Jumissa omassa elämässä
Olin pahasti jumissa elämässäni.
Mihin ihmeeseen olin hukannut itseni ja kuka ihme minua ohjaili?
Tuntui, että minulla ei enää ole mitään valtaa omaan elämääni.
Päivästä toiseen sylini oli täynnä kahden pienen lapsen äitiyttä, ilman lepohetkeä.
Arjen pienet arkiset tehtävät ja velvollisuudet täyttivät päiväni.
Ne eivät kuitenkaan palvelleet minua henkilökohtaisesti yhtään mitenkään.
Kaipasin kipeästi jotain omaa äitiyden roolin ulkopuolelle.
Aaamulla sama vanha rumba kuitenkin alkoi alusta.
Uhrimentaliteetti eli miksi aina minä?
Miksi aina juuri minulla oli niin vaikeaa? Miksi minun piti hoitaa kaikki?
Kaikki ympärillä tuntuivat elävän täyttä elämää pikkulapsiperheen arjesta huolimatta, minä vain kituutin paikallani.
En edes tiennyt, kuka olin ja mitä halusin. Tiesin ainoastaan, että elin yhtäkkiä jonkun muun elämää vailla merkityksellisyyden tunnetta ja motivaatiota.
Odotin vastausta pitkään jostain ulkopuolelta.
Odotin kuumeisesti, että joku korjaisi tilanteen ja kaikki muuttuisi kertaiskusta helpommaksi, mukavaksi ja omannäköiseksi.
Vastuun ottaminen omasta elämästä
Kunnes viimein tajusin, että minun itse on käännettävä elämäni suunta.
Minä itse korjaisin tilanteen.
Askel askeleelta, vaikka siinä kestäisi.
Ymmärsin myös, että kukaan muu kuin minä ei laita minua itseäni ensimmäiselle sijalle.
Havahduin siihen, että olin pitkään antanut vastuun elämästäni muille ja omaksunut uhrimentaliteetin, jossa en itse muka voisi vaikuttaa elämääni mitenkään.
Vaikeudet ja haasteet olin kerännyt kaikki samaan koriin ja ajatellut, että tätä se elämäni nyt sitten on loputtomiin, enkä sille mitään voi.
Kuinka väärässä olinkaan ollut!
Jos haluaisin toteuttaa itseäni ja unelmiani, minun olisi kiireisistä ruuhkavuosista huolimatta raivattava tilaa ja aikaa itselleni.
Olisi turha takertua menneeseen ja selittelyihin. Jos jotain haluaisin, keksisin keinot.
Kaikkia vastauksia ja keinoja minun ei tarvinnut tietää etukäteen. Riitti, että aloitin.
Tuosta päivästä on nyt melko tarkkaan vuosi.
Vuoden aikana olen tehnyt isoja henkilökohtaisia muutoksia. Olen perustanut verkkosivuston ja bloggaan.
Olen alkanut toiminimiyrittäjäksi. Olen käyttänyt rahaa itseni kehittämiseen ja erilaisiin valmennuksiin.
Olen mennyt rohkeasti omalle epämukavuusalueelle. Olen oppinut taitoja, jotka aikaisemmin olisivat tuntuneet mahdottomilta.
Olen tutustunut kiehtoviin ja inspiroiviin ihmisiin, joita aikaisemmin en olisi uskaltanut lähestyä. Tiedän, että lisää uutta ja jännittävää on vielä edessä!
Mikä tärkeintä, olen löytänyt itselleni motivoivan tehtävän, joka tuo suurta merkityksellisyyden tunnetta ja toimii punaisena lankana elämässäni.
Tuon sydämentehtävän avulla en ole enää masentunut, surullinen tai katkeran vihainen. Tunnen, että minullakin on annettavaa maailmalle.
Toki arkeni ei edelleenkään ole täydellistä. Olen edelleen kahden pienen lapsen kotiäiti ja arkeni täyttyy nopeasti päivittäisistä rutiineista.
Mutta olen joka päivä raivannut aikaa myös itselleni.
En enää odota, että joku muu pistäisi asiat tapahtumaan, kun jotakin haluan. En enää syytä muita.
Olen ymmärtänyt, että pystyn paljon enempään kuin uskonkaan.
Tiedän, että minulla on valta muuttaa elämäni suuntaa.
Sillä aina voi tehdä jotain. Pienetkin askeleet merkitsevät.
Tuosta ajatuksesta saan valtavasti voimaa arkeeni silloinkin, kun tuntuu, että mikään ei suju.
Uhriutuminen – mitä se on?
Naistenkartanon mukaan uhriutuminen on jumittumista johonkin asiantilaan,tapahtumaan,elämäntilanteeseen tai olosuhteeseen siten, että siitä tulee elämänasenne.
Uhriutunut ihminen ei kykene ottamaan vastuuta oman elämänsä tapahtumista, vaan löytää syyllisen aina ulkopuolelta.
Uhriutuminen voi myös liittyä elämässä koettuihin vaikeuksiin. Silloin uhriutumisesta tulee kokemusten luoma elämäntapa.
Saatamme myös uhriutua erilaisten opittujen roolien kautta. Esimerkiksi lapsuuden kokemukset voivat vaikuttaa siten, että koet olevasi kyvytön vaikuttamaan oman elämäsi kulkuun.
Traumat, ylisukupolviset tapahtumat tai vaikeudet muovaavat uhrimentaliteettia.
Uhriutumisesta on siis tullut pysyvä olotila ja elämässäsi ottamasi rooli.
Myös yhteiskunnalliset tapahtumat voivat edesauttaa uhrimentaliteetin syntyä. Esimerkiksi korona-aika on voinut vaikuttaa haitallisesti käsitykseen omista mahdollisuuksista ja kyvyistä.
Vaikka kyse on olosuhteiden pakosta ja ulkoisesta tekijästä, pitkitettynä sekin voi vaikuttaa haitallisesti minäkuvaan ja itsensä toteuttamiseen.
Psykoterapeutti Pepi Reinikaisen mukaan uhriutuminen on eräällä tavalla luovuttamista. Ei yritetäkään ottaa omaa elämää haltuun ja tehdä siitä parempaa.
Naisilla uhriutuminen liittyy usein eräänlaiseen auttajan rooliin. Koetaan, että ollaan vastuussa toisten hyvinvoinnista ja pärjäämisestä.
Jos törmää omassa toiminnassaan tällaiseen, on hyvä miettiä, hakeeko sillä hyväksyntää toisilta. Miksi siis otat auttajan roolin? Mitä siitä saat?
Niin sanotut kiltit tytöt tunnistavat varmasti jatkuvan uhriutumisen ja toisten auttamisen välillä omankin hyvinvoinnin kustannuksella.
Kiltti tyttö on aina avulias ja ymmärtäväinen mutta saattaa sisimmässään kiehua tukahdetusta raivosta: Miksi minun aina täytyy? Miksi minulle aina käy näin?
Myös äidit ja erityisesti kotiäidit tunnistavat varmasti itsessään samankaltaisia tunteita. Kun tuntuu, että työkuorma ei hellitä edes iltaa kohti.
Kun siivoat keittiötä, laitat illan viimeisen koneellisen pyykkiä, ulkoilutat koiran ja valmistelet päiväkotilaisen reppua samalla kun hätäisesti syöt jotakin.
Puoliso taas katsoo autuaan tietämättömänä ja rennon oloisena sohvalla jalkapalloa. Mielesi tekisi singota muutama napakka kirosana päin hänen kasvojaan. Miksi aina minä?!
Pitkitettynä omien tarpeiden sivuun laittaminen aiheuttaakin vain ongelmia, katkeruutta ja uupumusta.
Kuulostaako tähän asti kirjoittamani tutulta? Siinä tapauksessa kannustan sinua lukemaan eteenpäin.
Uhri vai uhriutuja?
Katseeni osui vanhaan Kauneus & terveys-lehteen (11/2021). Pysähdyin Anneli Juutilaisen loistavaan artikkeliin jossa Johanna Huhtamäki kertoo oman tarinansa uhriutumisesta.
Johanna Huhtamäki on kolmen lapsen äiti, diplomi-insinööri, yritysvalmentaja ja menestystutkija, joka tekee parhaillaan väitöskirjaa motivaation, menestyksen ja kiitollisuuden yhteyksistä.
Johannan suurin haave on todistaa tieteellisesti, että unelmat voidaan tehdä toteen. Lähde
Johanna on myös kirjoittanut yhdessä Vappu Pimiän kanssa suositun Valonantajat-kirjan, jossa käsitellään kiitollisuuden yhteyttä onnellisuuteen ja onnellisuuden merkitystä menestymisessä.
Kauneus & terveys-lehden jutussa Johanna kertoo, kuinka hän eli väkivaltaisessa suhteessa. Vaikka mies pahoinpiteli, Johanna eli pitkään ikään kuin kuplassa, jossa asiat eivät tapahtuneet hänelle.
Parisuhde päättyi. Johannan elämässä tapahtui samaan aikaan monenlaista: syyttäjä nosti syyteen exää vastaan ilman Johannan suostumusta, perheestä tehtiin lastensuojeluilmoitus ja Johannan isä oli kuollut vuotta aiemmin. Alla suora lainaus artikkelista:
”Ajattelin, että en voisi enää koskaan olla onnellinen. Elämä kohteli minua niin epäreilusti ja väärin.”
”Tuntui, ettei minulla ollut mitään vaikutusvaltaa elämääni.Minä olin se, joka kärsi. Silti kaikki aseet osoittivat minua.”
Sen sijaan, että Johanna olisi pyrkinyt väkivaltaisen eron jälkeen eteenpäin, hän jumittui eikä pystynyt hyväksymään elämän epäreiluutta.
Hänen mielestään jonkun olisi pitänyt hyvittää kaikki hänen kokemansa vääryydet. Johanna oireili fyysisesti esimerkiksi unettomuuden muodossa.
Naisen oli myös vaikea sietää toisten onnea. Läheisen ystävän hääkutsu oli liikaa. Niinpä Johanna ei osallistunut.
Uhrin rooli oli tavallaan turvallinenkin. Silti Johanna halusi nähdä itsensä kyvykkäänä ja pystyvänä. Käytännössä kuitenkin hän ajatteli, että asiat vain tapahtuvat hänelle.
Kunnes koitti päivä, jolloin hän havahtui. Haluaisiko hän käyttää lopun elämäänsä märehtimällä elettyä elämää vai pyrkiä kohti hyvää ja onnea?
Jotta Johanna olisi päässyt eteenpäin, hänen tuli katsoa itseään peiliin ja hyväksyä, että myös hänellä oli vastuu. Myös hän oli virheellinen. Hän vältteli asioita, oli tarvitseva ja tunsi vihaa ja kateutta.
Suuri oivallus oli myös tajuta, että elämä on yhtälailla epäreilua kaikille, eikä se kohdistu ainoastaan häneen. Tehtyjä vaikeuksia ja vääryyksiä ei kukaan voisi pyyhkiä pois.
Johanna pystyisi kuitenkin vaikuttamaan siihen, miten asioihin suhtautuu ja miten jatkaa eteenpäin. Johanna päättikin tietoisesti hyväksyä elämänsä tapahtumat ja yrittää jatkaa elämäänsä.
Lastensuojeluilmoitus kauhistutti. Siitäkin kuitenkin seurasi jotain hyvää, sillä Johanna sai keskusteluapua.
Johanna alkoi ottaa vastuuta itsestään ja ymmärsi, että hän voi itse tehdä itselleen hyvän elämän. Tärkeää oli tunnustaa itselleen sekä vahvuutensa että heikkoutensa.
Jatkuva koetun elämän vääryyksien esiintuominen olisi vain pitänyt Johannan kiinni kurjuudessa ja uhrimentaliteetissa.
Kuten artikkelissa mainitaankin ”Menneessä vellominen määrittää paitsi ihmisen historian myös tulevaisuuden.”
Johannan mukaan väkivalta ei ole koskaan uhrin syytä, mutta hän oli luopunut parisuhteessa rajoistaan ja antanut sen tapahtua. Hän olisi voinut lähteä jo aiemmin, mutta jäi aina. Siinä oli hänen oma vastuunsa.
Johanna päätti, että ei halunnut enää identifioitua väkivallan uhriksi. Sen sijaan hän on henkilö, joka on kokenut väkivaltaa.
Pitkän aikaa hänen tavoitteensa oli olla tilanteessa, jossa ei olisi koko ajan onneton.
Nykyään Johanna on saavuttanut sen ja niin paljon enemmän. Hänen elämässään on uusi rakkaus ja helmikuussa syntynyt vauva. Yksinkertaiset onnen hetket ovat parhaita.
”Elämäni on täynnä kaikkea hyvää. Aiemmin se kaikki oli minulta piilossa. Nyt olen päättänyt nähdä kiitollisuuden aiheista ihan jokaisen.”
Lähde: Kauneus & Terveys 11/2021. Juutilainen Anneli. Tiedosta uhriutuminen – Miksi aina minä?
Minäkö uhriutuja?
Jos jokin tässä artikkelissa mainittu asia tuntuu tutulta, sinäkin saatat olla omaksunut elämääsi uhrin asenteen. Uhriutumisesta on hyvä pyrkiä pääsemään eroon, sillä suurin kärsijä olet aina sinä itse.
Mistä sitten tiedät, oletko uhriutuja vai et?
Naistenkartano listaa muutamia tunnistettavia merkkejä ja elämänkokemuksia:
- hylkäämis- tai heitteillejättökokemus
- osattomuuden tunteet
- koettu epäoikeudenmukaisuus
- vahva puolustusasema – luottamuspula muita kohtaan
- kaikki aina muiden syytä – oman osallisuuden näkeminen ja myöntäminen heikkoa
- todellinen myötätunto ja eläytyminen toisten osaan vähäistä
- hankalat tilanteet toistuvat, kertautuvat ja vahvistuvat
- kateus
- kokemus, että on omassa elämässään objekti
Uhriutujan on usein vaikea tunnistaa omaa käytöstään. Yleistä kuitenkin on, että uhriutujan elämän vaikeudet ja muut tapahtumat toistuvat kerta toisensa jälkeen eikä hän pääse niistä yli.
Juuri tuon jumittumisen vuoksi samankaltaiset tapahtumat tuntuvat kertautuvan yhä uudestaan ja uudestaan.
Fokus on ongelmissa ja vaikeuksissa eikä esimerkiksi kaikkea elämässä tapahtuvaa hyvää kyetä näkemään.
Luottamuksenpuute saattaa myös aiheuttaa sen, että uhriutujan on vaikea uskoutua ja avautua toisille ihmisille.
Viheliäinen kierre on valmis, kun uhriutuja ei uskalla tai kykene näyttämään aitoja tunteitaan ja kokee sen vuoksi ”vääränlaista” kohtelua.
Tuntuuko sinusta usein siltä, että sinulla on erityisen vaikeaa ja muilla helppoa? Eikö kukaan ymmärrä? Vaaditko oikeudenmukaisuutta tai hyvitystä sitä saamatta? Etkö vain pääse eteenpäin kokemastasi?
Jos vastasit kyllä, kehotan sinua perehtymään tarkemmin uhrimentaliteettiin ja siitä eroon pääsemiseen.
Suurin voittaja uhriutumisen päättämisessä olet aina sinä.
Ajattele asiaa näin: kun uhriudut, annat kaiken vallan muille.
Haluatko todellakin, että muut päättävät sinun elämäsi kulusta?
Haluatko olla vain lastu lainehilla?
Vai ryhdytkö toimeen ja otat vastuun omasta elämästäsi?
Et välttämättä vielä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Et välttämättä tiedä, mistä aloittaa.
Kaikki selviää kyllä.
Sinulla on valta vaikuttaa oman elämäsi kulkuun.
Älä siis anna menneisyyden määritellä tulevaisuuttasi vaan luo itse unelmiesi tulevaisuus ja luovu menneisyyden taakasta.
Uhriutuminen – miten päästää siitä irti?
Uhriutumisesta irti pääseminen ei välttämättä ole helppoa, mutta se on mahdollista. Pepi Reinikainen muistuttaa, että kaikkea ei voi muuttaa, mutta omaa asennetta voi.
Jos taas jotakin ei voi muuttaa, se pitää pystyä hyväksymään ilman uhriutumista.
Tärkeintä on tulla tietoiseksi omasta käytöksestään. On myös hyvä miettiä, miksi toimii kuten toimii.
Syyttelystä ei ole hyötyä kenellekään, mutta esimerkiksi ylisukupolvisten tapahtumien tiedostaminen voi vapauttaa ja auttaa hyväksymään oma ja muiden haitallinen käytös.
Myös kirjoittaminen tai erilaiset vertaisryhmät voivat auttaa pääsemään irti uhrimentaliteetista.
Uhrimentaliteettiin taipuvaisen on hyvä opetella olemaan kiitollinen ja keskittymään hyvään elämästä puuttuvien asioiden märehtimisen sijaan.
Tutkiskele omia voimavarojasi ja vahvuuksiasi. Mieti koettua elämää selviytymisen kautta: olet selvinnyt tuosta ja siitäkin.
Melkein kaikilla on myös läheisiä ja tärkeitä ihmisiä ihmisiä, jotka ovat jossain vaiheessa auttaneet. Heidän muistamisensa ja kiittämisensä vapauttaa myös osaltaan uhriutujan taakkaa.
Kiitollisuus muuten lisää luottamusta muita ihmisiä kohtaan. Luottamuksenpuute taas on yksi uhriutujalle tyypillinen ominaisuus. Ole siis kiitollinen, jos haluat olla onnellinen.
Monelle taide, musiikki, kirjoittaminen, luonto tai henkisyys voi tuoda apua ja uutta voimaa elämään.
Terapiasta voi olla hyötyä erityisesti, jos kokemuksesi ovat erityisen traumaattisia.
Älä yritä pärjätä yksin. On ok pyytää apua. Uhriutujalle avun pyytäminen voikin olla ensimmäinen askel tervehtymiseen, sillä juuri hänen voi olla vaikea luottaa kanssaihmisiin.
Hidasta Elämää-sivuston mukaan uhriutumisesta irti pääsemisessä auttavat seuraavat asiat:
- Oman elämän haltuun ottaminen
- Kiitollisuuden opettelu
- Anteeksiantamisen opettelu
- Itselle anteeksiantaminen
- Tiedosta enemmän ja uudella tavalla Tutkiskele kokemaasi mahdollisimman neutraalilla tavalla.
Ovatko asiat todella siten, kuin olet ne kokenut? Vai sekoittuvatko kenties tunteet ja tapahtumat keskenään? Millä muilla tavoin tarinasi voi nähdä?
- Selvitä itsellesi, mikä tarve uhrina olemisen alta näyttäytyy Tutkiskele, mitä uhriutumisesi taustalla on.
Onko toimintatapa perintöä lapsuudesta? Mihin se perustuu? Eikö tarpeitasi ole nähty? Mitä olet uhriutumisella tavoitellut?
- Ota vastuu omista ajatuksistasi, tunteistasi ja toiminnastasi
- Määrittele itsesi uudelleen Kuka ja mitä haluat olla? Luo nahkasi uudelleen ja ole juuri sitä, mitä haluatkin!
- Löydä itsestäsi armo, myötätunto ja rakkaus
- Vahvista kiitollisuutta, lempeyttä ja iloa elämässäsi
Yhteenveto
Uhriutuminen on karhunpalvelus itsellesi.
Vaikeuksien tai vääryyksien jälkeen on ok kokea tunteita laidasta laitaan. Itsesi vuoksi älä kuitenkaan ”jää asumaan” noihin tunteisiin.
Pyri tietoisesti ulos katkeruuden, vihan ja lannistuneisuuden tunteista. Älä anna kokemasi määrittää sinua ja loppuelämääsi.
Joskus tuntuu, että sinulla ei ole valtaa elämäsi tapahtumiin. Aina voi kuitenkin tehdä jotain.
Myös kiitollisuus niistä hyvistä asioista toimii voimavarana vaikeuksissa. Kiitä ja ole onnellinen läheisistä ja rakkaista.
Lähteet:
https://www.naistenkartano.com/naisen-irtautuminen-uhriutumisesta/
Kauneus & Terveys 11/2021. Juutilainen Anneli. Tiedosta uhriutuminen – Miksi aina minä?
Hidasta Elämää: 5 tapaa lopettaa uhrina oleminen
Hidasta Elämää: Vapaudu uhrina olemisesta – 6 askelta
