Ruoka on tällä hetkellä aivan törkeän kallista. Miminituloista ei todellakaan naurata ja työtätekevässä lapsiperheessäkin tekee tiukkaa.
Kaiken lisäksi polttoainekulut ovat nousseet ja lainojen korot kasvavat pitkän tauon jälkeen.
Kirsikkana kakun päälle meitä pelotellaan sillä, että sähkön hinta voi kuluvan vuoden aikana nousta jopa kymmenkertaiseksi.
Monessa asiassa voi säästää, mutta ruokaa on jokaisen syötävä.
Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä. Linkit on merkattu *-merkillä.
Ruokaa edullisesti kotiovelle asti
Miltä sinusta kuulostaisi, jos voisit tilata laadukkaita ja herkullisia elintarvikkeita ja päivittäistavaroita jopa -50% normaalihinnasta ja pelastaa samalla pienen palan maailmaa?
*Matsmartin kautta tämä on mahdollista. Jos et vielä jostain kumman syystä ole ikinä kuullut Matsmartista, annahan kun kerron lisää.

Matsmart on verkossa toimiva hävikkiruoan verkkokauppa, josta voit tilata tuotteita kotiin superedullisin hinnoin.
Matsmart myy ainoastaa tuotteita, jotka muuten uhkaisivat joutua hävikkiin eli suomeksi sanottuna roskiin.
Siis ajattele, vielä täysin käytettävissä olevat, ihanat tuotteet joutuisivat ROSKIIN!
Hävikki on maailman mittakaavassa todellinen ongelma.
Kuten Matsmartin sivuillakin todetaan:
”Matsmartin suomalaiset asiakkaat pelastivat yli 1,2 miljoonaa kiloa ruokaa hävikiltä viime vuonna, mikä vastaa 1 889:ää tonnia hiilidioksidipäästöjä. Saman verran CO2-päästöjä syntyisi 1 765:ä edestakaisesta Helsinki—Lontoo-lennosta.”
Syitä hävikkiin joutumiselle on useita:
- Tuotetta on valmistettu liikaa
- Pakkaus on jotenkin virheellinen
- Kausivaihtelut
- Lyhyet parasta ennen-päiväykset
Muistathan aina, että parasta ennen -päiväys on eri asia kuin käytettävä viimeistään-päiväys. Useimmiten elintarvikkeet ovat vielä täysin käyttökelpoisia vielä pitkään parasta ennen-päiväyksen jälkeenkin.
Nyt sinäkin voit ryhtyä ilmastosäästäjäksi ja ekologisuuden puolestapuhujaksi tilaamalla ruokaa *Matsmartista.
Matsmartin edut
Yksi asia, mikä minuun vetoaa, on Matsmartin valikoiman vaihtuvuus. Se tekee ruoan shoppailusta jännittävää ja kotikeittiöön tulee siten myös tervetullutta vaihtelua.
Esimerkiksi tänään tein tilauksen reilun 94 euron edestä. Tiedätkö, kuinka paljon säästin rahaa verrattuna normaaliin kaupassakäyntiin?

Kuten kuvasta näet, säästöni oli huikeat 44 euroa 38 senttiä.
Eli vaikka maksoin ostoksista 91,49 euroa, todellinen hinta olisi ollut 135,87 euroa.
Prosentteina säästöni yltää 32 prosenttiin. Ei paha.
Kuten huomaat, välillä valikoimassa on myös lapsiperheelle tuikitärkeitä vaippoja alehintaan.
Olen todellakin Matsmartin fani, sillä ostamalla elintarvikkeita sieltä, säästän sekä:
- Rahaa
- Aikaa
- Vaivaa
- Luontoa
Lisäksi saan nauttia seuraavista eduista:
- Jännittävä ja yllättävä valikoima
- Laatutuotteita murtohintaan normaalista
- Saan koottua kotivaraa edullisesti ja helposti
Hyvä tietää Matsmartilta tilattaessa
Matsmart ei ymmärrettävästi myy pakasteita tai kylmätuotteita.
Saat halutessasi paketin suoraan kotiovelle tai vaikkapa Postin noutoautomaattiin.
Yli 50 euron tilauksissa ei ole lainkaan toimituskuluja.
Matsmartin toimitusaika on 3-6 arkipäivää.
Kauppa tarjoaa seuraavat toimitustavat:
- Postin noutopiste tilaus (alk. 3,90€)
- Budbee kotiinkuljetus alk. 3,80€ (pääkaupunkiseudulla)
- Postin kotiinkuljetus (alk. 9,90€)
Kun tilaat Matsmartin uutiskirjeen, kuulet ensimäisten joukossa parhaista eduista, kilpailuista, tapahtumista ja yllätyksistä.
Mitä siis vielä odotat? Tee elintarvikkeiden shoppailusta hauskaa, halpaa, helppoa ja vaivatonta ja pelasta samalla maailma hävikiltä.
Saat ensimmäisen ostoksesi loppusummasta -15% lisäalennusta koodilla: UUSI15. Lisää koodi kassalla kohdassa ”Lisää alennuskoodi” lunastaaksesi tarjouksen.
Huom! Koodi koskee uusia Matsmart asiakkaita, kun tuotteiden yhteissumma tilauksessa on vähintään 35 €. Max 1 koodi per asiakas, voimassa jopa 31.8.2022 asti.
Lunasta Matsmartin etukoodisi *TÄSTÄ
Vihjaa ihmeessä etukoodista myös kaverillesi!
Miltä Matsmartin tilaus näyttää?
Jotta en vain puhuisi asiasta ilman mitään näyttöä, jaan tässä, mitä itse tilasin juuri hetki sitten:

Tuossa on melkoinen määrä ruokaa. Sama vielä kuvina.



Kuten huomaat, tilasin yli 50 eurolla eli sain ilmaisen toimituksen. Toimitustavaksi valitsin läheisen Postin noutoautomaatin, jonka lähettyvillä ajelen joka tapauksessa.
Ja hei, jee sain ilmaisen levyn suklaata, thumbs up!
Joten mitä mieltä olet, maistuisko sinulle edullinen hävikkiruoka?
Säästät takuulla kymppejä ruokalaskustasi! Tee ensimmäinen tilauksesi nyt *TÄSTÄ, muista lyödä kassalle alekoodi UUSI15 niin saat vielä -15% lisäalennuksen ostoksistasi!
Ja ps. Näinä vaikeasti ennustettavina aikoina on hyvä idea alkaa keräämään sitä kotitalouden hätävaraa eli kotivaraa. Esimerkiksi Martoilta löydät hyvän ohjeen kotivaran keräämiseen.
Lopuksi
Ruokaa tarvitaan aina. Mikäli ruoan hinta nousee vielä entisestään, nyt on oikea aika täyttää kaapit edullisella ja laadukkaalla ravinnolla.
Matsmartista löydät muuten usein myös ekslusiivisia hygieniatuotteita ja kosmetiikkaa, vaatteita ja kodintarvikkeitakin.
Lapsia ja lemmikkieläimiä ei ole myöskään unohdettu.
Oletko sinä jo tilannut Matsmartista? Olitko tyytyväinen tilaukseesi?
Kuulisin mielelläni lisää, jaahan kommenttisi alla ja vinkkaa verkkokaupasta myös ystävällesi.
Täytetään yhdessä ruokakaapit edullisesti ja pelastetaan samalla vähän maailmaa😊
Rakkaudella,
Sandra
Ruoanhinta.fi voi vertailla ruoan hintaa eri kaupoissa, tää on ollut tosi kätevä itelle, ja säästäny varmasti paljonkin
Hei! Hyvä vinkki, kiitos kun jaoit:)