lisatuloa-kotoa

Mistä rahaa eli helppo tapa tienata pientä lisätuloa kotoa käsin

Kun on taloudellisesti tiukkaa, on taloudellisesti tiukkaa.

Silloin jokainen vitonen ja kymppi merkitsee paljon.

Polttoaineiden, lämmitysöljyn ja elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet viime kuukausina.

Monessa lapsiperheessä puistellaan nyt päätä alati kasvaville menoille.

Kun on tiukkaa, pelkkä säästäminen ei riitä, vaan tarvitaan lisätuloja.

Taloudellinen tilanne voi vaihdella hyvin nopeasti, vaikka kuinka varautuisi ja ennakoisi. Sillä elämä on ja elämäntilanteet muuttuvat.

Taloudellinen tilanne vaihtelee elämäntilanteen mukaan

Kotiäitivuosinani käytinkin lukuisia tunteja tutkimalla erilaisia tapoja tienata pientä lisätienestiä kotoa käsin.

Samalla jatkoin sinnikkäästi aikanaan aloittamaani säästämistä ja sijoittamista. Mutta kuten tiedätte, tyhjästä on paha nyhjäistä.

Niinpä pienikin lisätulo kotoa käsin tehtynä oli hyvin tervetullut ajatus.

Toisaalta on olemassa myös seuraavat vasta-argumentit:

  • Eikö olisi helpointa vain mennä töihin?

Totta, palkkatyö on ehkä helpoin tapa saada säännöllistä tuloa, jolla kattaa elinkustannukset.

Omalla kohdallani päätös olla kotona lasten kanssa oli kivikkoisuudestaankin huolimatta tietoinen. Niinpä kysymykseen tuli vain kotoa tehtävä lisäansio.

  • Kannattaako muutaman kympin eteen tehty lisätyö jo muutenkin raskaan lapsiperheen arjen pyörittämisen lisäksi?

Kympeillä annetaan vain tekohengitystä ja ei muuteta talouden linjaa paremmaksi pitkässä juoksussa. Totta, on mielekästä kysyä, mihin on valmis henkisesti ja fyysisesti ja onko lopputulos plus miinus nolla.

Omasta mielestäni kuitenkin asenne ratkaisee. Kympeillä ei rikastuta, mutta joskus lisätulo voi auttaa ostamaan puuttuvia elintarvikkeita tai vaikkapa lapsen tarvitsemat lenkkarit. Sanoisitko silloin ei?

Lisätulonlähteen luominen edesauttaa luovuutta ja kekseliäisyyttä myös jatkossa. Samalla opit uutta. Lisätulon tekemistä voi halutessaan jatkaa myös töihin palaamisen jälkeen – tai ei.

  • Eikö voi vain lainata rahaa?

Voi ilman muuta. Jokainen päättäköön itse, miten toimii. Tämän artikkelin onkin tarkoitus auttaa sinua, joka nimenomaan haluat tienata kotoa käsin pientä lisätuloa.

Helppo kotoa tehtävän lisätulon lähde

Tässä postauksessa kerron sinulle mutkattoman tavan tehdä pientä lisätuloa kotoa käsin.

Olen itse testannut tavan kotiäitinä ollessani. Niinpä se soveltuu myös useimmille kotiäideille lastenhoidon lomassa tehtäväksi.

Haluan korostaa, että tienesti on nimenomaan PIENTÄ lisätuloa, tarkemmin sanottuna muutamista euroista satasiin, riippuen työpanoksestasi.

Tulo muodostuu useimmiten pienistä puroista pidemmän ajan mittaan.

Tulo EI myöskään ole passiivista vaan vaatii kohtuullista vaivannäköä.

Ehkä lakkasit nyt välittömästi lukemasta: ”HÖH, mitä mä nyt muutamalla kympillä teen??”

Onkin hyvä muistaa, että ansaitsemasi tulo riippuu sinusta: kuinka paljon vaivaa olet valmis näkemään?

Vaikka tulo olisi vain kaksikymmentä euroa kuukaudessa, se on silti lisätuloa talouteesi.

On kuitenkin täysin sinun päätöksesi, jatkatko lukemista vai käytätkö aikasi mieluumin johonkin muuhun:)

Pidemmittä puheitta, mennään itse asiaan.

sisallontuotanto

Topcontent – sisällöntuotantoa

Sinullekin varmasti kelpaisi pieni lisätulo suhteellisen vähäisellä vaivalla?

Parasta tietysti on, jos voit itse määrätä työhön käytetyn ajan ja paikan. Jos vielä voit itse valita tehtäväsi, lisätulo alkaa kuulostaa jo houkuttelevalta.

Tutkin puolestasi erilaisia vaihtoehtoja. Googlailin erilaisia kotona tehtäviä töitä.

Pohdiskelin tarkkaan, minkälainen työ vaatii mahdollisimman vähän sitoumuksia ja vaivannäköä. Työtä, joka on tehtävissä missä ja milloin vain. Työtä, joka ei vaadi pitkäaikaista sitoutumista.

Työtä, josta aidosti tienaa rahaa.

Löysin viimein kotiäidillekin sopivan lisätulon lähteen.

Olen itse testannut palvelua ja todennut sen toimivaksi ja luotettavaksi.

Tuo palvelu voi tuottaa sinulle muutamista kympeistä sataseenkin kuukaudessa.

Kiinnostuitko?

Kyseessä on Topcontent, joka on sisällöntuotantoon keskittynyt sivusto. Voit rekisteröityä palveluun ja alkaa välittömästi suorittamaan erilaisia sisällöntuotantotehtäviä, joista saat sitten maksun Topcontent-tilillesi.

Itse rekisteröidyin ja testasin palvelua helmikuussa.

Ensimmäisen viikon aikana tienasinTopcontent-tililleni yhteensä 16 euroa 75 senttiä (verot vähentämättä). Ajallisesti se vaati minulta noin kolme tuntia työtä.

Tulot koostuivat jokaiselle rekisteröityvälle annetusta lyhyestä ennakkotehtävästä, 100 sanan lyhyistä tehtävistä ja yhdestä 300 sanan tehtävästä.

Suurin osa tehtävistä oli 1,75 euron arvoisia. Nuo tehtävät tein 15 minuutissa per tehtävä. Karkeasti laskettuna siis tienasin niistä 10 senttiä minuutilta.

300 sanan tehtävästä minulle maksettiin 5 euroa 25 senttiä ja se vaati aikaani reilun tunnin.

Jos lasketaan tuohonastisille ansioilleni tuntipalkka, se olisi noin 5 euroa 50 senttiä (verot vähentämättä).

On vielä lisättävä, että useampaan tehtävään vaadittiin oikolukijan toimesta pieniä korjauksia. Ne oli kuitenkin hyvin ohjeistettu ja siten helppo ja nopea toteuttaa.

Palkkio ilmestyi Topcontent-tilille heti korjausten jälkeen.

Johtopäätös: Ei mikään häävi tuntipalkka.

Itse olen sitä mieltä, että aina kannattaa tähdätä ylöspäin eikä tyytyä pieneen.

Toisaalta, jostakin on aina aloitettava. Pieniäkään rahasummia ei tule väheksyä erityisesti silloin, kun rahat ovat tiukassa.

Kuten kaikessa, myös tässä asenne ratkaisee…Jos joka tapauksessa olen kotona ja mietin lisätuloa…pyörittelenkö mieluummin peukaloitani? Vai teenkö pieniä, 15-60 minuutin tehtäviä ja tienaan lisätuloa? Ja opin samalla uusia taitoja?

Mitä mieltä sinä olet?

Tietoa Topcontent-palvelusta

Topcontentin löydät osoitteesta

https://topcontent.com

Palvelusta on olemassa myös sovellus, jonka löydät omasta sovelluskaupastasi. Sovellus ei kuitenkaan toistaiseksi tue kirjoitustehtävien suorittamista.

Hyvä tietää Topcontentista:

  • rekisteröityminen on nopeaa, vaivatonta ja ilmaista ja pääset suorittamaan tehtäviä heti
  • pelkkä rekisteröityminen ei sido sinua mihinkään.
  • Kun rekisteröidyt, muista valita: Freelancer– Haluan työskennellä kirjoittajana ja/tai kääntäjänä.

  • Voit itse valita kielet, joilla kirjoitat ja aiheet, joista tuotat sisältöä. Sinua pyydetään siis klikkailemaan kiinnostuksen aiheitasi eli haluamiasi tehtävien aiheita.

  • Aiheet vaihtelevat aina kulttuurista ruokaa, matkailuun, sosiaaliseen mediaan, IT-alaan, pokeriin, talouteen, kasinoarvosteluihin ja verkkokauppaan.

  • Aihevalikoima on laaja ja Topcontentin blogista löydät lisäohjeistusta eri aiheita käsitteleviin teksteihin. Mitä useampia aihealueita ruksit, sitä enemmän sinulle todennäköisesti tarjotaan myös tehtäviä.

  • Huomaa, että ”käyttöliittymä” on englanninkielinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun tulisi kirjoittaa englanniksi! Minäkin teen tehtäviä vain suomeksi.
  • Huomaa, että palkkioiden verotus on sinun huolehdittava itse!
sisallontuottaminen-seo

Aloitustehtävä

Rekisteröityessäsi uutena palveluun sinua pyydetään laatimaan lyhyt, n. 30 sanan kirjoituskoe. Itse sain vapaasti kirjoittaa haluamastani aiheesta tietyissä raameissa.

Otsikko, väliotsikko, avainsanojen käyttö ja tekstin yleinen sujuvuus ja helppolukuisuus oli tärkeää.

Selkeiden ohjeiden avulla tehtävä oli helppo läpäistä. Taisin kirjoittaa kuvitteellisen tekstin kissojen raakaravinnosta. Palkkioksi sain euron käyttäjätililleni.

Kirjoituskoe ja oma arviosi kielitaidostasi määrittävät profiilisi taitotason. Useimmat taitavat aloittaa lähtotasosta eli Write standard quality Finnish. Niin tein minäkin.

Tehtävien vastaanottaminen, suorittaminen ja lähettäminen

Tehtävät otat vastaan kohdasta Taskboard eli Tehtäväpaneeli. Uusia tehtäviä tarjotaan yleensä joka arkiaamu.

Voit valita, että sinulle ilmoitetaan uusista tehtävistä sähköpostitse. Muista, että nopeat syövät hitaat.

Kannattaa myös tasaisin väliajoin päivän mittaan tarkistaa tehtäväpaneelistasi, onko uusia tehtäviä vapautunut.

Kannattaa aina klikata tehtävän kuvaus pienestä i-kuvakkeesta avoimen tehtävän oikeasta ylälaidasta. Jos haluat ottaa tehtävän vastaan, paina Aloita tehtävä/Start task.

Saat näkyviin tehtävän kuvauksen, palkkauksen ja tehtävään käytettävissä olevan ajan. Huomaa, että tehtävä tulee aloittaa kahden tunnin sisällä sen vastaanottamisesta.

Jos et tee niin, palvelu droppaa tehtävän sinulta automaattisesti ja se vapautuu muille. Tästäkin syystä kannattaa ottaa vastaan ainoastaan tehtäviä, joihin tunnet olevasi kykenevä ja joihin löydät ajan.

Älä haali itsellesi tehtäviä, joita sinulla ei ole aikomustakaan suorittaa loppuun.

Topcontent haluaa varmistaa tehtävien saapumisen toimeksiantajille nopeasti ja laadukkaasti. Sitoudu siis tehtäviin ja aikatauluihin. Näin varmistat, ettei sinua suljeta pois palvelusta väärinkäytösten vuoksi.

Jos huomaat, että et kykenekään jatkamaan tehtävää tai sinulla on vaikeuksia sen kanssa, voit joko pyytää apua tai dropata tehtävän mahdollisimman pian vapautuvaksi muille.

Huomaa, että keskeneräisestä tehtävästä et saa mitään palkkiota, vaikka olisit jo nähnyt aikaa ja vaivaa sen eteen. Lisäksi tekemäsi aloitus saattaa näkyä seuraavalle tehtävää jatkavalle.

Kun olet tehnyt tehtävän ohjeiden mukaan ja oikolukenut ja tarkistanut, että kaikki on kunnossa ja teksti laadukasta ja helppolukuista, voit katsoa tekstin esikatselu-muodossa painamalla Preview.

Jos edelleen olet sitä mieltä, että teksti on valmis, voit painaa Send/Lähetä ja tehtävä lähtee tarkistettavaksi oikolukijalle.

Lähetyshetkellä voit myös kirjoittaa vapaamuotoisen tekstin, jossa pyydät tarkennusta tai apua.

Jos teksti menee läpi ensimmäisellä kerralla, saat palkkion heti palvelun tilille. Jos taas oikolukija tarvitsee korjauksia, tulet saamaan korjauspyynnön, jossa on aikaraja.

Kun teet korjaukset ohjeiden mukaan ja aikarajan sisällä, on hyvin todennäköistä, että seuraavalla kerralla tehtävä meneekin läpi.

Tai sitten saat vielä toisen korjausehdotuksen. Mutta älä lannistu. Vain kirjoittamalla tulet paremmaksi.

Miten palkkio maksetaan?

Topcontent maksaa palkkiot kerran kuussa kuun lopussa (ei vakiopäivämäärää).

Huomaa, että palkkion summan tulee olla vähintään 48 euroa, jotta se voidaan laittaa maksuun. Topcontent myös perii 8 euron välitysmaksun suoritetuista maksuista.

Topcontentin käyttöehdot pääset lukemaan tästä (englanniksi)

Lisätietoa Topcontentin maksuista voit lukea tästä (englanniksi)

Suomalaisena voit valita maksuillesi joko tilisiirron tai Skrill-maksupalvelun, joka ilmeisesti muistuttaa paljon Paypalia.

Itselläni ei ole kokemusta Skrillistä. Valitsin tilisiirron, ja maksut ovat toimineet kohdallani ongelmitta.

Kohdasta Earnings – Transactions näet palkkiosi. Ne voivat olla jo maksettuja, hyväksyttyjä mutta ei vielä maksettuja tai odottavassa tilassa, riippuen tehtäväsi tilasta.

Näet jokaisen tehtävän päivämäärän, sanamäärän ja palkkion eriteltynä. Huomaa, että et näe enää itse kirjoittamiasi tekstejä tai niiden kuvauksia.

Kohdasta Invoices näet laskutuksesi. Laskutuksesi Topcontentille avautuu vasta, kun ensimmäinen maksu – minimi on 48 euroa –on maksettu pankkitilillesi/Skrill-tilillesi.

14-paivan-haaste

14 päivän Topcontent-haasteeni

Liityin palveluun helmikuussa 2022. Halusin tietoisesti testatata, kuinka paljon voin tienata parin viikon aikana lastenhoidon ohessa.

Käytännössä aloitin kirjoittamisen välittömästi palveluun kirjauduttani. Ajanjaksolla 22.2-4.3 tienasin yhteensä palvelussa 70 euroa 50 senttiä.

Tuosta summasta palvelu vähensi 8 euron maksun eli tililleni sain 62 euroa 50 senttiä.

Lisäksi minun on itse ilmoitettava tulo verottajalle joten 62,50 euroa ei ole lopullinen käteen jäävä summa.

Aikaa tuon summan tienaamiseen käytin noin 12 tuntia. Lyhyet 100 sanan tehtävät (1,75 euroa) veivät noin 15 minuuttia, keskipitkät 300-400 sanan (5,25-8 euroa) noin 1-2 tuntia ja pisin, 2100 sanaa (37,75 euroa) vei aikaani vajaa kahdeksan tuntia oikolukuine kaikkineen.

Sanottakoon, että tuo pisin tehtävä oli aiheeltaan teknisesti haastavin ja vaati aidosti perehtymistä. Jos lasketaan tuntipalkka kahdeksalle tunnille ja vähennetään siitä verot, huomaa, että paljon parempiakin tulon lähteitä on olemassa.

Toisaalta 62,50 euroa tuli aidosti tarpeeseen.

Mitä mieltä sinä olet:

Onko tällainen kotoa tehtävä lisätyö hyvä vai huono asia?

Missä menee kannattavuuden raja?

Topcontent plussat ja miinukset

Topcontent kokemuksia plussat

  • Palvelu vaikuttaa aidosti toimivan yhtä helposti kuin se mainostaakin. Rekisteröidyt, täytät yhteystietosi ja pankkitietosi ja voit aloittaa kirjoittamaan heti, kun tehtäväpaneeliin ilmestyy tehtäviä.

  • Voit kirjautua palveluun joko yksityishenkilönä tai yrittäjänä. Tässä postauksessa keskityn yksityishenkilönä kirjautumiseen.

  • Googlailtuani ja kokeiltuani palvelua itse voin todeta, että palvelu on luotettava ja vaikkakin palkkiot eivät huimaa päätä, sillä on aidosti mahdollista tienata pientä lisätuloa.

  • Mikäli haluat kehittyä paremmaksi kirjoittajaksi ja tuottamaan hakukoneoptimoitua ja napakkaa tekstiä, Topcontent tarjoaa sinulle hyvän alustan harjoitteluun. Itse ajattelenkin, että tärkeintä ei ole palkkio vaan saamani oppi kirjoittamisesta.

  • Topcontent tarjoaa erilaisia bonuksia erityisen tehokkaille ja hyville kirjoittajille. Esimerkiksi 10 000 sanaa viikossa kirjoittanut voi tienata ylimääräisen 50 euron bonuspalkkion tililleen.

10 000 sanaa on toki PALJON. Käytännössä tämä tarkoittaa 10x 1000 sanan tehtävää. Tämä vie jo aikaa ja vaivannäköä, eikä ole ihan aloittelijan hommia.

Suosittelenkin, että aloitat palvelun harjoittelun lyhyistä, 100-300 sanan tehtävistä, jotka ovat mahdollisimman selkeitä. Nämä tehtävät eivät ole kaikista parhaiten palkattuja, mutta opettavat paljon. Lisäksi ne ovat nopeita tehdä.

  • Palvelussa on mahdollista suorittaa myös käännöstehtäviä. Sinulla tulee kuitenkin olla soveltuva pätevyys tai koulutus. Käännöstehtävien palkkauksesta en osaa sanoa enempää, sillä en itse ole pätevä suorittamaan niitä.
plussat-miinukset

Topcontent kokemuksia miinukset

  • Yksi Topcontentin huonoista puolista liittyy moraalisiin periaatteisiin: poljenko nyt oikeiden sisällöntuottajien ja ammattikirjoittajien palkkoja, kun teen hanttihommina pieniä kirjoitustehtäviä mimimipalkalla? Ja vielä olen tyytyväinen siihen?

Tämä on mielestäni tärkeä kysymys, johon ei kuitenkaan ole yhtä oikeaa vastausta. Toisaalta on hienoa, että pienituloisille on olemassa tällaisia lisätulon mahdollisuuksia.

Minimituloisen ei tänä päivänä kannata ajella pitkin kaupunkia muutamien eurojen perässä. Kotoa käsin tehty työ kompensoi hieman alhaista palkkausta.

  • Toisaalta ymmärrän hyvin ammatikseen kirjoittavien närästyksen. Hyvin tehdystä työstä tulee ansaita kunnon palkka. Onko siis oma työpanokseni pois suoraan jonkun toisen taskusta vai ei? Minä en tiedä oikeaa vastausta. Mitä mieltä sinä olet?

  • Koska Topcontentissa tehdään töitä freelancerina, yritys ei missään vaiheessa ole työnantajasi eikä huolehdi verotuksesta tai muistakaan tavallisen palkansaajan etuuksiin kuuluvista asioista.

Topcontent tarjoaa sinulle kirjoitustehtäviä ja maksaa siitä palkkion. Ei enempää. Muista siis aina ITSE huolehtia, että ilmoitat Suomen verottajalle myös nämä tulosi. Helpoin tapa tarkistaa asian kulku on soittaa verottajan palvelunumeroon.

  • Topcontent, kuten monet muutkin vastaavat palvelut Fiverr.comista Nerot.fi-palveluihin, perustuvat freelancereiden suorittamiin tehtäviin.

Teet siis töitä alustalle, joka ei ota vastuuta vakuutuksista, verotuksestasi tai muistakaan tavalliselle palkanantajalla kuuluvista velvollisuuksista. Tämä ei välttämättä ole huono juttu, mutta se on erittäin tärkeää tiedostaa.

  • Osalle tämä vastuun ja vapauden yhdistelmä sopii loistavasti, toiset taas kaipaavat enemmän perinteisen palkkatyön turvaa.

  • Usein parhaat kirjoituspalkkiot tulevat erilaisista livekasinojen arvosteluteksteistä. Niistä voit tienata esimerkiksi kympin tekstiltä. Tällöin tehtävät kuitenkin edellyttävät pidempää tekstiä, paneutumista asiaan ja usein jopa livekasinon testaamista.

Jos koet, että uhkapeli ei ole sinun juttusi, sinun kannattaa keskittyä muihin tehtäviin.

  • Jos tehtäviä ei ole, tehtäviä ei ole.

  • Sinun tulee kerryttää Topcontent-tilillesi vähintään 48 euroa ennen kuin he voivat maksaa sinulle. Tuosta 48 eurosta menee 8 euron välityspalkkio. Jos tienaat yli 500 euroa, välitysmaksua ei peritä.

  • Et siis saa pieniä, alle 48 euron summia tilillesi heti, vaan totu jo aloittaessasi kerryttämään saldoa.

  • Palkkion saamiseksi sinun on oikeasti nähtävä vaivaa ja perehdyttävä tehtävänantoon ja kirjoitettava sujuvaa, napakkaa ja laadukasta tekstiä saamiesi ohjeiden mukaan. Sinulla on kuitenkin oikolukijan tuki ja mahdollisuus kysyä lisää.

  • Toistaiseksi en tunne ketään, joka ansaitsee elantonsa Topcontent-palveluun kirjoittamalla.

Voit kuitenkin itse vaikuttaa esimerkiksi taitotasoosi kirjoittamalla paljon ja laadukasta sisältöä, jolloin voit hakemuksen kautta edetä seuraavalle taitotasolle. Silloin sinulle tarjotaan enemmän, rahakkaampia ja vaativampia tehtäviä.

  • Tarvitset ainakin alustavat taidot englanninkielen taidossa ymmärtääksesi käyttöliittymää. Kun hallitset homman, kieli ei ole kuitenkaan este. Sisältöä tuotat aina haluamallasi kielellä eli tässä tapauksessa suomeksi.

Kaipaatko toisenlaista lisätulon lähdettä? Katso siinä tapauksessa, olisiko tästä postauksestani hyötyä: 100 tapaa toteuttaa itseäsi ja unelmiasi arjessa

lisaa-rahaa

Lopuksi

Lapsiperheessä rahaa on harvoin tarpeeksi. Kaikeksi onneksi raha on kuitenkin asia, jonka tuloon voit vaikuttaa jo pienilläkin valinnoilla. Kun kaikki säästökonstit on jo käytetty, on aika luoda lisätuloa.

Riippumatta siitä, mitä ajattelet tässä postauksessa kerrotusta lisäansiosta, voi olla hyvä idea varautua näihin arvaamattomiin aikoihin luomalla jonkinlainen, juuri sinulle sopiva lisätulon lähde.

Kuulisin mielelläni, miten sinä ansaitset lisätuloa arjessa – kerro ihmeessä kommenteissa! Jos pidit tästä postauksesta, jaathan sen myös ystävälle, kiitos.

Mitä mieltä olet, kommentoi niin jutellaan lisää!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: