Jälleentapaaminen tuntui paremmalta kuin olin koskaan osannut kuvitellakaan.
Pientä alkukankeutta ja jännistystä, sydän pamppaili: osaanko vielä, kelpaanko vielä?
Vieläkö tunne on molemminpuolinen?
Karhea ja kova pintasi tuntui hyvältä ja niin kovin tutulta kämmenissäni, olinhan viettänyt vuosia sinun puhumattoman ja järkähtämättömän olemuksesi parissa.
Välillä tapasimme viisikin kertaa viikossa. Kerrat pitenivät ja muuttuivat intensiivisemmiksi. Sydän hakkasi, hiki virtasi ja olo oli jälkeenpäin voittamaton – kykenin mihin vaan.
Vaikka vannoin tuolloin, ettemme ikinä tule eroamaan, jouduin pettämään lupaukseni.
Aika ja elämä tekivät tehtävänsä.
Tapaamiset eivät tuntuneet enää hyvältä. Aloit vaatia yhä enemmän ja enemmän. Treffimme tuntuivat pikemminkin velvollisuudelta kuin ihanalta pakohetkeltä arjesta.
Vuosien suhteemme oli tullut päätökseensä.
Laitoin sinut nurkkaan. Pöly laskeutui päällesi. Olit läsnä, mutta en päästänyt sinua lähelle. Ajatuskin sinun seurastasi sai minut väsyneeksi. Vannoin, että tämä oli nyt tässä.
Silti sisimmässäni tiesin, että jossain vaiheessa palaisin luoksesi.
Tapailin kokeilunomaisesti muita. Mutta mikään ei kuitenkaan tuntunut yhtä hyvältä kuin alkuaika sinun kanssasi. Endorfiiniryöppy, jonka minulle tarjosit joka ikinen kerta, jäi puuttumaan.
Uudet kaverit eivät tienneet, mitä tarvitsin. Jokaisessa oli mielestäni jotain vikaa. Jokaikinen tuntui pakotetulta, väärältä ja jonkun muun omalta.
Niinpä en tapaillut ketään. Annoin olla.
Täysin koskemattomana et silti pysynyt. Puolisoni lainasi sinua tämän tästä.
Olin mustasukkainen. Olithan minun! Vuosien intensiivinen suhteemme ei saanut unohtua. Toivoin, että tahdoit edelleen minut, etkä ketään muuta. Vain minä tiesin, miten sinua tulee käsitellä. Välillämme oli vuosien yhteys, jota ei noin vain katkaista.
Jos minä en saisi sinua, kukaan muukaan ei saisi.
Välillä kutsuit minua järkähtämättömällä olemuksellasi.
Mutta en ollut valmis.
Kunnes tämä päivä koitti.
Mieheni toi sinut luokseni. Olit jälleen tutussa paikkaa, magnesiumjauheen peitossa, rouhean ruosteisena kahvastasi. Pölyisenä, toki, mutta valmiina jälleentapaamiseen.
Sinun ei tarvinnut tehdä elettäkään.
Kuulin silti kutsusi kaikin aistein.
Enkä malttanut enää vastustaa sitä.
Muistin vielä, kuinka hyvältä sait oloni tuntumaan joka ikinen kerta, kun tapasimme.
Silloin kun rakkautemme oli vielä huoletonta ja vapaata suorittamisesta. Pakottamatonta ja spontaania.
Intohimoista, hauskaa ja palkitsevaa.
Kaikki oli viimein annettu anteeksi välillämme.
Niinpä lähestyin sinua varovasti.
En ollut enää mikään nuori tyttönen.
Sinua ikä ja ruoste oli vain komistanut entisestään.
Magnesium pölähti, kun tartuin kahvaasi. Tuttu pyöreä ja raskas muotosi tuntui niin tutulta rinnallani.
Olin kaivannut läsnäoloasi!
Aloitimme varovasti. Heilautus lattialta jalkojen välistä eteen. Toinen, kolmas ja niin edelleen. Käden vaihto.
Sait sykkeeni nousemaan ja sovitin hengitykseni vanhaan tuttuun rytmiimme.
Siitä oli aikaa, kun olin viimeksi nostanut sinut pääni päälle. Jännitin, onko minusta enää siihen.
Päätin tehdä rinnallevedon ja työnnön. Varovasti, hieman jännittyneenä. Muista rentoutua!
Sain kuin sainkin sinut pääni päälle.
Uudestaan ja uudestaan.
Heilautus jalkojen välissä, rinnalle veto, työntö ylös. Takaisin rinnalle ja alas.
Yhteistyömme oli jälleen mutkatonta, ikään kuin mitään välirikkoa ei olisi ikinä ollutkaan.
Olit kaivannut minua aivan yhtä paljon kuin minä sinua.
Pysyit uskollisena.
Miksi ikinä jätinkään sinut?
Muistatko, kun kisasimme ensimmäiset kilpailumme yhdessä?
Emme olleet järin hyviä tai menestyneitä, mutta annoimme kaikkemme ja kokeilimme rajojamme.
Olimme tiimi.
Tapasimme säännöllisesti.
Sinun kova rakkautesi sai minut vahvistumaan sekä fyysisesti että henkisesti.
Sinun kanssasi olin voittamaton.
Sinun kanssasi olin vahva.
Voi kahvakuulani.
Kuinka olenkaan sinua kaivannut.
Päästän sinut takaisin elämääni, täydestä sydämestäni.
Rakastan.
Liikuntahaaste
- Oletko sinä joskus hylännyt vanhan ja rakkaan liikuntamuodon tai urheilulajin?
- Mikä oli syynä välirikkoonne?
- Voisitko joskus ajatella palaavasi lajin pariin?
- Tai kenties voisit löytää uuden rakkaan jostain muualta?
Fyysinen vahvuus edesauttaa myös henkistä vahvuutta.
Näinä aikoina kaipaamme kaikki hiukan lisää jaksamista ja voimaa, jotta jaksamme uskoa ja toivoa myös tulevaan.
Myös äitiyden haasteita on huomattavasti helpompi jaksaa, kun liikut ja pidät huolen terveydestäsi.
Yksi elämän paradokseista onkin, että jotta jaksat paremmin, sinun on säännöllisesti väsytettävä itseäsi liikunnalla.
Voin melkein luvata sinulle, että kun löydät itsellesi aidosti mieluisan lajin ja jaksat harjoittaa sitä säännöllisesti kuukauden, olet jäänyt koukkuun etkä halua enää lopettaa. Niin hyvältä fyysinen suoritus parhaimmillaan tuntuu.
Muista kuitenkin: aloita pienestä. Mitä enemmän vaadit itseltäsi alussa, sitä todennäköisemmin myös liikunnasta tulee pakotettua. Sitä et halua. Haluat saada hyvän olon ja lisää jaksamista elämääsi, et yhtä velvoitetta lisää!
Muistathan, että liikunta voi myös olla sitä äidin omaa aikaa:)
Lihaskuntotreeni on myös yksi parhaista tavoista tuoda elämääsi lisää ryhtiä, voimaa ja energiaa. Lihaskuntotreeni tukee mainiosti myös painonhallintaa.
On jopa tieteelllisesti todistettu, että lihaksikas eli voimaharjoittelua harrastava kokee elämässään olevan enemmän mahdollisuuksia. Tämän tietää jokainen joskus voimaharjoittelua tehnyt: olo treenin jälkeen on ryhdikäs, vahva ja pystyvä. Sohvalla makaamisen vastakohta, siis:)
Kaikenlainen liikunta tekee hyvää. Kävely esimerkiksi tukee ideointia ja tanssi edesauttaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Ihan kaikenlainen liikunta tekee hyvää mielelle.
Lähde: https://www.hs.fi/tiede/art-2000008063865.html
Valitse siis lajisi ja aloita pienestä. Kuka tietää, ehkä sinäkin löydät uuden rakkauden?
