Tarina siitä, kun kontrollifriikki päättää olla rento äiti. Voitte ehkä arvata, miten siinä käy. Farssiksihan se menee. Huumorimielessä kirjoitetun artikkelin ei ole tarkoitus kritisoida yhdenkään äitin valintoja tai periaatteita, vaan nauraa omalle hölmöydelleni.
Tuore äiti
”Miksi äidit aina kulkevat suu sitruunalla?” uunituore äiti ihmetteli.”Miksi he asettavat itselleen niin valtavia paineita äitiydestä, kun vähempikin riittää?” Kysyi äiti itseltään. ”Minusta ainakin tulee maailman rennoin ja hauskin äiti”, päätti raskaushormoneista vielä nauttiva uusi äiti. ”Kasvatan lapseni iloisesti ja vapaasti ja näytän muille äideille, että äitiyden ei tarvitse olla niin vakavaa!” suunnitteli äiti niin kovin nöyränä.
Periaatteet
Upouusi äiti kirjasi ylös jalot periaatteensa äitiydessä. Periaatteet hän toteuttaisi rennosti, ihan tuosta lonkalta ja suoritamatta (katsokaapas minua!):
- Syötän lapselleni vain itse valmistettua sosetta, luomua tietysti. En missään nimessä anna kaupan valmissoseita. Soseet valmistan iloiten, hetkessä ja ilman vaivaa.
- Minun lapseni ei ikinä kiukuttele ja tottelee kieltoja. Ihan tuosta vain, ei minun tarvitse lasta erikseen kasvattaa koska olenhan niin hyvä roolimalli jo valmiiksi. Olen hauska ja hyvää seuraa.
- En ikinä, ikinä kiroile lapseni kuullen.
- Käytän vain ja ainoastaan kestovaippoja, en ikinä mitään muuta.
- Minun lapsellani on selkeä päivärytmi ja päiväuniaika. Sehän on kaiken A ja O.
- Minun lapseni on aina puhtaissa ja hyvältätuoksuvissa vaatteissa.
- Nautin joka ikisestä äitiyden hetkestä, koska niin on kehotettu tekemään. Eikä tee edes tiukkaa!
- Kun valmistelen päivän huolellisesti etukäteen, mitään kaaosta ei synny.
Todellisuus
Mitenkäs se sitten meni niin kuin omasta mielestä? Todellisuus iski äidin tajuntaan. Mikäli sinä, lukija olet kontrollifriikki tai lieviin pakko-oireisiinkin taipuvainen kuten minä, ymmärrät, miksi äitiys oli minulle jokseenkin haastavaa. Muille tiedoksi, kun hallinnan tunne (tai pikemminkin illuusio hallinnasta) elämästä häviää, kontrollifriikki hukkaa marmorikuulansa pitkin lattiaa. Ja suurinpiirtein ryömii neuroottisena niiden perässä.
Minä=kontrollifriikki pidän siitä, että tavarat löytyvät aina samasta paikkaa. Olen sitä tyyppiä, joka lataa kahvinkeittimen valmiiksi ja puurohiutaleet lautaselle jo edellisenä iltana, jotta aamulla säästäisin aikaa ja ahh, kokisin olevani tilanteen herra. Olen myös se outo hyypiö, joka kurkkii vielä ulko-ovelta, onko varmasti sammuttanut hellan levyn. Minut on bongattu tiirailemasta hellanlevyä jopa ovenraosta, kuin mikäkin tirkistelijä. Olen myös se, joka vetää salassa herneen nenäänsä joka kerta, kun jo kertaalleen sovitut, huolelliset suunnitelmat muutetaan tahallisesti yhtäkkiä.
Haluan siis yksinkertaisesti tietää, mitä milloinkin tapahtuu ja roolini siinä. Pahinta on odottelu ja tumput suorina seisoskelu, sillä olen myös kärsimätön. Alan kuulostaa aika sietämättömältä ihmiseltä, eikö totta;)
No niin, nyt tiedät. Taustatiedon saatuasi, mitä luulet, että noille periaatteilleni kävi kun arki iski tajuntaani? Luovuin niistä nöyränä tyttönä yksi kerrallaan sitä mukaa, kun arki näytti todelliset kasvonsa. Itse periaatteissa sinällään ei ole mitään vikaa. Tyhmintä oli ylimielinen asenteeni, että näyttäisin kaikille muille, kuinka homma hoidetaan oikein. Oikein hävettää.
Periaatteet toteutuivat seuraavasti:
1. Jaksoin valmistaa itse soseita ehkä kuukauden päivät. Tunsin oloni hyväksi tarjotessani puhdasta ja itsevalmistettua ruokaa. Jossain vaiheessa siitäkin kuitenkin tuli suorittamista ja ”soseeni” alkoivat muistuttaa tekijäänsä eli olivat epämääräistä harmaata mössöä, joka ei kelvannut lapselle. Niinpä myönnyin kaupan soseisiin, jotka nykyminäni hyväksyy täysin.
2. Molemmat lapseni kiukuttelevat, uhmailevat ja ovat ehkä koko universumin kaksi kovapäisintä olentoa. Tiukka ei, maanittelu tai huutokaan eivät auta. Useina päivinä en todellakaan ole hyvä roolimalli huutaessani pää punaisena. Että se siitä hauskasta äidistä.
3. Perkele taitaa olla uusi voimasanani (Sshhhh!). Se saattaa myös olla uusi voimaeläimeni…
4. Käytän vain ja ainoastaan kertakäyttövaippoja, en muuta. Koska.En. Jaksa.Muuta.
5. Kummallakaan lapsella ei ole selkeää päivärytmiä eikä päiväuniaikaa, koska kummatkin ovat pienestä pitäen olleet vaikeita nukutettavia. Olin jo vauva-aikana kateellinen niille äideille, joiden vauvat vain nukkuivat ja nukkuivat ja nukkuivat.
6. Minun lapsillani on samat vaatteet monta päivää putkeen. Mitä niitä vaihtamaan, likaantuvat kuitenkin hetken kuluttua.
7. Päivässä on monen monta minuuttia, jolloin en todellakaan nauti äitiydestä ja mietin, mitäkö oikein tuli tehtyä.
8. Vaikka tekisin kaiken oikein, olisin maailman paras äiti ja suunnittelisin päivän minuutilleen, kaikki voi mennä aivan päin honkia. Koska lapset eivät toimi rationaalisesti.
Lopuksi
Tiedän, että aika moni noudattaa onnistuneesti osaa tai kaikkia yllämainituista periaatteista. Minä en siihen kyennyt kuin hetken. Molempien lasten koliikit, pienet ja toimimattomat asuinneliöt ja monet muut pienenpienet asiat yhdessä vaikuttivat siihen, että vaatimuksia vain oli liikaa ja luovutin. Tein vain välttämättömän.
Tuona aikana opin itsestäni paljon. Ja se onkin mielestäni tärkeintä hyvässä äitiydessä. Että tunnet itsesi ja rajasi ja tiedät, mikä sinulla toimii ja mikä ei. Jos olet suorittajaluonne, kontrollifriikki joka helisee jo siitä, että lapset eivät taaskaan tottele ja päivä ei mene odotustesi mukaan (yllätys yllätys), suosittelen sinua alentamaan suosiolla rimaasi.
Itsetuntemus ja itsensä kehittäminen on hyvä työkalu myös äitiydessä ja siinä jaksamisessa. Älä apinoi somen äitejä, naapurin Millaa tai anopin tuttavan vaimoa. Vaan toimi niinkuin sinä tiedät sydämessäsi olevan sinulle sopivaa. Sen verran, mitä sinä jaksat.
Rakas äiti. Yritä olla suorittamatta äitiyttä. Tiedän, että välillä se on miltei mahdottomuus. Joskus tuntuu, että sanat suorittaminen ja äiti ovat miltei toistensa synonyymeja. Ainakin minulle ne ovat pitkään olleet. Nyt olen tutustunut itseeni paremmin ja ymmärtänyt, että perheelle ja lapsille riittää vähempikin, kunhan vain minä olen läsnä, hyvinvoiva ja rakastan.
Älä siis suorita itseäsi loppuun. Sinun arvosi tässä elämässä ei ole suorittamisessa tai uhrautumisessa. Sinä olet sinä ja se on paljon ja tarpeeksi.
