Joskus päiväsi on raskas ja toivoton. Sinusta saattaa tuntua siltä, että millään ei ole mitään väliä.
Sinusta saattaa tuntua siltä, että kaikilla muilla on helpompaa.
Haastavina hetkinä on hyvä muistaa yksi asia.
Loppujen lopuksi ihan jokainen ihminen kokee elämässään vastoinkäymisiä ja haasteita.
Jopa kaikkein menestyneimmäit ja rikkaimmat ihmiset ovat voineet kokea kovia elämässään.
Siksi ei olekaan hedelmällistä, että vertaat elämääsi suoraan jonkun toisen elämään. Älä vertaile, kenen ruoho on vihreintä.
Elä omaa elämääsi, tavoittele unelmisi ja tee parhaasi! Välillä elämä painaa sinut alas mutaan ja pistää katsomaan itseäsi peiliin.
Elämän suurimmat opit saattavatkin tulla sisältä päin, kun uskallat aidosti kohdata itsesi ja olla rehellinen.
Ole rohkea. Älä pelkää. Ainut tapa epäonnistua 100% on olla yrittämättä.
Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa uudestaan ja olla onnellinen.
Itse saankin vaikeina päivinä valtavasti voimaa erilaisista voimalauseista.
Seuraavaksi annan sinulle 30 elämänviisautta, joita voit käyttää hyväksesi vaikeina hetkinä.
Myös pyyteettömän hyvän tekeminen muille parantaa oloasi.
Muista siis, että joka päivä voit päättää olla sateenkaari jonkun toisen pilvisellä taivaalla.
Pienetkin teot lasketaan.
30 voimalausetta tuomaan tsemppiä päivääsi
- Asian tietäminen ei ole sama asia kuin asian tekeminen.
- Tehty on parempi kuin täydellinen.
- Joissakin asioissa yksinkertaisesti kestää, eikä se riipu ponnisteluistasi tai taidoistasi. Warren Buffet
- Elämä on täynnä vastakohtia: jotta voit ottaa vastaan rakkautta, sinun tulee rakastaa ensin itseäsi.
- Älä tee töitä kovemmin – tee töitä fiksummin.
- Tee mitä sinun täytyy tehdä voidaksesi tehdä sitä mitä sinä haluat tehdä.
- Keskity siihen, mitä haluat, älä siihen, mitä pelkäät.
- Minä en ikinä häviä, vaan joko voitan tai otan opiksi. Nelson Mandela
- Elämä avaa sinulle mahdollisuuksia. Sinä joko tartut niihin tai jäät pelkäämään niihin tarttumista. Jim Carrey
- Menestyksen salaisuus on keskittyä tavoitteeseen, ei esteisiin tai hidasteisiin.
- Et päässyt näin pitkälle ainoastaan päästäksesi näin pitkälle.
- Jos et ole valmis tekemään töitä unelmasi eteen, älä myöskään valita sen saavuttamattomuudesta.
- Kun olet hyväksynyt ja tunnustanut puutteesi, kukaan ei voi käyttää niitä sinua vastaan.
- Tuska, jota tunnet tänään on huomisen voimasi.
- Jos yrität, saatat epäonnistua. Jos ei yritä, epäonnistut takuuvarmasti.
- Et voi vaikuttaa ulkopuolisiin tapahtumiin. Voit kuitenkin vaikuttaa omiin ajatuksiisi. Kun ymmärrät tämän, löydät myös sisäisen voimasi. Markus Aurelius
- Me olemme sitä, mitä teemme toistuvasti. Menestyminen ei ole seurausta yksittäisestä teosta vaan toistuvista tavoista. Aristoteles
- Jos haluat lentää, päästä irti kaikesta mikä sinua sitoo. Buddha
- Älä luovuta. Alku on aina vaikein.
- Älä anna menneisyyden määrittää tulevaisuuttasi.
- Unelmiesi ja tämänhetkisen todellisuutesi välimatka on nimeltään toiminta.
- Ensimmäinen etappi matkalla unelmiesi elämään on luopua elämästä, jota et halua elää.
- Sanat, joita sanot rakentavat elämän, jossa elät.
- Kun yksi ovi aukeaa, toinen ovi sulkeutuu. Ole valmis sulkemaan se ovi.
- Pimein hetki on usein juuri ennen aamunkoittoa.
- Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa, puolikuollutta elämää. Minna Canth
- Joku päivä ei ole viikonpäivä. Aloita nyt. Aloita tänään.
- Käännä vastoinkäymiset viisaudeksi.
- Ole se muutos, jonka haluat nähdä.

Lopuksi
Mikä motivaatiolause saa sinut jaksamaan? Kerro ihmeessä kommenteissa ja jaa se muille:)
Jos tunnet jonkun, joka kaipaisi tsemppiä juuri nyt, jaathan tämän postauksen hänelle? Kiitos!