Liike ON lääke. Jos et vielä harrasta liikuntaa, kehotan sinua aloittamaan oman itsesi vuoksi. Liikunta saa kehossa ja mielessä aikaan paljon hyvää.
Onnellisuushormonit
Esimerkiksi yhdessä tekemiseen perustuvat joukkuepelit saavat kehosi erittämään serotoniinia.
Dopamiinia alkaa erittyä, kun joukkue tavoittelee yhteistä määränpäätä, esimerkiksi voittoa ottelusta.
Dopamiini saa myös meidät tavoittelemaan ja oppimaan uutta, vaikkapa uuden jännittävän liikuntaharrastuksen muodossa.
Oksitosiinia syntyy, kun kokee läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä.
Endorfiinia syntyy esimerkiksi pitkän matkan juoksun aikana. Silloin, kun olo on kauhea etkä jaksaisi enää metriäkään.
Kun jatkat sinnikkäästi vielä hetken, yhtäkkiä olosi onkin loistava. Tuolloin endorfiini on astunut kehiin.

Miten aloittaa?
Jotta voisit hyötyä näiden ns. onnellisuushormonien vaikutuksesta, sinun ei tarvitse osta kalliita treenivaatteita tai -välineitä.
Sinun ei myöskään tarvitse aloittaa hintavaa trendiharrastusta tai ostaa salikorttia, ellet sitten halua. Sinun ei ole pakko aloittaa ryhmäliikuntaa, jos et halua.
Aloita pienin askelin, vaikkapa 10 minuutin päivittäisellä treenillä kotona lastenhoidon lomassa. Niin minäkin teen. Joinakin päivinä treeni jää väliin – sekään ei ole vakavaa.
Jos liikunta on sinulle aivan uusi tuttavuus, ei hätää. Youtubesta löydät reilusti materiaalia aivan ilmaiseksi.
Muista aloittaa maltillisesti realistisin tavoittein. Liikunnan on tarkoitus tuottaa hyvää mieltä, terveyttä ja iloa, ei syyllisyydentunnetta ja ahdistusta.
Uuden tavan tarttuminen vie useamman viikon eikä aina huvita. Mutta pitkällä tähtäimellä olosi muuttuu paremmaksi ja tulet olemaan positiivisempi ja virkeämpi. Ole siis kärsivällinen.
Liike luo tunteen
Henkinen valmentaja, guru Tony Robbins on todennut: Motion creates emotion. Liike luo tunteen. Tällä hän tarkoittaa sitä, että liike aikaansaa tunnetta ja tunne taas mukaistansa toimintaa.
Vertaa vaikkapa: heräät liian aikaisin ja toteat, että tästä päivästä ei tule yhtään mitään. Lapset ärsyttävät, olosi on vetämätön ja haluat vain selailla puhelintasi sohvalla maaten.
Mutta hommat on hoidettava, vaikkei huvita.
Olet kiukkuinen ja vastentahtoinen. Et jaksa liikkua yhtään enempää kuin on pakko. Kehosi ei ole edes herännyt päivään ja olet kankea ja ruosteessa. Kenkuttaa.
Miltä olosi tuntuu tunnin päästä? Todennäköisesti ei ainakaan paremmalta.
Vaihtoehto: heräät liian aikaisin mutta toteat, että voit kaikesta huolimatta vaikuttaa päivääsi ja tehdä siitä paremman.
Päätät lievästä laiskuudenpuuskasta huolimatta tehdä pikaisen 10 min aamutreenin: kyykkyjä, punnerruksi ja venyttelyä. Saat jopa pienen hien aikaiseksi.
Session lopuksi olet paremmalla tuulella ja päätät tanssahdella lasten kanssa vielä pari heidän lempilauluaan.
Tunnet olosi virkeäksi, veri virtaa ja aistit, että tänä päivänä mikä tahansa on mahdollista. Toimintasi on myös sen mukaista sillä olet hyväntuulinen ja leppoisa koko päivän.
Ei siis ole yhdentekevää, mitä tunnet. Tunteesi vaikuttaa suoraan toimintaasi ja sen tuloksiin.
Liikkumalla luot hyvänolontunteen, joka parhaimmillaan jatkuu koko päivän ja levittää hyvää myös ympärilleen. Samalla teet hyvää kehollesi.
Lopuksi vielä linkki kolmeen hyvään ja yksinkertaiseen kotitreeniin. Jos jokin videoilla esitetyistä liikkeistä on alkuun liian vaativa, tee niistä oma, helpotettu versiosi. Kaikki liike on plussaa!
Kokovartalotreeni (sopii aloittelijoille):
5 liikkeen tehokas kotitreeni:
Selän hyvinvointi:
Lopuksi
Älä kuitenkaan yritä väkisin treenata kun olet erittäin kuormittunut ja väsynyt. Tuolloin treenistä voi olla jopa haittaa ja onnettomuusriski kasvaa.
Onkin sinun vastuullasi erottaa, milloin on kyse aidosta väsymyksestä ja milloin laiskuudesta, joka vain on verhottu väsymyksen piikkiin.
Kotiäitikin voi treenata. Uskallan nimittäin väittää, että sinullakin on 10-15 minuuttia päivässä aikaa ihan vain itsellesi?
Omat lapseni ovat erittäin eläväisiä ja kulkevat perässäni joka paikkaan. Välillä jumppaankin lantionnostoja nuorin lapsi vatsan päällä ja punnerruksia isompi selässä:)
Treeni ei ole häiriötön, mutta vaikutus keholle ja mielelle on se mitä tavoittelenkin.
Nautinnollisia treenihetkiä!
P.S. Lue myös artikkelini meditaation hyödyistä täältä!