onnellisuus

Onnellisuudesta ja unelmien tavoittelusta

Postaus sisältää affiliatelinkin. Linkki on merkattu *-merkillä.

Sinäkin haluat olla onnellinen.

Tuskin maan päällä on ihmistä, joka ei jollain tavalla tavoittelisi onnellisuutta tai vähintäänkin perustyytyväistä olotilaa.

Toisin kuin eläimillä, jotka elävät suuresti vaistojensa varassa hetkestä toiseen, ihmisluonteeseen kuuluu olennaisesti jatkuva paremman tavoittelu ja tulevaisuuden suunnittelu.

Ironista onkin, että samalla kun työskentelet paremman ja onnellisemman tulevaisuuden eteen, saatat olla huomaamatta elämässäsi juuri tällä hetkellä vallitsevia upeita asioita.

Joskus taas yksinkertaisin tapa lisätä onnellisuutta elämääsi on jonkin kielteisen asian siitä poistuminen tai poistaminen.

Pysyvä ja tasainen onnellisuus on melko lailla mahdottomuus. Onni saattaa läikähdellä pirskahduksina tasaisemman arjen lomassa. Onni saattaa yllättää ja huumata joksikin aikaa.

Mutta pysyvä, euforinen onni jää harvoin asumaan vieraaksesi kovin pitkäksi aikaa.

Meillä ihmisillä on myös tapana turtua ja tottua kaikkein ihanimpiinkin saavutuksiin ja tapahtumiin.

Tässä postauksessa pohdin onnellisuutta ja onnen ja unelmien tavoittelua sekä hetkellisiä vastoinkäymisiäkin.

Vastakohdat, onnellisuus ja tyytyväisyys

Elämä on vastakohtia. Kyetäksesi tuntemaan suurta onnea, onnistumisen tunnetta ja iloa, sinun täytyy joskus kokea myös surua, epäonnistumisia, vaikeuksia, vihaa ja muita kielteiseksi koettuja asioita.

Perusyytyväisyys omaan elämään on usein realistisempi ja tavoitettavissa olevampi tavoite kuin pysyvä ja hurmionkaltainen onnen tila.

Kun oman elämäsi palikat ovat niin sanotusti kohdillaan ja kaikkea on niin paljon kuin haluat tai ainakin riittävästi, saatat sanoa olevasi tyytyväinen elämääsi.

En tiedä, oletko samaa mieltä, mutta minusta tyytyväisyys merkitsee kuitenkin jotakin keskinkertaista. Kun haluat tavoitella omia unelmiasi ja haaveitasi, lähtökohtasi ei ole olla tyytyväinen, vaan jotakin paljon enemmän! Haluat enemmän!

Minun korviini tyytyväisyys ja tyytyminen kuulostavatkin kovin samalta. Kukaan ei halua tyytyä mihinkään. Sehän tarkoittaa suostumista vähempään kuin mitä haluaa ja ansaitsee.

Joskus tyytyminen kompromissiin tai sinne päin-tulokseen on kuitenkin paras ratkaisu.

Mitä mieltä sinä olet?

Onko pysyvä ja tasainen onnellisuus mahdollinen olotila?

Voiko kohdallesi osuva epäonnistuminen osoittautua myöhemmin parhaaksi asiaksi ikinä?

Onnen ohjeita vapaapainijalta ja kun matkasuunnitelmat menevät uusiksi

Onnea tavoitellessasi saatat törmätä päin seinää. Täysi epäonnistuminen tai häviö. Erityisen katkeralta tuntuu, kun ymmärrät jonkin oven sulkeutuneen täysin sinun kohdallasi.

Mutta epäonnistuminen yhdessä asiassa ei ole maailmasi loppu.

Menestynyt näyttelijä ja showpainija Dwayne ”The Rock” Johnson on kiteyttänyt asian hienosti:

tuska-onnistuminen

Eli vapaasti suomennettuna: joskus se asia, mitä eniten haluamme onkin paras asia, jota EI ikinä tapahtunut meille.

Suomeksi usein todetaan, että varo, mitä toivot sillä voit saada sen. Minulle sanonta aukeaa siten, että toivomamme asia harvoin toteutuu juuri siten kuin haluaisimme.

Silloin tekisi mieli tehdä reklamaatio ja uusia unelman tilaus: enhän minä tätä halunnut ollakseni onnellinen, vaan…

Jos unelmasi tai tavoitteesi saavuttaminen on syystä tai toisesta pettymys, ainoa hedelmällinen vaihtoehto on opetella hyväksymään lopputulos. Miettiä, mikä siihen johti ja ottaa opiksi. Sitten jatkat matkaa etkä ikinä lopeta unelmoimista.

Unelmasi saattavat muuttua matkan varrella ja siinä ei ole mitään vikaa. Aina et myöskään voi ”voittaa”siinä mielessä kuin haluaisit. Mutta voit aina ottaa opiksi ja muokata suunnitelmaa tai tehdä täysin uusia tavoitteita!

Ajatellaan vaikka leikkisästi, että sinä olet matkanjärjestäjä ja unelmasi on järjestettävä matka. Matkanjärjestäjänä saatat kohdata ennalta-arvaamattomia haasteita ja vaikeuksia matkan eli unelmasi toteuttamisessa.

Ensin tulee korona, joka pysäyttää maailmanmatkailun lähes täysin. Sitten tulee Ukrainan sota, joka vaikuttaa myös lentoliikenteeseen.

Matkanjärjestäjänä olet kuitenkin vastuussa asiakkaallesi, joka matkan tilasi. (Tässä tapauksessa siis sinä itse olet asiakas, sillä olet vastuussa itsellesi unelmiesi saavuttamisesta).

Mitä voit tehdä kun kohtaat näin valtavia, sinusta riippumattomia esteitä?

Teet uuden suunnitelman. Matkan määränpää voi muuttua, matkan ajankohta ja aikataulu voi muuttua ja yhteistyökumppanit kuten lentoyhtiö ja hotelli voi muuttua.

Mutta et sinä luovuta.

Sinä saat matkan aikanaan järjestettyä luovuudella ja sinnikkyydellä. Esteet ovat hetkellisiä, et ikinä luovuta täysin, muutat ainoastaan suunnitelmaa.

Olen niin ihastunut Dwayne Johnsonin peruspositiiviseen olemukseen ja luonteeseen (kukapa ei olisi?), että tässä loppuun vielä pari osuvaa sitaattia häneltä:

epaonnistuminen-vastuu
onnellisuus-vastoinkaymiset

Kaipaatko apua onnen tavoitteluun? Katso kirjavinkkini tästä postauksestani: 10 parasta kirjaa sinulle, joka olet kiinnostunut itsesi kehittämisestä

Onnellisuuden tavoittelun taakka

Onnellisuuden tavoittelu voi joskus tuntua kiviseltä ja loppumattomalta ylämäeltä. Joskus tuntuu, että oma unelma on liian kaukana.

Toisinaan on kuitenkin hyvä höllätä ja laittaa unelman tavoittelu hetkeksi sivuun. Silloin keräät voimia ja mietit, mikä aidosti on tärkeää. Keskityt siihen, mitä on tässä ja nyt. Saatat huomata, että sinulla on jo paljon.

Ehkä huomaat, että unelma on jo ylittänyt niin sanotun parasta ennen päivämääränsä. Et enää haluakaan samaa asiaa!

Ehkä olet jatkanut unelmasi tavoittelua ulkoisista syistä, kuten muiden sinulle asettamien odotusten tai velvollisuuksien vuoksi.

Tuolloin voit saattaa sen hetkisen projektin kunnialla loppuun ja unohtaa loput. Suunta kohti uusia haasteita ja aloita tarvittaessa alusta!

Jos kuitenkin tauon jälkeen yhä edelleen tunnet sen poltteen, kalvavan nälän oman unelmasi suhteen, jatka ponnistelua!

Muista aina, tilanteesta riippumatta, että elämä on tässä ja nyt.

Ole hyvä itsellesi ja toisille. Älä siis ala pakkomielteiseksi toopeksi.

Arvosta elämääsi ja kaikkea siinä jo nyt olevaa hyvää.

Neiti Etsivä tietää onnellisuuden salaisuuden

Suomen virallisen onnellisuusprofessorin Markku Ojasen kirjassa Hyvinvoinnin käsikirja käsitellään onnea ja hyvinvointia tukevia asioita. Kirjassa on myös lainaus Neiti Etsivä-kirjoistaan tutulta Enid Blytonilta:

Olen koko elämäni etsinyt sitä suoraan edestäni ja aina löytänyt sen. En tarkoita tavallista tyytyväisyyttä – vaikka sekin on hieno asia – vaan todellista, kunnollista, riemullista onnellisuutta, joka saa ihmisen puhkeamaan lauluun ja sydämen hypähtämään riemusta, kuten kaikki omasta lapsuudestaan niin hyvin muistavat, kun tiedossa oli jokin mukava yllätys! – – Onnellisuus on yksinkertaisesti kiinnostusta elämään ja kiitollisuutta kaikesta, mitä siihen kuuluu. Huumorintaju kaksinkertaistaa kykymme tuntea kiitollisuutta.”

Lähde: Ojanen Markku (2009), Hyvinvoinnin käsikirja. Kirjapaja.

Alleviivaan itse täysin huumorin merkityksen onnellisuudelle. Pitkän tauon jälkeen sydämesi kyllyydestä nauraminen on kuin kuivan autiomaan puhkeaminen kukkaan sadekauden viimein koittaessa.

Myös kiinnostus, avoimuus ja eräänlainen uteliaisuus elämää kohtaan on tärkeää. Kyky innostua ja uusiutua.

Uudistumiskykyisen ihmisen on ensinnäkin helpompi sopeutua väistämättä elämässä kohtaamiinsa muutoksiin. Samoin hänen on helpompi kokea onnistumisen tunteita tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos taas pidät kynsin hampain kiinni kiveen hakatuista säännöistäsi ja periaatteistasi etkä ole valmis joustamaan, kyseenalaistamaan tai uusiutumaan on vaarana, että jäät haikailemana menneitä parempia aikoja. Ja nehän eivät tunnetusti palaa.

Koska ainoa varma asia elämässä on jatkuva muutos on parasta asennoitua siten, että muutos on hyvästä. Ottaa kiinni muutoksen sarvista sanoa: anna tulla, olen valmis!

Lue myös tämä postaus: Opittu avuttomuus – älä vain lankea sen ansaan!

Onnellisuuden kolme eri muotoa

Ojasen kirjassa käsitellään myös Jennifer Hechtin määrittämiä onnellisuuden eri muotoja. Näitä muotoja ovat:

  1. Hyvä päivä, joka koostuu hyvistä hetkistä.
  2. Euforia, jonka aiheuttaa voimakas tapahtuma. Tämä säilyy muistissa kauan, kuten vaikkapa ensirakkaus tai ensimmäisen lapsen syntymä, upea seksi tai jännittävä elämänkokemus. Euforisiin kokemuksiin liittyy usein jonkinlainen riski tai haavoittuvaisuuden kokemus. (Muistatko kun alussa puhuin vastakohdista? Riskin tai haavoittuvaisuuden läsnäolo moninkertaistaa siis myös euforisen nautinnon )
  3. Onnellinen elämä. Vaatii paljon työtä.

Hyvä päivä voi Hechtin mukaan koostua esimerkiksi seuraavista:

  • ystävien tapaaminen

  • naapurin kanssa jutteleminen

  • suklaakakun syöminen

  • muutaman lasillisen nauttiminen

  • lasten kanssa leikkiminen

  • hyvän kirjan lukeminen

  • herääminen aikaisin aamulla

  • kävely

  • pelin pelaaminen

  • tehtävän ratkaiseminen

  • urheileminen (liikunta)

  • jostakin mukavasta ihmisestä huolehtiminen

  • ostoksilla käyminen

  • kylpeminen

  • hieronta

  • seksi

  • käsillä tekeminen

  • ajanvietteen seuraaminen

  • ruoanlaitto

Minun täydellinen päiväni koostuu näistä, tasapainossa olevista palikoista:

  • rauhallinen aamu kahvikupin ääressä
  • liikunta ja ulkoilu

  • rakkaiden ja läheisten seura

  • vertaistuki ja innostava seura, verkostoituminen ja yhteenkuuluvuus

  • hyvää tekevä ruoka ripauksella herkuttelua

  • uuden opiskelu

  • merkityksellisyys esimerkiksi työnteon kautta tai oman unelman edistäminen

  • hyvän tekeminen muille

  • taloudellinen tasapaino

  • innostuminen, nauru, huumori ja positiivisen mindsetin ylläpitäminen

  • hyvän kirjan lukeminen

  • riittävä lepo

Millainen on sinun täydellinen päiväsi, jonka ansiosta tulet onnelliseksi?

Mitä se vaatii päivittäin toteutuakseen?

Mitä voit tehdä sen eteen, että tästä päivästä tulee entistäkin parempi?

Voitko ilahduttaa jonkin toisen päivää ja samalla omaasi?

Onnellinen elämä voi Hechtin esimerkkiluettelon mukaan koostua usein seuraavista tekijöistä:

  • perhe

  • ystävät

  • juhlat ja rituaalit

  • matkustaminen

  • opiskelu

  • taitojen hallitseminen

  • rahaa pankissa

  • palvelutoiminta

  • miellyttävä ulkonäkö

  • seikkailu

  • palvelu inspiraation lähteenä

  • pitkä hyvien päivien historia

  • muutamien euforioiden kokeminen

Lähde: Ojanen Markku (2009), Hyvinvoinnin käsikirja. Kirjapaja.

Itse lisäisin listaan oman merkityksellisen elämäntehtävän löytämisen. Eija Hinkkala on kirjoittanut aiheesta oivaltavan ja innostavan kirjan Sinä olet enemmän – palavalla sydämellä kohti omaa juttua (2020). Otava.

Hinkkala kannustaa ihan jokaista löytämään oman unelmatyönsä tai oman juttunsa, mikä se sitten onkaan!

Mutta oman sydämentehtävän löytäminen vaatii kuitenkin rohkeutta, itsetutkiskelua ja luopumista omista rajoittavista ennakkoasenteista ja uskomuksista.

Hinkkala käsitteleekin muutamia yleisimpiä esteitä oman jutun löytämisen tiellä. Lisäksi hän tarjoaa hyödyllisiä mielen työkaluja oman jutun löytämiseen ja sen tavoitteluun.

Eijan kirja perustuu hänen omiin kokemuksiinsa ja opit tarjotaankin oivaltavien esimerkkien kautta lempeästi ja innostavasti.

Kirja alleviivaa myös irtipäästämisen taidon tärkeyttä: päästä irti asioista, jotka eivät palvele sinua. Luopumalla vanhasta ja kuormittavasta saat tilalle uutta ja innostavaa. Kuuntele sydäntäsi.

*OSTA TÄSTÄ Sinä olet enemmän – palavalla sydämellä kohti omaa juttua

Lisätietoa kirjailijasta löydät TÄÄLTÄ

Lopuksi

Onnellisuutta ei kannata jahdata ryppyotsaisena ja stressaantuneena. Elämä kun kuitenkin on tässä ja nyt. Ja jos et nauti matkasta, mitä järkeä on koko unelman tavoittelussa?

Mutta samaan aikaan, vuodet vierivät ja elämä soljuu ohitsesi teit mitä tahansa. Niinpä kannattaakin miettiä, minkä parissa haluat aikasi täällä maapallolla viettää.

Jos olet onneton tai tyytymätön, pura tuo tunne osiin ja tee toimintasuunnitelma: mitä täytyy muuttaa ja miten sinne pääset?

Loppujen lopuksi omien unelmienkin toteuttaminen vaatii vain kahta asiaa: rohkeutta aloittaa ja kylmää tekemistä, jota työksikin kutsutaan.

Mitä pidit tästä artikkelista? Kerrohan mielipiteesi ja jaa postaus myös ystävälle:)

Mitä mieltä olet, kommentoi niin jutellaan lisää!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: