Jos sinä, rakas kotiäiti, joskus erehdyt googlaamaan sanan kotiäiti ja eksyt netin keskustelupalstoille, ole hyvä ja pidä kuviteellisesta nutturastasi kiinni.
Meno on nimittäin armotonta.
Viisaampi sanoo jo tässä vaiheessa, että mikäs pakko sinne on mennä. Niinpä. Ei olekaan.
Siitä huolimatta päätin kuitenkin kurkata, mitä kotiäitiydestä kirjoitetaan muutamilla netin suosituimmista keskustelupalstoista.
Osa ketjuista oli jo vuosien takaisia, osa tuoreempia. Kirjoitusten iästä huolimatta on selvää, että kotiäitiys on asia, joka puhuttaa puolesta ja vastaan.
Kärkkäimpien kommenttien osalta voisi jopa ajatella, että kotiäitiys on verrattavissa rikolliseen toimintaan. Suomessa kun vallitsee yhä edelleen perin luterilainen työmoraali.
On oltava tuottava ja hyödyllinen yhteiskunnan jäsen, ei pelkkä ”toisten verovaroja hyödyntävä siivelläeläjä”.
Nykypäivän koventunut arvomaailma ”meidän” ja muiden välillä jaottelee muun muassa pakolaiset kevyellä kädellä siivelläeläjiksi.
Unohdetaan, että he pakenevat kotimaastaan henkensä uhalla.
Unohdetaan, että heilläkin voi olla korkeakoulutus ja hyvätuloinen uraputki kotimaassaan.
Unohdetaan, että he eivät välttämättä haluaisi jättää kotiaan ja rakkaitaan toiselle puolelle maailmaa.
Unohdetaan, minkälainen shokki uuteen ja vieraaseen kulttuuriin muutto voi olla.
Samaan tapaan kotiäidit usein leimataan sohvalla Netflixiä tuijottaviksi homssuisiksi puolison tai yhteiskunnan varoilla eläviksi loisiksi, joilla ei missään vaiheessa ole motivaatiota tai taitoja tavoitella omaa uraa.
Omien lasten hoitamista ei nähdä työnä, josta tulisi saada palkkaa, vaan se on itsestäänselvyys.
Kotiäiti ei myöskään saa valittaa, itsehän on lapsensa tehnyt, vielä monta putkeen.
Miksi meillä on niin valtava tarve jaotella kohtaamamme ihmiset meihin ja muihin? Mitä pelkäämme niin kovin?
Viha
Miten on päädytty tähän vihan kyllästämään maailmaan, jossa ihmisen ainoa arvo mitataan hänen tuottamassaan taloudellisessa hyödyssä?
Kyynisimmät kritisoivat esimerkiksi hoitoalan palkkojen nostamista sillä, että ala ei tuota mitään.
Mutta kuinka suuren rahallisen arvon antaisit sille, että joku tulevaisuudessa hoitaa vanhempasi, sinut itsesi tai lapsesi suurella ammattitaidolla ja ylpeydellä, ajan kanssa ja välittäen?
Jos kotiäiti uskaltaa keskustelupalstalla avautua siitä, kuinka tiukkaa on taloudellisesti, vastauksena on yleensä: olisit valmistautunut paremmin.
Totta. Aina voi yrittää ennakoida tulevaa ja toimia fiksusti. Totuus kuitenkin on, että elämä voi yllättää meistä kenet tahansa.
Kun itsellä menee hyvin, on helppo ottaa kunnia kaikesta menestyksestään itselleen. Korkealtakin voi kuitenkin pudota alas.
Michael Monroe totesi äskettäin (vapaasti muotoillen) The Voice of Finlandissa hienosti eräälle laulajalle: Ole ystävällinen ihmisille, joita tapaat matkallasi ylös. Tulet nimittäin tapaamaan samat ihmiset matkallasi alas.
Samaa ohjenuoraa voisi suositella ihan jokaiselle. Et ikinä tiedä, mitä elämä tiellesi tuo.
Ole nöyrä ja pidä lähimmäisenrakkaus ohjenuoranasi.
Harva kotiäiti on koko ikänsä kotiäiti. Ennen, välissä ja jälkeen tulee työvuosia.
Kyllä ihan jokainen meistä aikanaan maksaa veroja muodossa tai toisessa. Jokainen meistä voi myös antaa jotakin aineetonta hyvää yhteiskunnalle.
Olisi se sitten omien lasten kasvattaminen ”kunnon ihmisiksi”, tulevaisuuden veronmaksajiksi, toisen ihmisen tukeminen vaikeassa elämänvaiheessa, puolison uran edistäminen, vapaaehtoistyö tai vaikkapa oman sivutoimisen yrittäjyyden aloittaminen kotiäitivuosien ohessa.
Me Too-kampanja
Me Too-liikkeen myötä naisten voimaantuminen ja tasa-arvo sekä seksuaalisen häirinnän tuomitseminen on ollut viime vuosina tapetilla. Hyvä niin.
Välillä kuitenkin tuntuu, että äidit, erityisesti kotiäidit ovat naisten tasa-arvon ja voimaantumisen väliinputoajia.
Mikä sinällään on hassua, sillä jokainen nainen on jonkun tytär. Ja aika moni nainen on myös äiti. Joku on synnyttänyt meistä ihan jokaisen.
Somen kuvien perusteella naisten voimaantumisen luo esiintyminen ilman rintaliivejä, kehopositiivisuus, ilman meikkiä esiintyminen tai ”rumien totuuksien” paljastaminen itsestään kuten että naisetkin pierevät (herramunjee).
Kotiäitiys ja omasta perheestä huolen pitäminen ei ole mediaseksikästä. Sitä pidetään itsestäänselvänä.
Jostain kumman syystä nainen, joka hoitaa lapsiaan, on selviö. Isä, joka on lastensa yksinhuoltaja on vähintäänkin sankari. Tämä vielä vuonna 2021.
Etävanhempi, suurperheen äiti ja lähimmäisenrakkaus
Jos äiti taas on lastensa etävanhempi, hänet leimataan sen kummemmin taustoja tutkimatta huonoksi äidiksi. Piste.
Vastaavaa leimaamista tuskin tehdään niin usein etävanhempana toimivalle isälle.
Jos suurperheen äiti jättää lapset näiden isän hoitoon oman mielenterveytensä säilyttämiseksi, hän on useimpien silmissä automaattisesti huono äiti.
Kun tuomitsemme toisen perehtymättä sen kummemmin hänen tarinaansa, taustoihinsa tai elämäntilanteeseensa, pönkitämme automaattisesti omaa egoamme.
Vahvistamme omia valintojamme, periaatteitamme ja moraaliamme. Saamme hetken helpotuksen omaan kipuiluumme elämässä.
Sen parempi, mitä useampi tähän symboliseen kivitykseen osallistuu. Sitä vahvemmaksi tunnemme itsemme ja viiteryhmämme.
Odotan aikaa, jolloin lähimmäisenrakkaus tulee taas muotiin.
Empatia, kyky kuunnella ja asettua toiseen asemaan. Toisen kokemukset elämässä, hänen antamansa tuki ja rakkaus toisille. Se, että olet hyvä ihminen, joka ei tee pahaa toisille ja pitää huolta omasta perheestään rakkaudella ja antaumuksella.
Lopuksi
Millaista palautetta sinä olet saanut vuosistasi kotiäitinä?
Onko sinut otettu vastaan rakkaudella vai tuomiten?
Onko valintaasi ymmärretty?
