhejatyo
Työterveyslaitos: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/134893/Perhevapaalta_tyoelamaan_osallistujan_tyokirja.pdf?sequence=1
ELY-keskuksen ja MiB ry:n opas Perhevapaalta työelämään: https://drive.google.com/file/d/1gjsdyfJ8PKpUP29JJiBarhE51EF3YVmx/view
Perhevapaalta työelämään hanke:
https://www.perhevapaaltatyoelamaan.fi/
Pölli tästä – Sissimarkkinointi tarkoittaa muutakin kuin oivaltavia mainoksia: https://pollitasta.fi/2020/01/06/sissimarkkinointi-tarkoittaa-muutakin-kuin-oivaltavia-mainoksia/
Katso myös Duunitorin vinkit töihin palaavalle:
https://duunitori.fi/tyoelama/toihin-paluu-tauon-jalkeen-nain-helpotat-paluutasi
Hyviä ajatuksia. Itselleni tämä aika on jo kaukana, mutta laitan tämän muistiin ja tyttärelleni välitän myöhemmin.
Hei Heidi!
Kiitos kommentistasi:)Hyvä jos näistä on apua, vaikka henkilökohtaisesti asia ei enää olisikaan ajankohtainen.
Tärkeä aihe ja hyviä vinkkejä. MiBiä voin suositella, itsekkin mukana🙂.
Hei Tea!
Lämmin kiitos kommentistasi:) Pitää itsekin perehtyä MiBiin vielä tarkemmin!